On aina yhtä levollista seurata Muumilaakson leppoisaa elämää: luonnon läheisyyttä, täydellistä omavaraisuutta, etenkin Muumipapan hitautta, talviunia ja ikuista elämän ihmettelyä.
Toisaalta on helppo olla leppoisa, kun ei tarvitse mennä töihin. Saduissa se on sallittua, ja ehkä juuri se lumoaa lapset – ja aikuiset – ympäri maailmaa.
Muumilaaksossa on ikuisen kesäloman tunnelma.
Tässä hitaita otteita kirjasta Tove Jansson – Sami Malila: Niiskuneidin mietekirja, WSOY 2011.
***
”Mutta meren syvyydessä jökötti Niiskun pitkäsiima vaanimassa saalista. Se oli ollut siellä jo pari tuntia, ja Niiskuneiti oli menehtyä ikävystymiseen.”
***
”Olipa se kamalaa, sanoi Niiskuneiti. En halua enää koskaan katsoa kelloa.”
***
”Tehdäänkö yhdessä pieni lentomatka, kysyi Muumipeikko Niiskuneidiltä. Tehdään vaan, sanoi Niiskuneiti ja ohjasi pilvensä hänen pilvensä vereen. Minne lähdetään?”
***
”Voi! Minä haluan tanssia!, huudahti Niiskuneiti ja taputti käpäliään. Ei meillä ole aikaa tanssia, kun maailmanloppu on tulossa, sanoi Niisku. Mutta jos me ylipäätän aiomme tanssia, niin se on tehtävä nyt, julisti Niiskuneiti. Ole kiltti! Maailmanloppuhan tulee vasta kahden päivän kuluttua!”
Kun katsoo lasta, joka liikkuu sykähdyksittäin metsäpolulla, voi oppia jotain suurta. Hän näkee polun elämisen paikkana, johon kuuluu suuri määrä ihmettelyä, pysähtelyä, kääntymisiä. Lapsi ei karta juurakkoista polkua. Lapsi ei kiirehdi. Lapsi ei ymmärrä polun olevan tie jostakin johonkin, vaan hän elää polkua.
Tässä ajatuksia polun varrelle:
Herää! Lakkaa näkemästä unta! Ihaninkin itsepetos eksyttää pois elämästä.
Mullan maku tekee elämän yksinkertaiseksi. Jokaisen olisi löydettävä tapa pysyä kourillaan ja jaloillaan kiinni tässä maassa.
Ihmettele ja etsi uutta! Siellä, missä ihmettely lakkaa, elämä lipsahtaa sivuraiteille.
Käsi on tarkoitettu koskettamaan toista ihmistä. Anna toisen ihmisen ihmisyyden hipaista itseäsi.
Koe kauneus erittelemättä, järkeistämättä, käsitteellistämättä!
Kauniin maiseman katsominen on enemmänkin sitä, että antaa maiseman katsoa itseään.
Ihmisyys minussa on osa kaikkien ihmisten ihmisyyttä. Se on samaa kaikille, ihonväristä, rodusta, sukupuolesta tai iästä riippumatta.
Vaikean kokemuksen läpi on mentävä, ei sen takia, että saisi siitä palkinnon, vaan siksi, että sekin on osa elämää.
Opettele olemaan lähellä itseäsi. Itseensä suostuminen on elämisen taidoista vaikein ja arvokkain.
Tunnista oma intohimosi, se on Iso Asia, jonka vuoksi kannattaa yleensä elää.
Tunnista aavistus itseä suuremmasta. ”Iso käsi, jolla voi levätä ja jonka ohi ei voi pudota.”
Listaus kirjasta Martti Lindqvist: Elämän sylissä, Kirjapaja 1984 (loppuunmyyty); listauksen versiointi kirjasta Kaj Hellblom, Seija Mauro, Matti Salo: Johtamisen nyt, Edita 2006 (loppuunmyyty)
Työelämä on polun risteyksessä: on se polku, joka vie velvollisuudesta deadlinetkin hautaan, ja sitten se toinen, joka kysyy, onko siinä järkeä.
Toisella polulla siis kuhistaan, miksi uusi sukupolvi haluaa, että töissä on kivaa. Mitä ihmettä se sellainen on, että ihmisten pitäisi olla kilttejä toisilleen? Ei bisnesmaailma niin toimi.
Toisella polulla vastataan, että jos ei toimi, niin toimikoon sitten omillaan. Työ on ihmisten välistä hyvän jakoa, ei tuloksen nyhtämistä toisten selkänahasta. Miksi pitäisi ajaa itsensä kiukkuiseksi ja ilottomaksi niin kuin aiempi sukupolvi on tehnyt?
Mitä enemmän tähän keskusteluun osallistuu ja mitä enemmän sitä kuuntelee, sitä kovempaa se ajaa toistuvasti ryteikköön. Käsitteet ”työ” tai ”työelämä” näyttävän tarkoittavan eri poluilta sitä katsoville aivan eri asioita. Mutta miksi?
Jotta voi nähdä lähelle, ristiriitojen ytimeen, pitää tarkastella ihmiskunnan polkua pidemmällä aikavälillä. James RedfieldinYhdeksän oivalluksen tie -kirja selittää hienosti ihmiselon pitkän ajan kehitystä jotakuinkin näin:
”Vuonna tuhat maailmankuvaa määritteli hengellisyys ja tarkemmin ottaen kristillisen kirkon mahtavat johtajat, joilla oli voimakas vaikutusvalta ihmisten ajatteluun Raamatun tulkitsijoina. Kristilliset johtajat tulkitsivat säännöt kadotukseen joutumiselle tai tuonpuoleiseen pääsemiselle.
1300-1400-luvulla kansalle alkoi selvitä, että kirkonmiehet rikkoivat itse kirkon sääntöjä. Martti Luther alkoi ohjata ajatusta, että jokaisella yksilöllä on oikeus lukea ja tulkita Raamattua itse. Ulkoisen auktoriteetin määräämisajanjakson jälkeen ihmiset tunsivat olonsa hämmentyneiksi ja orvoiksi. Kun alettiin kyseenalaistaa auktoriteetin määrittelemää maailmankuvaa, jouduttiin kysymään: mikä sitten oli totuus kaikesta?
