Muutama vuosi sitten olin vaivihkaa ajautunut uupumukseen. Vastoinkäymisiä oli tullut pidemmällä aikavälillä ja monesta suunnasta. Muutos tapahtui kuitenkin sen verran hitaasti, etten ajoissa havahtunut korjaamaan kurssiani. Empatiakin oli niin kateissa, etten huomannut … Lue lisää
Aihe: Blogit
Hidasta elämää -tiimin monipuoliset kirjoittajat kutsuvat sinut blogiensa kautta pohtimaan hidastamisen teemoja elämän eri käänteissä
Säröt meissä – Täydellisyytesi salaisuus piilee epätäydellisyydessäsi
Japanilaisessa keramiikkataiteessa on termi ”Kintsugi”, eli kultainen liitos. Idea kuvaa epätäydellisyyden, muutoksen ja särkyvyyden kauneutta. Rikkinäisen astian palat liitetään takaisin yhteen, mutta säröjen häivyttämisen sijaan ne halutaan tuoda esille. Särkymisestä syntyneet halkeamat … Lue lisää
Keho muistaa itkemättä jääneet itkut – Kyyneleet tulevat, kun jaksamme taas tuntea
Se yllättää minut täysin. Kymmenen vuotta vanha itku. Syvältä, juurista saakka, kumisevan kaukaa – mutta aivan tuore. Vanhentunut ja täysin ajankohtainen. Itkiessä muistan, miltä tuntui olla se minä, joka silloin olin. Kymmenen … Lue lisää
Näkkileipä, joka maistui niin hyvältä, ettei se koskaan ehtinyt pelliltä pöytään
Tämä gluteeniton näkkileipä on helppoa valmistaa. Se on maultaan täyteläisen maukas ja koostumukseltaan rouskuvan rapeaa. Meillä kotona näkkileipä ei koskaan ennättänyt tarjolle, sillä se vain hupeni pala palalta uunipellin päältä. Suosittelen siis … Lue lisää
Uusiin ihmisiin tutustuminen saattaa pelottaa – Joskus tuntuu turvallisemmalta jäädä yksin kuin etsiä seuraa
Muistan, kuinka pienenä juoksin aina piiloon, kun kotiimme tuli sukulaisia vierailulle. Toisaalta oli mukava tavata serkkuja, mutta heidän kohtaamisensa jännitti ja ujostutti kovasti. Vielä aikuisenakin olen välillä löytänyt itseni tilanteesta, että juhlissa … Lue lisää
Onko sinullakin huono omatunto siitä, ettet pidä itsestäsi tarpeeksi hyvää huolta?
Ajatteletko, että lenkin pitäisi kestää vähintään tunnin, jotta siitä olisi jotain hyötyä? Panttaatko päivän ruoka-annoksia, jos tiedät, että illalla on luvassa herkuttelua? Onko sinulla jatkuvasti huono omatunto siitä, ettet pidä itsestäsi tarpeeksi … Lue lisää
Jos ei uskalla antautua kohtaamiselle, eksyy rakkaudessa – Rakastaminen vaatii rohkeutta
Miehet istuivat lähellä toisiaan. Kullakin oma tarinansa, omat syynsä olla paikalla, etsimässä rakkautta. Ääneensanoittamattomia motiiveja tietää, mitä on rakkaus. Puhun kunnioituksesta ja myötätunnosta, puhun itsen ja toisen kohtaamisesta. Puhun rakkaudesta. Antamisesta ja … Lue lisää
Läheisriippuvaisen suhteen 10 tunnusmerkkiä – Haetko itsellesi hyvää oloa huolehtimalla muista?
Läheisriippuvainen ei ole lapsena saanut tarpeeksi hoivaa, rakkautta tai mahdollisuutta näyttää tunteitaan. Sen sijaan hän on oppinut hankkimaan hyvää oloa auttamalla muita ja huolehtimalla heistä. Läheisriippuvuus on lapsuudessa opittu tapa välttää hylätyksi … Lue lisää
Oletko empaattinen introvertti, jota ärsyttää kilpailuhenkinen suupaltti? – Tästä ärsytys johtuu!
Introvertti Minna Oulasmaa on Väestöliiton asiantuntijana jo vuosia puhunut erilaisista temperamenteista perheessä. Ekstrovertti Mika Pesonen valmentaa myyjiä ja esimiehiä temperamenttiälyn käyttöön. Kirjassaan Tunnista tyyppisi – löydä itsesi ja muiden parhaat puolet (Otava … Lue lisää
5 asiaa, joita uupunut mieli kaipaa (enemmän kuin sohvan pohjalle vajoamista)
Tuntuuko työpäivän jälkeen usein siltä kuin sohva olisi ainut asia, jolle sinulla on jotakin annettavaa? Et ole ainut. Nykypäivän nopea tahti työelämän vaatimuksineen laittaa monet meistä liian koville. Palautumisen tärkeydestä on syystäkin … Lue lisää
Kun viha leiskuu parisuhteessa – Kuinka äkäpussi kesytetään?
Jos sinua ei nähdä, kosketa, kuulla, tunneta, uskota, kannusteta ja kehuta, lyön vetoa, että olet pirun kiukkuinen! Viha on rakkauden suojelija, se puolustaa oikeuttasi olla rakastettu omana itsenäsi – kaikkine tunteinesi. Olin … Lue lisää
Uskallatko päästää irti yksinpärjäämisestä? – Avun pyytäminen voi olla vaikeaa, jos on pienestä pitäen tottunut selviytymään asioista itse
Vahvuus on tärkeä ominaisuus, mutta mitä on todellinen vahvuus? Onko vahvuus, joka estää meitä luomasta todellista suhdetta toiseen ihmiseen, hyväksi kenellekään? Onko se vahvuutta, että estää itseään pyytämästä apua tai antautumasta avun … Lue lisää