Jokainen haluaa olla hyvä asioissa, jotka ovat itselle tärkeitä, mutta mitä tärkeämpiä nuo asiat ovat meille, sen enemmän pelkäämme tehdä niissä virheitä. ”Miksi jättää mitään sellaista tekemättä, mikä rikastuttaa elämää?” On helpompi … Lue lisää
Aihe: Henkisyys
Ihmisen henkisen alkuperän pohtimista, kokemista ja elämistä.
Pelko voi näkyä lapsessa potkunyrkkeilynä ja aikuisessa paahtamisena tai piiloutumisena – silloin tarvitaan aina turvaa
Pelko syntyy aivojen vanhimmassa osassa: se on siis evolutiivisesti huolehtinut siitä, että ihmiset yhä pötkyttelevät täällä, eivätkä tallautuneet mammuttien jalkoihin ja joutuneet tiikereiden suihin. Kun pelko herää, syntyy hermostollinen jännitys- tai hyytymistila: … Lue lisää
Loppuun saattamisen voima tekee elämästä onnellisempaa
Harry Potter -kirjoissa pimeyden lordi Voldemort yrittää tehdä itsensä kuolemattomaksi sijoittamalla palasia sielustaan erilaisiin esineisiin. Häntä ei voi tappaa, sillä hänestä on aina paikalla vain palanen. Jäljelle jää sieluton kuori. Kuolemattomuuden hinta … Lue lisää
Sellainen olo, että kaikki on ihan jees mutta jotain puuttuu, kertoo sivuun sudituista tunteista
Tyhjyyden fiilis tai tunne, että jotain puuttuu, on usein sitä, että jollain lailla sudimme tunteitamme sivuun. Monella se on (ymmärrettävästi) jatkunut koko laiffin: jos omiin tunteisiin ei ole saanut rakentavaa peilausta, oppii … Lue lisää
Haavoittuvuuden paljastaminen on tie syvempään ihmissuhteeseen
”Nuotiolla istuessa sielut aukeavat. Sellaisia paikkoja ei ole montaa.” Näin minulle sanottiin hiljattain. Se on totta. Sieluja aukeaa tietyissä paikoissa enemmän kuin muualla: nuotioilla, kävelylenkeillä, kallioilla, metsissä, pikkutunneilla baareissa, sängyissä rakastelun jälkeen … Lue lisää
Kuinka katkaista läheisriippuvuuden ylisukupolvinen kierre?
Läheisriippuvuudesta on viime vuosina puhuttu paljon ja hyvä niin. On todella tärkeää tunnistaa itsessään läheisriippuvuuden piirteet voidakseen vaikuttaa jatkossa siihen, että oppisi uusia tapoja ajatella, tuntea ja toimia elämässä ja erityisesti ihmissuhteissa. … Lue lisää
”Pienikin valonsäde oikeassa kohdassa voi joskus olla se ratkaiseva” – 4 pientä runoa sinulle, joka kaipaat toivoa
Toisinaan elämä heittää meidät syvään päätyyn ja jää katsomaan, miten uimme. Arkisen selviytymisen keskellä toivo ei välttämättä ole asia, joka loistaa kirkkaana mielessämme. Joskus sitä pitää tietoisesti etsiä, vaalia ja vahvistaa. Lohdullista … Lue lisää
Ihana, kamala herkkyys — Miten tehdä herkkyydestä eteenpäin vievä voima?
Itken ilosta, surusta, myötätunnosta. Nauran ilosta, surusta, myötätunnosta. Pohdin ja vatvon asioita iloisena, surullisena ja myötätunnosta muita kohtaan. Olen herkkä tuntemaan ja aistimaan. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän, että kaikki eivät … Lue lisää
Mitä eroa on läheisriippuvuudella ja auttamisella?
Maailma todellakin tarvitsee hyvä sydämisiä ihmisiä, maailma todellakin tarvitsee ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta. Läheisriippuvia taipumuksia omaava ihminen onkin usein hyvin empaattinen ja haluaa vilpittömästi auttaa, mutta usein siinä on kyse muustakin, kuten myös … Lue lisää
Mihin hittoon unohdin itseni? – Keski-ikä on oikea aika kysyä itseltä pari tiukkaa kysymystä
Mistä keski-iässä tapahtuvassa voimaantumisessa oikeasti on kyse ja miten siihen olisi hyvä suhtautua? Mitä jos tuossa – usein kriisiksikin kutsutussa tilassa – vaihtoehtoinamme eivät olekaan joko vetää korkkarit kattoon skumppalasi kädessä tai … Lue lisää
Kaipaatko syvempää yhteyttä luonnon ja elämän kanssa – tässä on lempeä harjoitus yhteyden kokemiseen
Milloin keksimme, että on ihmisestä erillinen luonto? Me kaikki ihmiset olemme luontokappaleita. Ei ole meistä erillistä luontoa. Kun kosketat toista ihmistä, kosketat luontoa. Kun kosketat vasemmalla kädelläsi oikeaa käsivartta, kosketat luontoa. … Lue lisää
Mitä kiintymyshaavat oikein ovat ja voiko niitä eheyttää suhteessa?
Parisuhde on hyvin herkkä suhde, jonka alueella haavoittuvaiset kohtamme tulevat usein näkösälle. Se peilaa esiin epävarmuuksia, pelkoja ja usein myös alitajuisia reagointimalleja. Kaipaamme jokainen kokemusta siitä että tulemme hyväksytyksi ja rakastetuksi ja … Lue lisää