1600-luvulla tähtitieteilijät kumosivat tyhjentävästi kirkon opettamia faktoja maailmankuvasta: maapallo ei ollutkaan enää kaiken keskipiste. Taas ihmisten keskuudessa syntyi epävarmuus, kun kuolemaa tai kasvien syntymää ei enää voinutkaan perustaa opittuun Jumalan valtaan. Uteliaisuus maailmasta alkoi lisääntyä: tutkimusmatkailijoita ja luonnontieteilijöitä alkoi löytyä. Intressinä oli tutkia maailmaa ja selvittää, miten se toimii ja mitä merkitsee, että elämme täällä. Ja tuolla tiellä olemme edelleen: yrittämässä selvittää fyysisen maailman kautta henkistä olemistamme.
Koska luonnontieteilijät ja moninaiset tieteet eivät kyenneet selittämään monia henkisiä ulottuvuuksia, ihmiset alkoivat epävarmuudessaan, vastausta odotellessa, tehdä omaa oloaan turvallisemmaksi valloittamalla maapalloa, käyttämällä sen voimavaroja ja luomalla sen kautta maallista ja taloudellista turvallisuutta.
Tuota turvallisuutta etsiessämme elämä on muuttunut neljän sadan vuoden kuluessa pelkiksi käytännön näkökohdiksi, joilla pyritään harhauttamaan ajatuksia. Käytännön tukipilariksi on muodostunut työ, jonka kautta taloudellinen turvallisuus on muuttunut jopa pakkomielteiseksi tavaksi. Työ on alkanut olla kaiken keskiössä, eikä tuosta maailmankuvasta pystytä irrottautumaan, vaikka stressisairaudet ovat arkipäivää.”
1980-luvulta lähtien on alkanut syntyä lapsia (Y-sukupolvi), joilla on toisenlainen maailmankuva. Sen keskiössä ei ole työ tai maallisen mammonan tuoma turvallisuus, vaan inhimillinen, huolehtiva, kunnioittava ja syvällinen suhtautuminen itseen ja kaikkiin eläviin, myös maapalloon. Pitkien löytöretkien jälkeen uusi sukupolvi alkaa tulla lähemmäksi henkisyyttä ja olemisen ydintä. Se alkaa kulkea omaa polkuaan myös työelämässä.
Tämä tuhannen vuoden katselmus tuo meidät siis takaisin nykypäivän polun risteykseen, ristiriitojen ytimeen. Ymmärrämme, miksi toisten maailmankuvassa työ on keskiössä ja miksi toiset vieroksuvat työjumaluutta. Ollaan taas siinä pisteessä, kun uuden edessä epävarmuus valtaa vanhan työkulttuurin edustajat: mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Syntyy ryteikköön ajamisia.
Olennaisempaa kuin riitely tai toisen osapuolen uskottelu ja käännyttäminen on se, että jokainen muodostaa oman maailmankuvansa ja elää rohkeasti sen mukaan. Näin myös työelämässä. Jokainen meistä voi vaikuttaa maailmankuvan ja sitä myötä työkulttuurin muuttumiseen.
Ensimmäisiä merkkejä on työelämässä jo nähtävissä: kun ollaan tyytymättömiä työelämän arvomaailmaan, aletaan tehdä töitä itseään työllistävästi oman yrityksen kautta. Uusi sukupolvi tulee varmasti lisäämään tällaisten yrittäjien määrää. Näin syntyy rinnakkain samankaltaisia maailmankuvia, jotka väistämättä vievät tulevaisuuden fokusta uuteen ulottuvuuteen.
Käytetään siis voimamme ja aikamme omilla poluilla kulkemiseen, ei arvioida toisten tallaamaa ränniä. Kyllä sellaiset polut sitten kasvavat umpeen, joilla vähemmän kuljetaan.
Hidasta elämää -sivuston Keskiviikkokolumnisteina vaihtelevat neljä eri nopeuksilla elävää ihmistä: kirjailija Kaarina Davis, Hidasta elämää -sivuston toinen perustaja Sanna Wikström, entinen tv-juontaja ja nykyinen sekatyöläinen Nuppu Stenros sekä toimittaja ja elämäntyyliyrittäjä Riitta Mettomäki. Esittelyvuorossa Sanna Wikström.
Kuka olet, mistä tulet ja mihin olet menossa?
“Olen Sanna Wikström, tämän sivuston toinen perustaja ja kolmekymppinen äiti, joka yrittää etsiä tasapainoista elämää, jotta elämä ei menisi läpijuoksuksi.
Olen tulossa kiireisestä työelämästä, päätoimittajan työstä. Jäin äitiyslomalle tyystin uupuneena työmäärääni, ja palatessani takaisin töihin, minua odotti entistä vaativampi työ. Kauhisteluista huolimatta päätin kieltäytyä suuresta kunniasta oman mielenterveyteni tähden ja alkaa etsiä itselleni ominaista tapaa ja rytmiä tehdä työtä.
Olen menossa kohti ratkaisua – mahdollisesti yritysten ja erehdysten kautta – mutta iloisin ja vapautunein mielin. Suunnittelen tällä hetkellä omaa elämäntyyliyritystä, eli sellaista yritystä, jonka tehtävä ei ole tuoton vaan mielekkään elon maksimointi. Juuri tällä hetkellä haarukoin osaamisalueistani asioita, joilla voisin palvella muita, kokea iloa ja samalla saada elantoni. Haasteellisimmaksi projektissa koen kokonaan uudenlaisen työtavan hahmottamisen ja löytämisen, sillä vanha työkulttuuri on iskostunut minuun niin syvälle. Samalla kirjoitan ja tuotan Hidasta elämää -sivustoa, siiitä saan suurta iloa.”
Millainen on tavallinen päiväsi?
“Pyrin varioimaan päiviäni mahdollisimman paljon, jotta voisin löytää oman tapani tehdä työtä ja elää.
