Uskon, että menneisyyden haavat tulevat käsiteltäväksi sitä myöten, kun olemme valmiita. Silti, vaikka arkielämämme olisi kuinka tasapainossa ja vaikka olisimme mielestämme tulleet pitkälle niistä ajoista, kun ainut keino oli selviytyä, on vanhojen … Lue lisää
Aihe: Ampparit
Ainoa tapa saada tietää, voiko omana itsenään tulla rakastetuksi, on olla oma itsensä
Läheisyys on turvallisen kiintymyksen luomista itseesi ja elämään – rakkaudellisuuden opettelua. Uskallusta olla sinä. Tunnistaa tunteesi, tarpeesi, rajasi ja oppia ottamaan koppia niistä ja ilmaisemaan niitä autenttisesti muillekin. Tunnistaa, mikä sulle tekee … Lue lisää
Toisia ihmisiä et voi muuttaa, mutta sen voit valita, millaisissa suhteissa haluat olla – sinulla on oikeus rakkauteen
Elämän faktahomma, jonka tiedämme sisäsyntyisesti. Ah, miten paljon olen silti yrittänyt muuttaa toisia huomaamattani. Olen esimerkiksi toivonut, että ihmissuhteissani muut ottaisivat vastuuta itsestään eikä niin, että minä olen esimerkiksi parisuhteessa ainoa joka … Lue lisää
Pelkääminen on inhimillistä, mutta pelon ei tarvitse antaa hallita elämää – Nämä 3 oivallusta rohkaisevat kohti pelkoja ja elämälle antautumista
Varaudu vaikeaan talveen otsikoi toinen iltapäivälehdistä marraskuussa 2022. Vastaavat harakanvarpaat hyökkäävät päälle päivittäin. Kännykkää selaavalla kadun tallaajalla ei ole pienintäkään mahdollisuutta väistää saati paeta niitä. Vuodenajasta riippumatta ihmisille tarjotaan tuttua epistolaa: Muista … Lue lisää
5 syytä kuunnella omaa kehoa – Älykäs keho voi paljastaa tiedostamattomia asioita itsestä ja ympäristöstä
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta älykkyys? Älyllä viitataan usein mielen kykyihin kuten ajatteluun, analysointiin tai ongelman ratkaisuun. Tämä on kuitenkin varsin kapea ja ”pääkeskeinen” käsitys ihmisen älykkyydestä. Myös keho tietää ja viestii … Lue lisää
Etsitkö aina sitä yhtä ja oikeaa? – Tämä saattaa olla yksi tärkeimmistä ohjeista rakkaudessa
Ihmisillä on erilaisia toiveita rakkauden ja kumppanin suhteen. Usein nämä toiveet vaihtuvat vuosien aikana moneen kertaan. Elämä opettaa meille jokainen hetki uusia asioita itsestämme ja rakkaudesta, siten opimme paremmin ymmärtämään, millainen ihminen … Lue lisää
“Jokainen haava sinussa kasvatti rakkautta minussa” – 3 lohduttavaa rakkausrunoa hoitamaan haavojasi
Usein me häpeilemme haavojamme, elämän meihin jättämiä jälkiä ja pyrimme peittämään ne sielumme syvyyksiin. Kuitenkin jokainen meistä kohtaa kipua ja surua. Jokainen meistä menettää jonkun. Arpemme eivät kuitenkaan tee meistä vähemmän rakkauden … Lue lisää
Kaikkien ihmissuhteiden ei ole tarkoitus jatkua tai pysyä läheisinä koko loppuelämän ajan
Yksi yleinen ongelma pitkissä riitatilanteissa tuntuu olevan se, että osapuolilla on pakkomielteinen tarve pitää kiinni kyseisestä ihmissuhteesta sellaisenaan. On ajatus siitä, että jos on kerran oltu läheisiä, niin siihen tilaan tulee pyrkiä … Lue lisää
Aina ei ole helppoa olla lempeä, rakastava ja läsnä – Tämä voi auttaa toimimaan arjen pienissä hetkissä hieman pehmeämmin
Unelmat ovat olleet minulle rasittava aihe. Unelmieni minä, asunto, työ, harrastukset, parisuhde… äh. En ole halunnut suunnata elämääni sitten kun -haaveisiin, jotka estävät minua olemasta kiitollinen siitä, mitä minulla jo on. Haluan … Lue lisää
8 hyvää syytä meditoida päivittäin – 5 minuuttia päivässä riittää
Tiesitkö nämä meditoinnin 8 hyötyä? Meditoinnilla on lukuisia tieteellisesti todistettuja hyötyjä, jotka sinäkin voit saavuttaa. Aloita lyhyestä harjoituksesta – kehitä mieltäsi ja lisää hyvinvointia! Lyhytkin meditaatioharjoutus säännöllisesti auttaa sinua rakentamaan lisää hyvinvointia … Lue lisää
Täydellisen joulun salaisuus on epätäydellisyys – 6 kohdan lempeyslista jouluun laskeutumiseen
Joulua ennen ihmiset kertovat usein stressaavansa, että kaikki valmistelut ehditään tekemään valmiiksi ennen jouluaattoa. Joulusiivous täytyy tehdä hyvissä ajoin, jouluruoat täytyy valmistaa tai miettiä pitkä ostoslista, mitä ruokia täytyy hakea kaupasta. Monessa … Lue lisää
Ruoskitko itseäsi ajatuksissasi? — Kaunis sisäinen puhe on tärkeä arjen taito
Usein sanotaan, että toisia kohtaan on helppoa olla ymmärtävä ja myötätuntoinen, itselleen kriittinen. Omat vastoinkäymiset tuntuvat suuremmilta kuin toisten ja haastavat persoonallisuuden piirteet haluttaisiin poistaa sen sijaan, että ne hyväksyttäisiin osana itseään. … Lue lisää