Kuvittele itsesi huoneeseen, jossa olet silmät sidottuna, ampumassa jousella nuolia. Ihmeellistä kyllä, jokainen apumasi nuoli osuu maaliin, riippumatta siitä, mihin suuntaan sen jousellasi singautat. Olet nimittäin elämän jousiradalla ja siellä olet jo valmiiksi maalin sisällä. Jousiradan katto, lattia ja jokainen seinä, ovat yhtä ja samaa maalia. Onnistut aina. Vaikka et edes ampuisi yhtään nuolta, vaan pudottaisit ne kädestäsi, ne osuvat silti maaliin – lattiaan.
Jokainen haluaa elää ”oikein”
Uskon, että kaikki haluavat osua elämän maaliin, elää ”oikein”. Oikein sen perusteella, mitä ikinä maailmasta ajattelevat. Siinä, mitä ”oikeana” pidämme lienee ainakin sanallisia eroja. Yksi haluaa elää parantaakseen toisten ihmisten oloja, toinen elää lapsilleen, kolmas voidakseen kunnioittaa itseään ja neljäs jonkin nimiselle jumalalle. Erilaisille asioille elävien lisäksi lienee joukko ihmisiä, jotka eivät tiedä, mille elävät – ja silti hekin täyttävät elämän isoa tarkoitusta.
Elämä on viisas!
Minä uskon, että elämä on meitä kertaluokkia viisaampi. Se on niin viisas, että me ihmiset emme pysty ohittamaan sen asettamaa elämisen tarkoitusta. Täytämme elämän tarkoitusta, riippumatta siitä, millaiseksi sen koemme tai miten siitä sanamme asettelemme.
Olen vakuuttunut, että meistä jokainen elää elämän suuren tarkoituksen kannalta ”oikein”. Voimme heittää huolemme tarkoituksen täyttymisestä ja kumartaa elämälle. Samalla voimme vapauttaa itsemme siitä paineesta, joka usein estää elämästä nauttimisen. Elämä on viisas ystävämme, ei kiusallinen testaajamme.
Saammeko nauttia elämästä?
Olen vakuuttunut, että saamme. Osaatko kuvitella viisautta, joka olisi niin pikkumainen, että haluaisi tarjota kiusaksemme mahdollisuudella nauttia elämästä ja samalla sanoa, että se ei ole tarkoitus? Sellaista voisi tehdä ihminen – mutta tekisikö sitä ihmistä suurempi viisaus.
Mikä sitten olisi elämisen tarkoitus? Sinulla on varmaan oma mielipiteesi, minä kerron omani. Minä uskon, että elämme löytääksemme itsemme. Toisin sanoen sen rakkauden, jota perimmiltään olemme. Kun uskallamme kokea ja hyväksyä sen, mitä elämä tarjoaa, löydämme itsemme helpommin ja nopeammin. Mitä useammin kiellämme mahdollisuutemme kokea, sitä vähemmän opimme itsestämme.
Se, että rakkaus meissä saattaa kuulostaa etäiseltä, on elämän tarkoituksen kannalta täydellistä. Jos jo nyt osaisimme täysin elää rakkautemme todeksi, mitään etsittävää ei olisi. Juuri etsiminen ja siihen liittyvä kokeminen – siis omasta mielestämme usein virheet – tekevät elämästä mielekkään.
Etsiminen on kokemista.
Mitä itsemme etsiminen sitten tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että löytääksemme itsemme, meillä on vapaus tehdä erilaisia asioita. Voimme tehdä asioita, jotka tuottavat iloa, rauhaa ja eheyttä ja tunnustella, miltä olomme sen jälkeen tuntuu. Sitten voimme tehdä niitäkin asioita, joita kutsumme pahoiksi, huonoiksi, ilkeiksi tai vääriksi. Niitä jotka tuottavat häpeää, surua ja syyllisyyttä. Ja jälleen meillä on tilaisuus maistella, miltä olomme näiden jälkeen tuntuu.
Kaikesta tekemästämme syntyvät tunteet ovat kuin merkkivaloja elämämme koetaulussa. Ne kertovat ovatko asiat kunnossa, vai pitäisikö jotain korjata. Voimme löytää itsemme vain kokeilemalla erilaisia vaihtoehtoja. Kuten kaikki kokeilu ja etsiminen, myös itsensä etsiminen tuottaa joskus kukkia maljakkoon, joskus roskia lattialle, välillä jopa kipeitä mustelmia. Samalla periaatteella myös kehomme oppii, että ihon silittäminen tuntuu hyvältä, mutta liekin silittäminen polttaa sormen.
Vastuuni muista ihmisistä?
Entäs ne muut pelurit? Muut ihmiset. He ovat tekemässä sitä samaa kuin sinä ja minä. Etsimässä itseään. Yhdessä me muodostamme ”pelikentän”, jossa annamme toisillemme kokemuksia kaikissa muodoissa, joissa niitä voi saada. Emme varmaan vahingoita pelikavereita tahallaan, mutta emme voi myöskään kokea heidän puolestaan. Joskus tuotamme ja koemme iloa ja vapautta, joskus surua, pelkoa ja pettymystä.
Kokemuksia hankkimalla löydämme pikkuhiljaa perimmäisen itsemme, sen, joka tuottaa itselle ja toisille aitoa iloa, myötätuntoa ja välittämistä. Huomaamme, että nautimme asioista ensisijaisesti toisten ihmisten kautta. Havahdumme näkemään, että hän ja minä olemme yhtä, koska ilman hänen iloaan ei ole minun iloani. Oivallamme, että syvin minämme on ykseyttä toisten ihmisten kanssa.
