Lasi vettä, aivonapit ja ristikäyntiä. Nopea suihku ja hampaiden pesu vasemmalla jalalla seisten. Sitten keittiöön aamiaiselle ja istumaan ihan eri paikkaan ruokapöydässä kuin eilen illallisella. Lykkään blenderiin mustikoita, avokadoa, spirulinaa, manteleita, pakastettuja voikukkia, kuivattua vuohenputkea ja macaa. Sitten luomukahvia ja täysjyväruisleipää.
Aamu alkoi myös nauraen ja äidin kanssa puhelimessa puhuen. Voi meidän hullua sukua, sieltä löytyisi aineksia moniin romaaneihin! Tahti on aikaisempiin aamuihini verrattuna hitaampi. Luen rauhassa hesaria ja kuuntelen Yle Puhetta. Olen seuraavan puolen vuoden ajaksi hypännyt ulos Kunto Plus -lehden deadlineputkesta ja tappotahdista.
Puen toppahousuja ja toppatakkia päälle, pakkasta on viisitoista ja koira odottaa eteisessä yhteistä metsälenkkiämme. Metsässä kävelemällä saan aivoilleni autuuden lisäksi pientä pähkäiltävää. Rämpiminen lumisessa kallioisessa maastossa haastaa niin aistini kuin tasapainoni. Kuuntelen oksien räsähdyksiä ja näen kuinka kymmenen metrin päässä peurapariskunta säntää kevyeen juoksuun minut ja koiran nähdessään. Kaunista ja koskettavaa!
Aion viettää tämän kevään luovasti lillutellen. Kuljen metsässä koirani kanssa, kirjoitan kolmatta kirjaani, suunnittelen koulutuksia, kursseja ja tulevia hyvinvointimatkoja. Meditoin ja olen vaan. Tuntuu hyvältä, että kalenterissa on nyt vain sopivasti merkintöjä. Ei deadlinea deadlinen perään. Kun avaan aamulla silmäni, tuntuu kuin olisin suuren seikkailun keskellä. Silti takaraivossa tykyttää pieni syyllisyys: saako näin olla, saako näin tehdä ja saako tästä vielä olla näin innoissaan?
Pakasteessa on onneksi vielä voikukkia parin kuukauden tarpeisiin ennen uuden villivihannessesongin alkua. Ilman niitä sekä pääni että suolistoni olisivat pulassa. Suoliston kunto on suoraan verrannollinen aivojen kuntoon. Pulppuileva kiukutteleva suolisto vetää pään sumuiseksi ja muistin takkuilemaan. Siksi vaalin voikukkia ja säilön niitä myös talven varalle.
Kun on hurahtanut aivojen hyvinvointiin, kaikki aivoihin liittyvä villivihanneksista aivojumppaan on yhtä juhlaa. Ideoin reseptiikkaa, keräilen tarinoita, haastattelen aivotutkijoita ja perehdyn intohimoisesti kansainvälisiin aivoja käsitteleviin julkaisuihin. Aidon intohimon ja kiinnostuksen takana ovat usein omat kokemukset. Aivot heitettiin elämäni tapetille kymmenen vuotta sitten, kun isäni sai auto-onnettomuudessa kallovamman. Siitä alkoi aivomatkani, jolle ei näy loppua.
Unettomuus, uupumus, masennus, aivoinfarkti, aivosyöpä, ylivilkkaus, MS-tauti, Alzheimerin tauti, dementia, Parkinsonin tauti, autismi…Aivo-oireet ja sairaudet vain lisääntyvät. Masennus rohmuaa ihmisiä synkkiin syövereihinsä ja Maailman terveysjärjestö WHO ennustaa, että vuonna 2020 masennus on toiseksi yleisin kuolinsyy maailmassa. Aivoissa siis riittää työsarkaa.
Tilaan siis tähän kevääseeni lisää aivoja. Ihania kirjoja, asiastaan innostuneita tutkijoita, tapahtumia, kursseja ja matkoja. Kuvittelen jo mielessäni ensimmäistä kevätaamua, jolloin hipsin yöpaidassani ja paljain jaloin pihallemme ja noudan aamiaisleivälleni ensimmäiset sileälaitaiset voikukat energiaa ja elinvoimaa tuomaan.
