Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta. Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään. Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja elämästä häviää merkityksellisyyden tunne ja millaista sitä on etsiä uudelleen.
”Hei, olen Maija. Olen yrittäjä ja ihminen. Haluaisin muuttaa ajatteluni siten, että seuraavan kerran kun kohtaamme, voin esitellä itseni: Hei, olen Maija. Olen ihminen ja yrittäjä.”. Näin esittäydyin lähes vuosi sitten eräällä kurssilla.
Niin. Ensin ihminen. Sitten vasta yrittäjä.
Viimeiset viisi vuotta olen elänyt unelmaani; johtanut tyhjästä rakentamaani viestinnän alan yritystä, työllistänyt ihmisiä, luonut uutta. Yritys, joka lähes heti toimintansa aloitettuaan kohtasi taantuman, taisteli rohkeasti läpi haasteiden, kehittyi ja kasvoi. Ja minä kasvoin sen mukana niin ihmisenä kuin ammattilaisena.
Halusin olla kova bisnesnainen ja kasvattaa firmastani jotain suurta; ajattelin sen olevan minulle ainoa oikea ja hyväksyttävä tapa elää. Ajauduin tilanteesta toiseen. Siinä järjettömässä kiireessä ja päämäärättömässä juoksussa tulla joksikin, jollaiseksi kuvittelin ulkopuolisen maailman haluavan minusta tulevan, en ehtinyt kysymään itseltäni ”missä mennään?” Jaksoin monta uutta alkua ajatellen, että ”ensi vuonna kaikki on viimeinkin kuten haluan” – kunnes yhtäkkiä huomasin, etten enää edes tiennyt mitä odotin. Enkä halunnutkaan odottaa yhtä vuotta lisää saavuttaakseni onnen. Halusin sen heti. Pysähdyin.
On suorastaan järjen vastaista, että se mikä kerran oli suurin unelmani, ei yhtäkkiä olekaan sitä enää, vaan vie yhä syvempään ahdinkoon. Sellaiseen, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Heräämiseni johti päätökseen yritykseni lopettamisesta ja tyhjän päälle, tuntemattomaan hyppäämisestä.
Erityisesti minun, yrittäjän, olisi kaiken logiikan mukaan kuulunut olla oman elämäni herra, vapaa kulkemaan kuten haluan mutta olinkin menettänyt elämänhallinnan. Lähes yhdessä yössä arvomaailmani heitti häränpyllyä. Enää minua ei kiehtonut vain raha ja kova meno, vaan janosin myös tasapainoa.
Koska elin huomista varten uskoen, että minut palkitaan tulevaisuudessa, oli aivan luontaista luopua omastani haasteellisimmilla hetkillä. Siksi minulla ei ole nyt taloudellista mahdollisuutta ottaa aikalisää ja lähteä ulkomaanmatkalle tai vain pyöriä toimettomana ympäri Helsingin katuja seuraten kevään saapumista kaupunkiin. Minun on nyt löydettävä ilo, innostus ja inspiraatio arjen keskellä!
Tuona tammikuisena lauantai-iltana, huutaessani epätoivoani lattialla, olin juuri päättänyt päästää irti. Olin päättänyt luopua unelmastani, joka oli nyt tehdä minut melkein hulluksi. Pelkäsin enemmän kuin koskaan kuinka minulle kävisi.
Ja se ääni, jonka kylpyhuoneessa kuulin, sehän sinua kiinnostaa! Se ei ole tarinankerrontaa värittääkseni kirjoittamani törkeä plagiaatti, vaan todellisinta totta. Sillä hetkellä minulle tapahtui jotain minulle ennenkuulumatonta: Sain yhteyden sydämeeni (voi taivas, nyt tämä kuulostaa jo joltain halvalta harlekiininovellilta!). Odotin vastausta jostain ulkopuolelta –uskomaton työtarjous olisi ollut sellainen. Mutta ei, se ei ollut ääniä tai tapahtumia ulkopuolelta käsin, vaan minun sisältäni. Se sanoi, että minun täytyy uskaltaa hypätä, kohdata pelkoni ja potkaista ne nurkkaan sekä luottaa siihen, että elämä kantaa.
Lue myös: Kaurismäkeläinen Eat, pray, love ja Sananen Sarastuksesta
