Ystäväni kirjoitti hiljattain Facebook-statukseensa olevansa ihan mielettömän onnellinen. Seuraavassa lauseessa hän totesi, että kertoo sen nyt siitä huolimatta, vaikka sellaista asiaa ei saisi ehkä sanoa ääneen.
Se innoitti minut miettimään, miten olemme usein kovin vaatimattomia oman elämämme suhteen. Jos omassa tuttavapiirissäkään ei voi kertoa tunteistaan, niin ei ihme, että myös omaa osaamistamme tulee vähäteltyä helposti. Voihan se vaikka aiheuttaa… niin mitä?
Monen on myös vaikea ottaa vastaan kehuja tai positiivista palautetta. Itsekin tunnistan kyseisen piirteen itsessäni. On helpompi vain nolostua ja alkaa vähätellä itseään lähes huomaamatta. En tietenkään tarkoita sitä, että omilla suorituksilla pitäisi jatkuvasti kehuskella, mutta ei se liika vaatimattomuuskaan ketään kaunista. Kun aihetta on, kannattaa olla ylpeä itsestään ihan rehdisti.
Itsekin törmään tähän toisinaan: Jos joku esittää kohteliaisuuden, kiittää minua tekemästäni hyvästä työstä tai kehuu kevättakkiani, en aina muista vain kiittää palautteesta. On paljon helpompaa sanoa lisäksi tai ehkä jopa pelkästään, että tää nyt vain oli hyvää tuuria, no ei tää mikään iso juttu ollut tai kyllä se sun kevättakki vain on monta kertaa kivempi kuin tää omani.
Olen joskus pyytänyt upeita, ammattitaitoisia ja empaattisia ystäviäni mainitsemaan viisi myönteistä asiaa itsessään. Lähes poikkeuksetta vastaus on tämä: Ai kauhee, viisi myönteistä asiaa! Emmä kuule keksi kuin korkeintaan kaksi. Mut hei, jos sä tahdot tietää negatiivisia asioita, niitä mä keksin kymmenen.
Jokainen heistä on ollut sellainen, joita itse helposti voisin kuvailla kymmenellä positiivisella sanalla. Vähintään kymmenellä.
Viime aikoina minua on ilahduttanut tuttavapiirissäni paitsi joidenkin onnellisuus, myös se, miten ihmiset tohtivat repäistä itsensä irti epämukavasta. Tai ainakin he pyrkivät luomaan uusia olosuhteita, toteuttavat haaveitaan ja kurkottavat kohti asioita, jotka tuovat heille onnellisuuden tunteita.
Tosin aivan yhtä upeaa on nähdä ihminen, joka on täysin tyytyväinen elämäänsä. Kun ympärillä olevat järjestävät elämäänsä uusiksi kuin tuuliviirit, on rohkeaa myöntää, että ollakseen onnellinen minkään ei tarvitse muuttua. Vau!
Vielä niihin tuuliviireihin: itse saan toisen innostuksesta ja saavutuksista rutkasti hyvää energiaa ja iloa. Pakko myöntää, että joskus saattaa myös hieman vihertää, mutta nykyään enemmänkin vilpittömästi hyvää tarkoittaen. Mitä enemmän sinut olen itseni kanssa, sitä vähemmän toisia kadehdin. Toisen onnistuminen vain potkii minua itseäni kohti omia tavoitteitani, jotka ovat vielä työn alla tai ehkä vasta haaveilun tasolla.
Ystävälleni: ihanaa, että olet onnellinen! Meille muille: toisen saavutus tai menestys eivät ole itseltä pois. Sama pätee onnellisuuteen. Jos toisen onnellisuus ärsyttää, on ehkä hyvä miettiä, miksi.
Onni ja onnellisuus eivät ole velvollisuuksia, mutta ne ovat jokaisen ulottuvilla. Jäljelle jää vain oma valinta.
Otetaan ne kynttilät pois vakan alta, otetaanhan!
