Huomasimme tai emme, olemme usein viehättyneet piirteistä, joita meillä itsellämme ei ole. Vaikka parisuhteen osapuolissa olisi paljon samaakin, sen viehätysvoima perustuu erilaisuudelle.
Sinä iso – minä pieni, sinä maskuliinisempi, minä feminiinisempi, minä tiede – sinä taide. Sinä hömppä, minä urheilu. Minä räväkkä, sinä rauhallisempi.
Ja vaikka kuinka meitä ihastuttaa tuo meidän oma vastakohtamme, ihana erilainen, tulee päiviä, jolloin erilainen onkin rasittava ja kamala:
- Rakastamme rauhallista kumppania, kunnes hän onkin tylsimys eikä innostu suunnitelmistamme.
- Tai rakastamme räiskyvää kumppania, kunnes hänen räiskyvyytensä aikaansaa meissä myötähäpeää.
- Ihailemme kumppanin panostusta ja osallistuvuutta, kunnes se suuntautuu mielestämme väärään suuntaan ja onkin liikaa.
- Tai sitten ihailemme kumppanin itsenäisyyttä, kunnes hän ei soitakaaan reissultaan.
- Kenties rakastumme voimakkaaseen maskuliiniseen energiaan, kunnes huomaamme, mitä se äärimmäisyyteen vedettynä voi olla.
- Tai sitten ihastumme söpöön feminiiniseen, kunnes huomaamme, että saman piirteen toisella puolella piilee pelko-orientoituneisuus ja liika pehmous.
Ihastumme erilaisuuteen, mutta kuinka helposti tuo sama asia kääntyykään itseään vastaan. Haluamme erilaisuutta tietyn verran eikä yhtään enempää. Haluamme mansikat kakun päältä ymmärtämättä, että kumppanimme on koko kakku.
Pahimmillaan tämä johtaa riitoihin ja tilanteeseen, jossa vaadimme toista olemaan erilainen kuin hän on – mikä tietenkin on mahdotonta. Kun tämä syytös on vieläpä molemminpuolinen, keitos on valmis.
Rajat vapauttavat
Rajojen vetäminen on tärkeää. On hyvä kertoa itselleen ja toiselle, mitä tarvitsen. Mitä siedän, mitä en.
Mutta kun rajat on ilmoitettu, voi jäljelle jäädä silti monta ärsyttävää asiaa, joista tehtävämme on päästää irti. Kumppani ei ole omaisuuttamme. Hän ei ole objekti, jolla meidän tulee kiillottaa egoamme ja loistaa.
Hän on vilpitön toinen ihminen, vikoineen kaikkineen (kunhan rajat ovat selkeät). Hän on luonamme omasta halustaan. On vähintäänkin oikein, että myös me selvitämme itsellemme omat motiivimme olla toisen kanssa. Jos ne liittyvät toisen muuttamiseen, tulevaisuus tuskin on kummoinen.
On surkuhupaisaa, että ensin ihastumme erilaisuuteen, mutta myöhemmin haasteena on hyväksyä se.
Rajat vapauttavat. Ne määrittelevät sen, missä olemme ehdottomia. Ne näyttävät myös jäljelle jäävän. Kaiken sen, mikä on tullut meille irtipäästettäväksi. On surkuhupaisaa, että ensin ihastumme erilaisuuteen, mutta myöhemmin haasteena on hyväksyä erilaisuus.
Jostain syystä niin on kuitenkin tarkoitettu. Kun hyväksymme toista, opimme samalla armollisuutta itseämme kohtaan. Usein esimerkiksi vasta kun vihdoin hyväksymme, ettei kumppani uhraudu, havahdumme siihen, ettei meidänkään tarvitse niin tehdä. Parhaimmillaan reestä saattaa tipahtaa vuosien riidat ja katkeruus. Sen parempaa joululahjaa tuskin on.
Tämän inspiroimana loin affirmaatiot, joiden tarkoitus on suhteen nostaminen uudelle arvokkaalle sielunkumppanuuden tasolle, irtipäästämiseen ja hyväksyntään:
- Kiitos, että valitset olla elämässäni.
- Suhteemme on aito, saat olla oma itsesi. Minäkin harjoittelen samaa.
- En kanna syytöstä tai häpeää puolestasi. Elän omaa elämääni, rinnallasi.
- Päästän sinusta irti. Olet oma ihmisesi ja olen sinusta ylpeä.
- Kiitos yhteisistä asioista. Annetaan niillekin aikaa.
❤️:lla Riikka
Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.