Vien lapsen kymmeneksi päiväkotiin leikkimään, hyppään bussiin ja hurautan työhuoneelle, jossa minua odottaa usein pehmeä ja innostunut ilmapiiri. Jaan työhuoneen kahden ihanan toimittajan kanssa. Ensimmäiseksi keitän kupin teetä ja laitan kynttilän palamaan, kastelen ehkä pöydälläni olevan kukan. Fiilisten, mikä tuntuisi inspiroivimmalta tekemiseltä. Yleensä kirjoitan, luen, kirjoitan, tapaan haastateltavia, kirjoitan, suunnittelen, piirrän, kysyn työhuoneystävieni mielipidettä, kirjoitan ja vision tulevaisuuden työtapaa. Parhaat ideat syntyvät silloin, kun ei yritä ajatella. Neljältä lähden hakemaan lasta päiväkodista.”
Miten hidastat arjessa?
“Suurin hidastaja on kiitollisuus siitä, mitä minulla jo on ja mitä olen saanut aikaan. Se auttaa keskittymään ja iloitsemaan pienistäkin asioista ja aikaansaannoksista. Kiitollisuus poistaa hötkyilyn ja auttaa erottelemaan oikeasti tärkeät asiat vähemmän tärkeistä. Se auttaa myös näkemään, miten vähällä sitä lopulta pärjääkään. Hei, olenkin jo perillä!”
Mottosi?
“Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito, eikä sekään ole niin tärkeää. Löysin tämän kiinalaisen sananlaskun jo teininä. Olen kuullut, että moni tulkitsee tuon siten, ettei millään ole mitään merkitystä, negatiivisesti. Mutta minulle se merkitsee helpotusta. Olen usein ajatellut, että jotkin asiat, esimerkiksi palaverit, ovat niin tärkeitä, että koko maailma kaatuu, jos en pääse niihin. Ja sitten kun on tullut se päivä, että olenkin kipeänä ja palaveri jää väliin, maailma ei olekaan kaatunut. Toisin sanoen olen edelleen olemassa, vaikka jokin tärkeä asia jäisi tekemättä. Kuinka helpottavaa.”
Millaisia aiheita saamme kolumneistasi tulevaisuudessa lukea?
“Tulen keskittymään pääosin nykytyöelämän haasteisiin, meinellään olevan työkulttuurin murrokseen ja ehkä värikkääseen tulevaisuuden maalailuun. Raportoin omista oivalluksista tai sudenkuopista tasapainoisen elämän etsintöjen keskellä. Fiilisihmisenä saatan joskus poiketa valitsemaltani tieltä, tuijotella aurinkoa ja jakaa tuulesta temmattuja ajatuksia.”
Hidastamalla hyvinvointiin -teema valikoitui Marttaliiton seuraavan kolmen vuoden teemaksi. Mutta miksi?
Välillä pitää istua portaalle lepäämään, juomaan mehua ja ihmettelemään.
Marttojen tavoitteena on lähivuosina pysäyttää ihmiset ajattelemaan arjen hidastamisen merkitystä ja jokapäiväisiä valintoja hidastamisen lisäämiseksi, sillä hyvinvointi lähtee kokonaisvaltaisesta ihmisenä olemisesta, jossa on huomioitu psyykkinen, fyysinen ja henkinen oleminen.
”Arjen valintojen kautta voimme edesauttaa merkittävästi hyvää elämää ja siten saavuttaa tasapainoa kiireisen ja luonnonvarojen tuhlausta ehkäisevän elämän rakentamiseen. Hidastaminen tarjoaa hyvän mahdollisuuden ottaa aikaa olennaiseen, nauttia itselle tärkeistä asioista ja toimia vastakulttuurisena voimana kiireelle ja taloudellisen kasvun pakottamalle suorittamiselle”, pohjustaa Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä.
Hidastaminen on Martoille ennen kaikkea valittu elämänasenne. Se on sitä, että arjessa on itselle sopiva rytmi ja hyvinvointia lisäävä vauhti: silloin on mahdollista antaa aikaa asioille, joista nauttii ja joita rakastaa. Martat neuvovat keskittymistä, vaikuttumista ja ajan ottamista omaan haltuun. On pyrittävä vaihtamaan määrä laatuun.
”Suosimme hidastamista arjen keskellä, kiireen punnitsemista, olennaisen etsimistä. Etukäteissuunnittelulla pääsee jo pitkälle. Ei tarvitse ottaa vuoden sapattilomaa ja lähteä purjehtimaan ja jättää kaikkea. Arki tarjoaa hidastamisen keitaat, jos osaa ne hakea ja kokee ne tärkeiksi”, Heikkilä tarkentaa Marttojen näkemystä.
Martat painottavat, että koska ihmisen elämä on rajallista, hidastamisen kautta päästään lähelle olennaista: hyvää elämää. Martoilla on keinoja neuvoa nykyajan ihmistä hidastamisessa ja arjen hallinnassa: ”Olemme uskollisia perustehtävällemme eli kotitalousneuvonnalle, joka tukee perheitä ja koteja arjen haasteiden keskellä. Hidastaminen kohti olennaista antaa elämäämme merkitystä. Valitsemme ylenpalttisen ympäristön sekä ihmisen kuluttamisen sijaan elämän, joka antaa arjelle merkityksen.”
Heikkilä arvioi, että joutilaisuuden ja puuhastelun taito sekä hiljaisuuteen hakeutuminen ja olennaisen perkaaminen tietoisilla valinnoilla ovat oravanpyörässä juoksevien ihmisten syvimpiä kaipuita hyväksytyksi tulemisen rinnalla: ”Olemme saaneet paljon positiivista palautetta siitä, miten ihmiset kokevat hidastamisen omassa elämässään ja miten sitä kohti askeltavat.”
Miten arjen tahdin hidastamisessa sitten voi onnistua, jos ei itsellä ole siihen välineitä?
