Kahdeksantoista vuotta sitten erosin lasteni isästä ja minusta tuli kaksivuotiaan pojan ja kolmevuotiaan tyttären lähivanhempi. Samaan aikaan eksäni aloitti suhteen uuden naisen kanssa. Minun oli vaikea sietää tilannetta, olihan nainen tullut kolmanneksi osapuoleksi suhteeseen jo avioliittomme viime metreillä.
Avioliitossamme oli mennyt huonosti kuitenkin jo pitempään. Klassisen kahden vuoden ajan minussa oli vahvistunut tunne, että avioliittomme ei kestäisi. Vaikka järjellä ymmärsin, ettei toinen nainen ollut syy etääntymiseemme, vaan ennemmin seuraus siitä, oli minun vaikea hyväksyä alkuun tilannetta. Kuitenkin pystyin tekemään tärkeän päätöksen, jonka takana olen pysynyt kaikkien kuluneiden vuosien aikana: Kunnioittaisin mieheni uutta suhdetta, enkä sabotoisi sitä. Pyrkisin tukemaan lasteni suhdetta uuteen aikuiseen heidän elämässään ja se pahaolo, joka minun tulisi käsitellä asiaan liittyen, sen tekisin muualla.
Päätös vaati minulta paljon itsetutkiskelua, rakkauden idean uudelleenpohdintaa ja itsetuntemuksen vahvistusta. En pystynyt tuntemaan lämpimiä tunteita eksääni enkä hänen uutta kumppania kohtaan alkuun, mutta ajan myötä asiat muuttuivat. Mitä enemmän pidin itsestäni huolta, sitä myötätuntoisemmin pystyin suhtautumaan myös eksäni uuteen elämään.
Tämä on tärkeää: kokemukseni mukaan egon äänekkäisiin vaatimuksiin puree parhaiten myötätunto, mutta sen pitää tulla sydämestä, joka edellyttää eron hankalien tunteiden käsittelyä. Kun suostuin näille tunteille, minun oli mahdollista lopulta myös lähestyä uudelleen eksääni ja rakentaa hänen kanssaan uusi ystävyys, myöhemmin onnistuin tässä myös hänen uuden kumppaninsa kanssa. Ansio ei kuitenkaan ole minun, uusperheen onnistumisessa tarvitaan kaikkien osapuolten hyvää tahtoa.
Tiedetään, että uusperheellä on huonommat mahdollisuudet onnistua kuin ydinperheellä. Alkuasetelma on haastava, kun synnytetään uutta yhteisöä, johon pitäisi mahtua monenlaisia ihmisiä ja tunteita.
Uusperhe ei hajoa rakkauden tai halun puutteeseen, vaan suurin haaste on yhteisen perhekulttuurin löytäminen. Tämän rakentumisessa entisillä puolisoilla on iso merkitys. Kolmannen osapuolen on aivan mahdollista vaikeuttaa uusperheen syntymää, mutta on hyvä ymmärtää, että uusperheen vanhemmat ovat itse vastuussa rajojen laittamisesta. Aivan samoin kuin esimerkiksi silloin, kun oma lapsuusperhe tunkee liikaa mukaan omaan parisuhteeseen.
Aikuinen ihminen uskaltaa ja osaa kertoa hankalalle eksälle, miniän tai vävyn persoonaan kantaa ottavalle äidille tai ylimieliselle naapurille, että tässä emme tarvitse nyt sinun mielipidettäsi, vaan pärjäämme hyvin keskenämme. On selvää, että entisten puolisoiden kanssa pitää neuvotella monista asioista, mutta keskinäistä kunnioitusta pitää myös osoittaa. On hyvä muistaa, että joustaminen kannattaa aina, todennäköisesti saat sen tulevaisuudessa takaisin vastaantulemisen lahjana.
Uusperhe tarvitsee onnistuakseen rakkautta, tukea ja tietoa. Se on haavoittuvainen yksikkö ja sen jäsenillä on oikeus yksityisyyteen. Lasten kannalta olisi hyvä, että he ainakin tuntisivat vanhempansa uuden puolison ennen yhteen muuttamista. Aikuisten kannattaisi malttaa seurustella edes kohtuullinen aika ennen yhteen muuttoa, koska vaikka talous kevenisikin, ei yhteinen aika välttämättä lisäänny, vaikka saman katon alla ollaankin. Arjessa ollaan läsnä, mutta samalla mahdollisuus ikävöidä toista otetaan pois. Etäsuhde pitää jännitystä ja alkuhuumaa yllä pitempään.
Lapsi katsoo vierestä ja oppii vanhemmiltaan sosiaalisia taitoja. Se, kuinka vanhemmat kohtelevat toisiaan ja puhuvat toisistaan jättää joka tapauksessa jäljen, ollaan sitten yhdessä tai erottu. Suuri merkitys on myös sillä, kuinka erovanhempi puhuu itsestään, kuinka rakkaudellinen hän on itseään kohtaan, koska tämän mallin hän siirtää myös lapselleen.
Kun pystyt laittamaan lasten tarpeet etusijalle elämässä, on helpompi suhtautua eksäänkin neutraalimmin. Tahto toimia rakentavasti entisen puolison kanssa on ennen kaikkea rakkautta yhteisiä lapsia kohtaan. Eroperhekin voi olla kokonainen.
