Päivänä tässä taannoin kävelin lempilenkkiäni, helppoa ”ympyrälenkkiä”, pururataa, metsän keskellä. Oikein kun osuu, tulee sama ihminen vastaan kaksi kertaa. Niin nytkin. Vastaani tuli kaksi naista. Toinen oli hiljaa, toinen valitti. Naiset tulivat vastaan toistamiseen ja arvaat? Toinen kuunteli ja se sama valitti. Kuusi kilometriä.
Eikö ole ihanaa tehdä lenkki ystävän kanssa? Ensin sinä valitat ja sitten minä valitan. Tai sinä valitat ja minä kuuntelen tai päinvastoin. Iloista vaihtoa. Valittamisen aiheita kyllä riittää: sadesää, mies ei tee kotitöitä, ylipainoa on kertynyt, takana on huono lapsuus, työkaverit eivät osaa hommiansa, anoppi kiukuttelee, milloin mitäkin. Valittaminen, synkistely ja toisten syyttäminen taitaa olla yritystä saada huono olo itsestä pois – vaikka sitten siirtämällä se kaveriin.
Vähän rumalta näyttää, mutta rumuudessa piilee syvä inhimillisyys: avuttomuuden tunne ja kyvyttömyys muuttaa asioita, saada oma elämä jollain tavalla haltuun tai yritystä saada ratkaisu ongelmaan, hankalaan oloon, josta ei oikein osaa ulos ja eteenpäin.
Aivan kuin valittamalla saisin asian ulos itsestäni ja kuitenkin käy ihan toisella tavalla: paha olo tulee takaisin ja se kertaantuu. Sitä saat, mitä tilaat. Jos vellot kielteisissä tunteissa ja ajatuksissa, saat sitä moninkertaisesti takaisin ja päinvastoin. Malja on ylitsevuotavainen – hukutan itseni ja lähelläni olevat ihmiset joko hyvään tai huonoon, milloin mitäkin.
Nykyään puhutaan paljon erilaisista uhreista. Kielteiseen ajatteluunkin liittyy uhreja, mutta pääuhri on valittaja itse – omien ajattelumalliensa uhri. Tervetuloa kerhoon. Siihen kerhoon taidamme kaikki aika-ajoin kuulua.
Itse en enää pidä kerhojäsenyydestäni, ja olenkin ajatellut erota siitä. Jäsenmaksukin on kovin kallis: paha olo, jonka kielteisyys aiheuttaa, on kallis taakka.
Uskotko omaan sisäiseen puheeseesi, joka kertoo muiden olevan sinua vastaan? Ja itsesi olevan ulkopuolinen, epätäydellinen ja epäonnistunut?
Sama sisäinen laulu soi päässä päiviä, viikkoja, vuosia ja tekee olosta katkeran. Vähän kuin sketsisarja Kummelissa, jossa potilas menee lääkärin vastaanotolle ja valitti sitä, että korvissa soi. Lääkäri tarkisti potilaan korvat ja totesi, ”ettei ole ihme, että korvissa soi, täällähän on jääny levy päälle”.
Kielteisyydestä ja minäkeskeisyydestä voi päästä eroon omaa sisäistä tarinankerrontaa muuttamalla, levyä vaihtamalla. Sisäisen äänen sävyä voi muuttaa.
On tärkeää ja vastuullista tuoda oma tapa ajatella päivänvaloon, omaan tietoisuuteen. Negatiivisuus ei kestä valoa vaan muuttuu valoksi – silloin myös oman elämän väri muuttuu; mustasta tai harmaasta muuksi. Yrjö Kallisen sanoin:
”Ihmisessä voi todella tapahtua joko äkillisesti tai vähitellen muutos, joka aikaansaa sen, että elämästä tulee valoisaa. Kaikki on ennallaan, mutta kuitenkin kaikella on toinen merkitys ja sisältö.”