”Annamme vuosittain satoja kotitalousneuvontakursseja 16 piirissämme, tavoitamme noin 166 000 ihmistä vuosittain. Neuvonnassamme korostamme kestävän kehityksen ja etukäteissuunnitelmien lisäksi arjen kaaoksen haltuun ottamista pienin askelin ja tietoisin valinnoin”, Heikkilä vastaa. Lisätietoja Marttojen oman piirin toiminnasta ja hidastamisesta saa Marttojen nettisivuilta.
Uusi sukupolvi tulee vaatimaan työelämältä ja tulevaisuuden johtajilta uudenlaisia asioita. Enää ei riitä, että on päässyt johtamisenkurssista läpi ja osaa teorian.
Tulevaisuuden johtajan pitää opiskella ennen kaikkea itsensä, jotta voi kokea sydämestään, mitä on olla ihminen ihmiselle. Tulevaisuuden johtajalta ei ehkä vaadita määrällisesti enemmän kuin ennen vaan erilaisia asioita. Jos sinulla on tulevaisuuden pomo tai tunnet sellaisen, ilmianna hänet meille: lue ohjeet tästä.
Tulevaisuuden johtaja…
1. …on läsnä omille tunteille
Tietoisesti läsnäoleva ihminen tietää tunteidensa merkityksen. Hän ei pakene tunteitaan, vaan osaa nähdä omat tunteet ominaan eikä sysää niiden syntymistä muiden syyksi tai ansioksi. Hän arvostaa tunteitaan, sillä ne kertovat hänestä itsestään.
Hyvä johtaja hyväksyy kaikki tunteensa, eikä vastusta niitä. Omien tunteiden tukahduttaminen ilmenee usein lihasjännityksinä tai muuna kehon panssaroitumisena.
2. …on läsnä toiselle
Itselleen läsnä oleva ihminen pystyy olemaan myös läsnä toiselle. Jokainen ihminen aistii, jos toisen mieli on jossain muualla kuin siinä hetkessä, ehkä seuraavassa tapaamisessa, ehkä seuraavassa sähköpostissa.
Menestyksekäs johtaja pitää kaikkein tärkeimpänä juuri sitä hetkeä, missä hän kulloinkin on; hän pitää tärkeänä, että voi läsnäolollaan tehdä onnelliseksi sen ihmisen, kenen kanssaan hän sillä hetkellä on. Mikään eikä kukaan ole tärkeämpää kuin ihminen, jonka kanssa saa olla juuri nyt. Niin kasvotusten, puhelimessa kuin sähköpostin välityksellä.
Ja jollei johtaja ole läsnä johdettavilleen, kuinka hän voi sanoa arvostavansa heitä?
3. …kohtaa ihmisen ihmisenä
Tiedostava johtaja arvostaa jokaisessa ihmisessä samaa ihmisyyttä kuin hänessä itsessään on – riippumatta teoista. Toisin sanoen vaikka toisen ihmisen kaikkea käyttäytymistä ei aina pidä hyväksyä, hänet tulee hyväksyä ihmisenä.
Myötätuntoinen johtaja osaa katsoa niin tarkasti, että hän näkee asioiden ja tekojen taakse, ja on näin lähempänä jokaista ihmistä.
4. …rikkoo rutiineja
Tulevaisuuden johtaja kohtaa jokaisen työntekijänsä ”hänenä” eikä tapauksena. Hän ymmärtää, että johtaminen tarkoittaa ennen kaikkea rutiininomaisen vuorovaikutuksen hylkäämistä sekä uskallusta ja halua kohdata jokainen ihminen ja tilanne uutena, puhtaalta pöydältä.
Havahtuminen-kirjassa Mello antaa aiheesta oivallisen esimerkin. Kun lapsi katsoo lintua, hän näkee sen siipien ja pään liikkeet, sulan vaihtelevat värit ja kuulee laulun eri vivahteet. Sitten aikuinen kertoo lapselle linnun olevan ”varpunen”. Seuraavan kerran kun lapsi näkee tuon linnun, hän muistaa käsitteen ”varpunen”, jolla on tietyt ominaispiirteet. Lapsi lakkaa ihmettelemästä ja havainnoimasta yksittäistä lintua, hän alkaa nähdä sen lajinsa edustajana. Näin käy usein myös johtajalle, joka on lukenut kaiken teorian johtamisesta.
5. …hidastaa
Tulevaisuuden johtaja ymmärtää hidastamisen merkityksen omassa ja muiden työssä. Hidastaa voi työpäivän lomassa hengittelemällä, kävelemällä tai vaikka syömällä rauhassa ja tiedostaen.
Hidastaminen auttaa johtajaa vahvistamaan läsnäoloa, mikä taas auttaa häntä olemaan kosketuksissa kaikkiin sisällä ja ympärillä oleviin positiivisiin voimiin. Kun antaa positiivisuudelle maaperän kasvaa, se alkaa levitä.
6. …osaa johtaa itseään
Parhaiten toisia ihmisiä osaa johtaa hän, joka osaa johtaa itseään. Ja itseään osaa johtaa, kun on tutustunut omaan itseensä.
Tulevaisuuden johtaja näkee peilejä muissa ihmisissä, kuten työntekijöissään, ja hän haluaa tulkita peilikuvaansa. Hän osaa nähdä esimerkiksi vallitsevan työilmapiirin omana kuvanaan, eikä hän syytä ongelmista ulkopuolisia asioita, kuten muita ihmisiä, onnea tai olosuhteita.
Tiedostava johtaja osaa erottaa omat ja muiden tunteet toisistaan. Tämä on johtajalle itselleen tärkeää, sillä työyhteisö sijoittaa usein johtajaansa omia tunteitaan, kippaa siis oman kuormansa.
7. …on tunneälykäs
Tulevaisuuden johtajalla on henkilökohtaisia ja sosiaalisia tunnetaitoja. Henkilökohtaisia taitoja ovat itsetuntemus, itsehallinta ja motivoituminen. Itsetuntemus tarkoittaa kykyä tunnistaa omia tunteita, arvioida itseä ja luottaa itseensä. Itsehallinta on omien tunnetilojen, mielihalujen ja voimavarojen säätelykykyä. Motivoitumiseen taas kuuluu ne tunneominaisuudet, jotka ohjaavat ja helpottavat päämäärien saavuttamista.
