Lahjojen antamisen kausi lähestyy. Olen viime aikoina pohtinut sitä, mitä kaikkea liittyy toisille antamiseen ja toisten auttamiseen. Kirjoitan antamisen ulottuvuuksista kolmen blogin sarjan, koska aihe on äärimmäisen antoisa ja henkiselle kasvullemme tärkeä. Toisille antamiseen liittyy paljon enemmän kuin nopeasti kuvittelisi. Siihen liittyy universaali energian laki, myötätuntoa, iloa, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vapautta.
1. Antaminen koskettaa, koska se vapauttaa.
Mary Jaksch sanoo, että antaessamme jotakin hyvää toiselle vapaudumme hetkeksi täysin omista ajatuksistamme liittyen siihen, miltä näytämme, mitä muut meistä ajattelevat ja miten meidän pitäisi toimia. Vapaudumme ”minä-nauhan” pyörittämistä ajatuksista päässämme.
Olen päättänyt alkaa pitämään päiväkirjaa, johon kirjaan joka päivä jonkin hyvän teon jollekin toiselle ihmiselle, eläimelle tai luonnolle. Se on yleensä pieneltä tuntuva teko, kuten rohkaisu, hieronta, ruoan laittaminen tai kyydin antaminen. Kun tiedostan, että olen tekemässä päivän hyvää tekoa, olen tästä hellästä pysähtymisestä sanomaan tai tekemään asioita hyvillä mielin sen sijaan, että kiireessä tulisin äreäksi, kun pitäisi ehtiä tekemään monta muutakin asiaa.
2. Kun annamme toisille avoimin sydämin, muistamme, että emme ole yksin.
Mary Jaksch kysyy, kuinka suuri osa ajatuksistasi liittyy omaan työhösi, ihmissuhteisiisi tai tulevaisuutesi miettimiseen? Minulla näihin liittyvät suurin osa ajatuksistani. Huomaan, että antaessani tällaiset ajatukset unohtuvat ja katsantokantani laajenee. Tällöin huomaa paremmin muut, joilla on myös paljon ongelmia ja tarpeita, kuten Mary Jakschkin sanoo. Tuntuu hyvältä ja on itselle vapauttavaa laajentaa huomiota omista ajatuksista ulospäin.
3. Tunnemme enemmän iloa antaessamme puhtaasta sydämestämme.
Mitä tarkoittaa antaa puhtaasta sydämestä? Mary Jakschin mukaan sitä, että emme vaadi mielessämme vastinetta, anna saadaksemme palvelusta tai puhtaan omantunnon. Minusta tuntuu, että suurin osa nuoruudestani meni lähinnä ajatuksessa saada itselle jotakin. Lahjojen antaminenkin tapahtui, koska niin on tapana toimia. Antamisella voi onneksi olla aina arvoa, vaikka omat ajatukset eivät olisi olleet täysin puhtaat, koska se on hyvin inhimillistä.
Keskittyessäni enemmän antamiseen, saan suurempaa tyydytystä toisten eteen tekemistäni pienistä teoista kuin koskaan aiemmin. Voin jopa sanoa niistä tulevan osa elämäntehtävääni, josta saan iloa.
4. Jokaisen meidän sisässä on erilaisten kerrosten alla odottamassa hyvyys, joka tahtoo tulla ilmaistuksi.
Mary Jaksch sanoo, että aina kun kosketamme sisäistä hyvyyttämme, tunnemme liikutusta. Todellinen antaminen kumpuaa samasta paikasta kuin syvin onnellisuus. Ne ovat erottamattomasti yhteen kietoutuneet. Ystäväni puolestaan oli lukenut, että ennen jotkin yhteisöt perustuivat lahjojen antamiselle, kun nyky-yhteiskunta puolestaan perustuu lainaan. Voimme vain yrittää kuvitella, miten tämä vaikuttaa syviin ajattelutapoihimme.
Ehkä sinun ja minun ajattelutavan muuttaminen voi alkaa vaikuttamaan ympäristöömme myönteisesti tuottamalla lisää hyvää oloa.
”Jokainen ihmissuhde on antamista ja vastaanottamista. Antaminen synnyttää vastaanottamista ja vastaanottaminen antamista. Mikä lähtee, tulee myös takaisin. Todellisuudessa vastaanottaminen on sama asia kuin antaminen, koska antaminen ja vastaanottaminen ovat eri puolia universaalista energiavirrasta.” Deepak Chopra
Lähde: goodlifezen.com