Kirjoittaja Emilia Vuorisalmi on lääkäri, Sekaisin Lovesta-kirjan kirjoittaja ja DocEmilia.com-sivuston perustaja.
On keskiyö ja makaan makuuhuoneen lattialla piikkimaton päällä. Kipu joka lähti sydämestä on levinnyt koko kehoon ja mieleen. En saa unta ja päässä pyörivät loopilla samat ajatukset: miksi näin kävi? Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Tulenko olemaan loppuelämäni yksin? Miten kauan tämä tuska kestää? Päivisin olo on levoton ja ahdistunut, mieli sumuinen. Töissä keskittyminen lähes mahdotonta.
Tuntui että olin täysin yksin ja kukaan ei ymmärtänyt sitä kivun määrää jota kävin läpi. Kunnes eräänä päivänä ystäväni tokaisi: “Niin, tuosta sydänsärystähän melkein kaikki biisit ja leffatkin ovat syntyneet.”
Tämä pysäytti minut ja laittoi minut lääkärinä ajattelemaan mitä aivoissa tapahtuu, kun sydän särkyy ja miksi oireilemme niin voimakkaasti. Tästä alkoi matka syvälle rakkaustieteiden maailmaan. Aloin ymmärtämään mistä kipu johtui ja mitä voisin tehdä sen laannuttamiseksi. Ymmärsin, että ensiapu kipuun olisi kuormituksen aiheuttaman elimistön stressitilan ja alhaisen tulehduksen laskeminen.
Olin aina elänyt ja syönyt terveellisesti, mutta huomasin, että olin unohtanut miltä tuntuu hengittää. Hengitykseni oli pinnallista ja pallea jumissa ja tämä esti hermoston palautumista lepotilaan.
Syvään hengittämisen parantava, autonomista hermostoa rauhoittava voima, oli ensimmäinen askel kohti paranemista. Hengitysharjoitusten ja meditaation avulla sain pahimman noidankehän katkaistua ja pystyin pysähtymään miettimään kipuilun syvimpiä syitä. Tieteeseen rakkauden ja kiputilojen takana perehtyessäni ymmärsin, että olin menettänyt rakkauden myötä aivokemiallisen tasapainoni. Ja parantuakseni minun oli luotava uusi tasapainotila, ilman parisuhdetta.
Mitä syvemmälle tieteeseen sukelsin sitä selvemmin aloin nähdä mitä juuri minun oli tehtävä parantuakseni. Aloin hahmottaa miksi rakkauden aivokemiallinen resepti on jokaiselle yksilöllinen.
Huomasin omalla kohdallani hormonin nimeltä dopamiini näytelleen erityisen tärkeää roolia läpi elämän. Niin kutsuttuna dopamiinivoittoisena ihmisenä minun olisi kivuista päästäkseni ensitöikseni selvitettävä, mikä minulle on merkityksellistä.
Olin kulkenut eron jälkeisen vuoden autopilotilla ja tehnyt asioita selvitäkseni. Nyt oli aika pysähtyä ja miettiä mitä oikeasti halusin tehdä ja mikä sytyttää sieluni.
Huomasin myös, että arjestani puuttui luovuus ja kaipasin kanavaa luovuudelle. Miten loisin itselleni merkityksellisen elämän? Tämä kysymys istutti mieleeni siemenen tieteen ja median yhdistämisestä.
Ja kun aika oli valmis, tilaisuus tarjoutui ja sain viestin kustantajalta: Kiinnostaisiko minua kirjoittaa kirja rakkaudesta tieteen näkökulmasta? Pelotti vastata. En pitänyt kirjoittamisesta ja olin mielestäni siinä huono. Mutta jokin syttyi sisälläni ja sen lämpö oli suurempi kuin pelko. Seuraavana päivänä soitin kustantajalle ja kerroin olevani valmis haasteeseen.
Pelko on rakkauden suurin vihollinen ja pelon voittaminen ja rohkeuden löytäminen ovat usein myös suurin askel kohti paranemista. Pelon läpi painaminen vei minut kohti kestävää, merkityksellistä, rakkaudentäyteistä elämää. Olin sitten parisuhteessa tai en.
En varmasti 6 vuotta sitten erotuskan keskellä lattialla maatessa olisi osannut kuvitella että juuri nuo kivut olivat ovi merkitykselliseen, luovaan ja rakkauden täytteiseen elämään.
Ilman särkynyttä sydäntä en olisi pysähtynyt ja tutustunut itseeni ja selvittänyt kuka oikeasti olen. En olisi kysynyt itseltäni mitkä asiat tekevät juuri minut onnelliseksi ja millaista elämää minä haluan elää. Mikä minulle on merkityksellistä?
Kivulla on asiaa ja meidän tehtävämme on kuunnella, mitä kipu meille koittaa kertoa. Kipu ohjaa meitä uusille poluille, jotka vievät meitä kohti tarkoitustamme. Ja kun löydämme rohkeuden ja alamme ottaa askelia oikeaan suuntaan, kohti tuntematonta, kipukin alkaa usein lievittymään. Jos jätämme kivun kohtaamatta tai turrutamme sen kiireellä, irtosuhteilla, päihteillä tai lääkkeillä, emme koskaan kuule mitä kivun piti meille kertoa.
Ilman kipua ja särkynyttä sydäntä en olisi kirjoittanut ensimmäistä kirjaani eikä minusta olisi tullut rakkauslääkäriä. Sydämen särö valaisi polun, jota minun oli tarkoitus kulkea.
Seuraavan kerran kun kipu kolkuttelee sinun ovellasi, pysähdy ja mieti mitä se tuli kertomaan. Ajattele, että kipu ei ehkä olekaan vihollinen vaan hyvä ystävä joka suojaa ja ohjaa sinua.