Sosiaalisilla tunnetaidoilla tarkoitetaan empatiaa ja sosiaalisia taitoja. Empatia on toisen tunteiden, tarpeiden ja huolenaiheiden tajuamista. Empaattinen ymmärtää muita, on palvelualtis ja tietoinen ryhmän tunnevirtauksista. Sosiaaliset kyvyt tarkoittavat taitoa saada aikaan haluttuja reaktioita muissa.
8. …on yhtä aikaa perillä ja tavoitteellinen
Hyvä johtaja näkee suunnan ja tavoitteen, jota kohti on viisasta kulkea. Samalla on katsottava niin lähelle, että pystyy näkemään ne mahdollisuudet, jotka ovat läsnä tässä ja nyt. On kuljettava kohti tavoitteita ja osattava nauttia perillä olosta jo ennen kuin on ottanut ensimmäistäkään askelta.
9. …ymmärtää puheen voiman
Sanat toimivat kuin valonheittäjät: ne valaisevat todellisuudesta vain sen puolen, johon suuntautuvat. Jos jokin tilanne kuvataan innostavaksi, se koetaan innostavammaksi kuin jos se olisi kuvattu hankalaksi.
Tiedostava johtaja kuulee oman puheensa ja osaa valita sanat, jotka kannustavat kehittymään. Hän kääntää katseen myös omaan itseensä ja siihen, miten hän puhuu itselleen: kannustaako vai sättiikö. Mitä johtaja ajattelee itsestään ja miten hän puhuu itselleen ilmenee hänen puhutellessa muita.
10. …antaa myönteistä palautetta
Itsensä hyväksyvä esimies on itselleen riittävä ja osaa olla tyytyväinen itseensä. Näin hänellä on osaamista ja uskallusta suunnata valonheittäjää toisen ihmisen hyviin ominaisuuksiin. Hän osaa kastella mahdollisuuksien siemeniä jokaisessa työntekijässään. Ja ne siemenet kasvavat, joita kastellaan ja hoidetaan.
11. …katsoo positiivisten lasien lävitse
Tietoisesti ajatuksia ja sanoja muuttamalla voi vaikuttaa omaan asennoitumiseen, sillä todellisuus muuttuu sen mukaan, miten sitä nimetään. Aina voi valita näkökulman ja ajatustavan. Kun johtaja suhtautuu itseensä positiivisesti, hän huokuu positiivista asennoitumista ulospäin. Kun hän ei suhtaudu esimerkiksi uusiin ideoihin epäillen vaan ”miksipäs ei”-asenteella, hän lähettää positiivista ja luovaa energiaa koko työyhteisöön.
Hyvä johtaja on kiitollinen siitä, mitä on päivän tai vaikka vuoden aikana saatu aikaan, eikä painota sitä, mitä jäi saavuttamatta. Saavuttamatta jääneet asiat hän sijoittaa tulevaisuuden tavoitteiksi.
Positiivinen johtaja suhtautuu arvostavasti menneeseen, nykyiseen ja tulevaan. Ongelmanratkaisu-metodin sijaan hän tutkii aikaisemmat menestymiset ja nykyiset voimavarat, hän kuvittelee toivotun tulevaisuuden, hän luo toimintaa, joka vie kohti toivottua tilaa ja toteuttaa muutoksen ja ylläpitää sitä.
12. …näkee itsensä yrityksen peilinä
Jokainen johtaja näkee yrityksensä omien käsitystensä, mielikuviensa ja asenteidensa läpi. Yritys näyttäytyy siis sellaisena kuin johtaja on. Tämä näkemys muuttaa myös todellisuutta johtajan, ja sitä myötä myös muiden, mielikuvien kaltaisiksi.
13. …ymmärtää hiljaisuuden merkityksen
Hiljaisuus on ainoa paikka, missä todellinen johtajuus kehittyy. Pysähdyspaikoilla on mahdollisuus keskustella itsensä kanssa ja tutustua itseensä, kysyä mitä minulle kuuluu. Kun tietää, mitä itselle kuuluu, on helpompi johtaa muita ja ottaa vastaan muiden kuulumiset – olivat ne millaisia hyvänsä.
14. …on palvelija ja valmentaja
Tulevaisuuden johtaja on valmentaja ja palvelija, joka auttaa toista ihmistä löytämään ja saavuttamaan omat tavoitteet hänen omia voimavarojaan käyttäen. Valmentava johtaja auttaa, mutta ei tarjoa valmiita ratkaisuehdotuksia.
Lisäksi valmentaja näyttää suunnan sekä motivoi, innostaa ja inspiroi.
15. …on suora
Suoruus on sen esille ottamista, jonka yhteisen edun nimissä on tultava esille, jotta jotain tärkeää ei jäisi tekemättä, oleellista ymmärtämättä tai jotain ilmeistä haittaa havaitsematta. Suoruus on siis välttämättömän artikulointia.
Suoruuden seurauksena joku saattaa loukkaantua, mutta tiedostava johtaja sanoo sen, mitä on sanottava.
Hyvä johtaja ei tee suoruudesta ja oikeassa olemista egotrippiä, eikä hän korosta itseään. Toisaalta johtaja korjaa reilusti omaa kantaansa, jos huomaa siihen olevan aihetta.
16. …sallii oman tietämättömyytensä
Työyhteisössä, jossa johtajan ei ole pakko tietää kaikkea, uskalletaan helpommin kysyä ja ihmetellä. Tutkimusten mukaan oman epävarmuutensa tunnustavat esimiehet, jotka samalla luottavat työntekijöidensä kyvykkyyteen, synnyttävät parhaiten itsenäisyyttä työyhteisön toiminnassa ja päätöksenteossa. Tietämättömän johtajan rooli viestittää myös, että tietämättömyys on sallittua muillekin.
