Teksti: Lääkäri Olli Sovijärvi
Jokainen meistä on tietoinen virallisista ravitsemussuosituksista tai ravinteiden saannin yleisistä linjauksista. Valtaväestölle suunnattujen suositusten vahvuus ja toisaalta heikkous piilee niiden yksinkertaistuksissa ja yleistyksissä. Ravinteiden saantiin liittyvät yleiset suositukset kuvastavat usein niitä raja-arvoja, joiden puitteissa riski altistua tietyille tunnetuille sairauksille vähenee. Väestöllisillä keskiarvoilla ei kuitenkaan ole välttämättä merkitystä yksilöllisen optimitason kannalta.
”Biomedin Elias Jaakkola heitti ilmaan idean yhteisen verkkokurssin tekemisestä. Innostuin tästä välittömästi. Heräsinkin seuraavana yönä puoli neljä ja kaikki oli kirkkaana mielessäni: ravitsemustila kuntoon! Ihmiset eivät tiedä useinkaan perusasioita ravinteista, popsivat summamutikassa lisäravinteita ja ovat ylipäänsä hyvin ristiriitaisen tiedon varassa ravitsemukseen liittyen. Mitäpä jos teemme verkkokurssin aiheesta? Pureskelemme kaiken tiedon kompaktiin pakettiin ihmisille ymmärrettävään muotoon noudattamalla Biohakkerin Käsikirjastakin tuttua systeemistä ajattelutapaa: mitä tutkitaan (esim. vitamiinit), mistä niitä saadaan (ravinnosta), miten näiden saantia mitataan ja onko tarvetta täydentää saantia lisäravintein?”
Mikroravinteista alettiin puhua 1930-luvulla, kun tutkittiin kasvien tarvitsemia hivenaineita. Mikro- ravinteiden saantisuosituksia ja merkitystä terveydelle ryhdyttiin tutkimaan 1940-luvulla. Laajojen selvitysten mukaan mikroravinnepuutokset olivat erittäin yleisiä teollistuneissa maissa.
Yksilön optimaalinen ravitsemustaso voi vaihdella geneettisten tekijöiden vuoksi merkittävästi. Jokaisessa ihmisessä tapahtuu jatkuvasti yksilöllisiä mutaatioita. Nämä mutaatiot voivat aiheuttaa yksilöllisiä eroja DNA-ketjussa.
Ravinto-opin ja ravitsemuksen kannalta näillä asioilla on vaikutus tiettyjen hivenaineiden ja vitamiinien tarpeen lisääntymiseen tai vähentymiseen. Monissa tapauksissa mutaatiot vaikuttavat suoraan vitamiinien ja hivenaineiden koentsyymitoimintaan (esim. sinkki, B6-vitamiini tai koliini) ja kyseisten ravintoaineiden tarpeeseen elimistössä. Siksi ravitsemukseen liittyvien yksilöllisten tarpeiden selvittämisen tulisikin olla aina ensimmäinen toimenpide, kun lähdetään rakentamaan toimivaa ruokavaliota.
Ravinteiden saanti riippuu oleellisesti ravinteiden imeytymisestä. Tätä asiaa ei ravitsemussuosituksissa pystytä ottamaan huomioon. Jos ruoansulatukseen liittyvät prosessit eivät ole kunnossa, ravinteet eivät myöskään imeydy odotetulla tavalla. Sen vuoksi ravinteiden saannin optimoinnin tulisi lähteä myös ruoansulatuksen parantamisesta.
Yhdysvaltalainen biokemian ja molekyylibiologian professori Bruce Ames on tutkinut syöpää ja ikääntymistä usean vuosikymmenen ajan. Amesin kehittämän teorian (triage theory of micronutrients and aging) mukaan elimistö käyttää puutostilassa eri sisäelimien ravinnevarastoja senhetkisen terveyden ylläpitoon. Esimerkiksi raudan puutteessa käytetään maksan rautavarastoja normaalien elintoimintojen ylläpitoon. Pitkäaikainen mineraalien ja vitamiinien puutostila heikentää elimistöä ja aiheuttaa DNA- ja mitokondriovaurioita, jotka voivat johtaa syöpään ja ikääntymisen kiihtymiseen. Ames ehdottaakin, että jotta eläisimme mahdollisimman pitkään, tulisi mikroravinteiden optimaalinen tarve täyttää koko elämän ajan.
Selvitä ravitsemuksellinen lähtötilanteesi ennen merkittäviä ruokavaliomuutoksia tai lisäravinteiden hankintaa. Mittauta elimistösi ravinnetasot ja keskeiset veriarvot. Vaikka kokisit olevasi terve, mittaaminen voi olla järkevää ennaltaehkäisyn kannalta.