Lähteet:
Kai Hellblom, Seija Mauro, Matti Salo: Johtamisen nyt – Tietoinen läsnäolo johtajuudn kivijalkana, Edita 2006 (painos loppuunmyyty)
Vihreä Lanka –lehdessä Mari Valkonen kertoo laskelmista, joiden mukaan VR:n junien myöhästelyistä voi kertyä pelkästään yhden talvikuukauden aikana kansantaloudelle yli neljän miljoonan euron menetys.
Laskelmissa oletetaan, että lähijunilla kulkevien työaika lyhenee myöhästymisten vuoksi kolme minuuttia päivässä. Kun arkipäivisin lähijunissa tehdään 195 000 matkaa, myöhästymisten vuoksi töitä jäisi päivässä tekemättä yhteensä 4 875 tuntia. Valtion taloudellinen tutkimuslaitos on arvioinut yhden työtunnin arvoksi kansantaloudelle vuonna 2008 noin 43 euroa. Tämä tarkoittaisi vajaan 210 000 euron menetystä päivässä. Jos junat myöhästelisivät saman verran jokaisena työpäivänä, nousisi lasku kuukaudessa yli neljään miljoonaan euroon.
VR:n ongelmilla nähdään olevan yhteiskunnallista merkitystä tuhlatessamme työaikaamme siihen, että odottelemme myöhästeleviä junia.
Ottamatta kantaa sen enempää VR:n ongelmiin, olisi pohdittava tällaisten päivittäisten myöhästelyjen lisäksi, millaisia vaikutuksia työmatkoilla ja niiden pituuksilla on yksilöön ja sen kautta yhteiskuntaan.
Olen hiljattain käynyt keskusteluja ystäväni Kristiinan kanssa, jonka työmatka piteni päivittäin reilulla tunnilla hänen aiempaan työpaikkaansa ja -matkaansa verrattuna. Puolen vuoden jälkeen hän on stressaantuneempi, uupuneempi ja kiireisempi kuin koskaan.
VR:n myöhästelyt olivat Kristiinalle se viimeinen piste iin päälle: Hän oli ajatellut käyttää työjunamatkansa hyödykseen, lukea ja opiskella matkat, mutta nyt junat ovat kuitenkin jatkuvasti niin paljon myöhässä, että hänen on ollut pakko ryhtyä käyttämään bussia. Bussissa Kristiina ei pysty lukemaan ja muutenkin hyvät aikeet itsensä kehittämisestä työmatkoilla ovat jääneet, kun uusi työ on niin kuormittava. Hän koettaa nyt käyttää matkansa lepäämiseen ja työstä palautumiseen, sillä kotona huomiotaan odottavat lapset ja mies.
Kristiinan työmatka on siis reilu tunti suuntaansa, hänellä menee nyt noin kaksi tuntia päivässä työmatkoihin. Se tekee kymmenen tuntia työviikossa, kuukaudessa työmatkoihin kertynyt aika jo 40 tuntia. Tämä vastaa ajallisesti samaa kuin tekisi yhden ylimääräisen työviikon kuukaudessa. Vuoden (11 kuukauden) aikana työmatkoista on kertynyt jo 440 tuntia, joka vastaa yli 50:ntä kahdeksan tunnin työpäivää. Selvää on, että uuden työn tuoma palkankorotus ei hyvitä moista uhrausta, puhumattakaan kiireestä, jonka valtaan Kristiinan elämä on joutunut, kun vapaa-aikaa on huomattavan verran vähemmän hänen aiempaan elämäänsä verrattuna.
Työmatkat saavat vallan toisenlaiset mittasuhteet, kun niihin kuluvaa aikaa ja rahaa alkaa laskea vuositasolla. Työpaikka maksaa meille yllättävän paljon. Jos laskisimme työmatkamme ja vapaa-aikamme rahallisen arvon ja ottaisimme sen huomioon muun muassa työpaikan sijaintia tai kulkuneuvoa valitessamme, sillä olisi varsin suuria merkityksiä yksilön jaksamiselle ja hyvinvoinnille, mutta myös taloudelliselle pärjäämisellemme.
Jos työmatkamme olisivat kohtuullisen lyhyitä, olisimme jaksavampia työntekijöitä, kenties sairastaisimme vähemmän, lapsilla olisi lyhyemmät päiväkotipäivät jne. Samalla liikenteen vähetessä vastaisimme myös ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin.
Kannattaa siis miettiä voisimmeko asua lähempänä työpaikkaamme tai voisiko työpaikka olla lähempänä kotia, voisimmeko työskennellä kotoa käsin (yritys, etätyöt) ja voisimmeko kulkea työmatkat esimerkiksi kimppakyydein tai käyttämällä joukkoliikennettä. Tsemppiä VR:lle, palveluitanne tarvitaan!
Kolumnisti-kirjailija Kaarina Davisin ajatuksia voit lukea lisää hänen kotisivuiltaan www.kaarinadavis.com, josta voit tilata myös Davisin kirjoja suoraan kirjailijalta itseltään.
Nämä uudet klassikkoelokuvat sopivat jokaisen romantiikannälkäisen dvd-hyllyyn. Elokuvat käyvät niin naisille, miehille, pariskunnille kuin ystävystenkin katsottavaksi. Suloisia elokuvailtoja!
The Science of Sleep (2006) Tämä sympaattinen ja romanttinen fantasia kertoo nuoren pojan (Gael García Bernal) päänsisäisestä maailmasta, johon mahtuu myös naapurissa asuva (lähes) saavuttamaton Stéphanie. Mahdottoman suloisessa ja ovelassa elokuvassa tehosteina käytetään muun muassa käsintehtyjä animaatioita.
Tahraton mieli (2004) Jim Carreyn ja Kate Winsletin tähdittämässä elokuvassa rakkaus ei voita vain ongelmia, mutta myös uudella teknologialla toimitetut muistinpuhdistukset. Hauska, koskettava ja oivaltava elokuva, joka jää muhimaan sydämen pohjalle pitkäksi aikaan.
In the Mood for Love (2000)
Mestarillisen elokuvaohjaajan, Wong Kar Wain, elokuva lumoaa lavastuksellaan, puvustuksellaan ja musiikillaan. Hongkongiin sijoittuvassa tarinassa kaksi levotonta sielua kohtaavat paikallisessa huoneistohotellissa. Heidät yhdistää kumpaisenkin epäilys oman aviopuolisonsa uskottomuudesta. Elokuvaa tähdittävät hongkongilaiset supertähdet, Tony Leung ja Maggie Cheung.
Ystävät hämärän jälkeen (2008)
Ruotsalainen vampyyrileffa kertoo koskettavan tarinan hyljeksityn pojan ja vampyyriksi paljastuvan tytön kaveruudesta. Trilleri sopii erityisesti jännittävää ystävyystarinaa etsivälle.
Lost in Translation (2003) Sofia Coppolan suosikkielokuvassa nuori nainen (Scarlett Johansson) ja vanhempi herrasmies (Bill Murray), kohtaavat Tokion yksinäisyydessä. Minkälainen ystävyys syntyy ihmisten välille, jotka leijuvat heille tuntemattoman kielen, kulttuurin ja ympäristön alueella?
Ensi viikolla Hidasta elämää -sivustolla alkavat Keskiviikkokolumnit. Kirjoittajina vaihtelevat neljä eri nopeuksilla elävää ihmistä: kirjailija Kaarina Davis, Hidasta elämää -sivuston toinen perustaja Sanna Wikström, entinen tv-juontaja ja nykyinen sekatyöläinen Nuppu Stenros sekä toimittaja ja elämäntyyliyrittäjä Riitta Mettomäki. Keskiviikolumnisteista aloittaa Kaarina Davis. Mutta kuka hän on?
Kuka olet, mistä tulet ja mihin olet menossa?
”Olen Kaarina Davis, 40-vuotias kahden kirjan (mm. Irti oravanpyörästä) kirjoittaja ja luontoalan sekatyöläinen Hämeenkyrön Mahnalan Alhonlahdesta. Koetan elää tässä hetkessä ja olla liiaksi suunnittelematta tulevaa. Odotan ilolla joka päivää, mihin se minut vie ja mistä itseni löydän.”
Millainen on tavallinen päiväsi?
”Tavallista päivää minulla ei taida ollakaan. Jokainen päivä on erilainen ja se eletään tilanteiden ja tuntemusten mukaan. Ehkä päiviäni yhdistää se, että minulla on paljon aikaa. Näin talvella olen tosi hitaalla ja talvilevossa.
Herään usein aamuyöstä kirjoittamaan ja laittamaan puita takkaan, aamusta menen metsään keräämään polttopuita. Illemmalla valmistamme puolisoni kanssa päivällisen perusraaka-aineista: oman maan satoa ja luonnon antimia hyödyntäen. Sen jälkeen luen ja lepään, nukahdan yleensä hyvin aikaisin illasta.
Keväällä ja kesällä nukun paljon vähemmän, liikun jatkuvasti luonnossa keräten luonnon antimia ja hyörin kasvimaalla täyspäiväisemmin.”
Miten hidastat arjessa?
”Minulla on varsin hidas elämä. Kiire jäi, kun hyppäsin pois oravanpyörästä ja sairaanhoitajan töistä vuonna 2004.
Yksi hyvä konsti arjen hidastamiseen on ottaa seinäkello pois näkyvistä. Siten joutuu aina näkemään vähän vaivaa tietääkseen, mitä kello on, ja siitä sitten muistaa, että mitä väliä sillä loppujen lopuksi on, mitä kello on? Pystyn kuitenkin arvioimaan kellonajan auringosta noin puolen tunnin tarkkuudella.”
Mottosi?
”Asioilla on taipumus järjestyä.”
Millaisia aiheita saamme kolumneistasi tulevaisuudessa lukea?
”Aiheet voivat vaihdella laidasta laitaan, hieman sen mukaan mikä asia on noussut esiin elämässäni tai mikä on ajankohtaista. Aiheita yhdistää pohdiskelut elämän järkeistämisestä ja yksinkertaistamisesta.”
Valkoinen on ajaton väri sisustuksessa: se yhtenäistää sisustusta ja tuo kotiin harmonian tunnetta. Valkoinen rauhoittaa kokonaisuutta, mutta toimii myös muiden värien korostajana.
Valkoinen on hyvä värivalinta sisustukseen, mikäli haluaa tilaan neurtaliutta, puhtautta, tyyneyttä ja avoimuutta. Parhaimmillaan valkoinen väri tuo kotiin valoa ja energiaa, ja jos materiaalivalinta on pehmeä, valkoisuus ei tee tilasta kylmää ja torjuvaa.
Virkkaamalla saa pehmeää ja viehättävää tekstuuria sisustukseen. 100 prosenttisesta kierrätyspuuvillasta valmistetusta ontelokuteesta voi valmistaa perinteisin menetelmin kestäviä, valoa tuovia sisustuselementtejä.
Tässä kaksi valkoista kodin sisustuksen makupalaa: Juhannusruusu-matto ja säilytyskorit. Kuvateksteistä löydät linkit tulostettaviin ohjeisiin.
Kiitokset Maijalle kuvien käsitöiden tekemisestä!
Juhannusruusu-matto virkataan aivan kuten mikä tahansa liina, mutta sen halkaisija on noin metri. Maton virkkaaminen on palkitsevaa, kun käden jälkeä ei tarvitse tarkastella suurennuslasilla. VINKKI: tee iso matto kiinnittämällä monta pientä mattoa toisiinsa. Maton teko-ohjeet löytyvät tästä.
Kahvallisia säilytyskoreja voi tehdä eri kokoisia oman tarpeen mukaan. Ohjeista löytyy kaksi kokoa.
Maton ja kahden korin materiaalit maksoivat noin 30 euroa. Ohjeista löydät tietoa, kuinka paljon ontelokudetta tarvitaan.
Onko hidastaminen mahdollista aikoina, kun kalenteri on täynnä tapaamisia ja tehtävää? Juuri silloin itsestä huolehtiminen on erityisen tärkeää. Lue joogaopettaja Kylli Kukkin hidastavat vinkit kiireeseen.
Hsss… hiljenny hetkeksi. Jaaritellessasi niitä näitä menetät samalla niin fyysistä kuin henkistä energiaasi. Pidä hiljaisia hetkiä ja säilö siten voimaa sisällesi. Suun lisäksi voit hetkeksi sulkea silmät, jolloin hiljennät myös ärsykkeitä jatkuvasti ahmivan näköaistin.
Ryhdistäydy kauppajonossa. Hyvä ryhti avaa rintakehää ja antaa tilaa rauhoittavalle hengittämiselle. Ryhdin harjoitteluun löytyy aikaa esimerkiksi kassajonossa tai bussipysäkillä seisoskellessa.
Lähde mielikuvamatkalle. Lepääkö mielesi keväisellä niityllä, raikkaassa vuoristossa tai kosteassa tropiikissa? Saatko voimaa täysikuusta tai auringonpaisteesta? Sielu lepää luonnossa, ei asfalttiviidakossa. Joskus kaupungista ei kuitenkaan ehdi pois. Matkusta silloin paikan päälle tai hetkeen ajatuksissasi ja voimaudu.
Meditoi kävellessä. Meditoi siirtyessäsi paikasta toiseen: hengitä neljä askelta sisään, seuraavat neljä askelta ulos. Voit kävelymeditoida myös toistaen mielessäsi mantraa, esimerkiksi: ”tässä-nyt”.
Liiku. Venyttele vaikka vain kahden minuutin ajan päivässä. Taivuta eteen, taakse sekä sivulle, ja anna raskaan olon valua pois.
Hengitä. Hengityksen tarkkailu palauttaa tähän hetkeen, sillä et voi hengittää eilistä etkä huomista. Hengitä syvään sisään ja ulos, anna keuhkojen täyttyä aina lantiosta asti.
Oman kiireen keskellä Kylli palauttaa mieleensä taolaisen Laotsen sanonnan: Rakasta, palvele ja muista. Rakasta toisia ihmisiä, palvele toisia ihmisiä, mutta mitä pitää muistaa? – rakastaa ja palvella. ”Kun ajattelee, että ympärillä pyörivät ihmiset, ne vaikeatkin, ovat jonkun korkeamman voiman lähettämiä, niin sydämeen tulee lämpöä ja pehmeyttä. Silloin kiire tai ongelmat eivät enää tunnu niin vakavilta.”
Feodaalisessa yhteiskunnassa, keskiajalla, joutilaisuus oli etuoikeus, jota mielellään esiteltiin ja josta nautittiin. Joutilaina aikoina keskusteliin elämästä ja säästä, miekkailtiin, ratsastettiin ja soiteltiin.
1800-luvusta tuli käännekohta. Jo 1700-luvun puolivälissä joutilaisuutta alettiin kutsua stigmaisesti ikävystymiseksi, ja se koki todellisen läpimurtonsa 1800-luvun puolella. 1800-luvun porvarin taistelu statuksesta ilmeni tavaroiden arvostuksena, ja näin ollen hänen aikansa tuli käyttää hyödyllisesti. Ja kun porvari havaitsi olevansa jouten, hän oli valmistatumaton ja vaivaantunut, eli ikävystynyt.
Filosofi Kantin mukaan yhteiskunta oli saavuttanut kehityspisteen, jolloin ihmisillä oli mahdollisuus kuluttaa yhä enemmän aikaansa nautintojen etsimiseen. Toisin kuin aiemmin, kun enin aika kului tarpeiden tyydytykseen työn avulla.
Vaikka ikävystymistä pidettiin aluksi hyväosaisten ylellisyyssairautena, pian se alkoi olla leimallista myös alemmalle luokalle. Teollistumisen myötä monotoninen työ tehtaissa oli oivallinen kasvuympäristö ikävystymisen taimelle: Kun entisaikojen talonpojat ja käsityöläiset olivat sidoksissa suureen työmäärään esimerkiksi pelloilla tai tavarantoimituksessa, he olivat vapaita lähtemään työnsä tehtyään. Sen sijaan tehtaassa palkkatyöläinen ei omistanut aikaansa, sillä joku toinen oli ostanut sen häneltä; hän oli sidottu paikkaan riippumatta siitä, oliko hänellä jotain järkevää tekemistä vai ei. Työpaikalla alettiin ikävystyä.
Ikävystyminen tuli jäädäkseen. Nykyään viihdeteollisuus tekee rahaa ikävystymisen pelollamme. Aina kun ikävystyminen meinaa tulla, kaivetaan esiin jokin härpätin, joka viihdyttää meitä. Mutta ikävystyminen ei paradoksaalisesti vähene sillä, että koko ajan keksitään uusia keinoja sen karkoittamiseksi. Päinvastoin. Kant sanoi, että ajanviete ei ole parannuskeino vaan osa sairautta.
Ja työssä ikävystyminen: onko se vähentynyt työn tehostamisen myötä? Tuskin. Ikävystyttävää työtä pyritään karkottamaan viihdykkeillä. Mutta miksi? ”Koska ihmisellä on ikävää siksi, että elämältä puuttuu päämäärä ja merkitys, on ikävystymisen tehtävänä saada meidät huomaamaan juuri tämä”, vastaa norjalainen filosofi Lars Svendsen. Viihdytämme siis itseämme, jotta meidän ei tarvitsisi ikävystyä ja huomata työmme merkitysvajetta. Tai päämäärän tai merkityksen puutetta koko elämämme mittakaavassa.
Mutta juuri merkitysvaje erottaa toisistaan joutilaisuuden ja ikävystymisen subjektiivisen kokemuksen: joutilaisuudella on päämäärä ja merkitys, se on nykyhetken arvostamisessa. Vaikka alun alkaen positiivinen joutilaisuus ja negatiivinen ikävystyminen näyttäytyvät nykypäivänä erilisinä käsitteinä, molemmissa niissä saattaa haistaa stigman palaneen käryn.
Vaan alkaisiko aika olla taas kypsä keskiaikaiseen joutilaisuuden arvostukseen, jossa työn tehtyään (ei työajan päätyttyä) voisi nauttia hetkestä, elämän suuresta ilosta?
, WSOY 2011.
