Mitä voi tehdä kun tunnelukko on aktiivisena? En usko, että olen ainoa joka on TODELLA toivonut jotain taikapilleriä, jolla saisi vaikeat tunteet vaan poistettua. (Terveisiä mm. hylätyksitulon pelolle).Ja samalla toki elämässä on tullut sen verran monta mahalaskua, että on vaan joutunut kohtaamaan elämän vaiheita, että edes aiemmat pakokeinot eivät toimineet vaan tunteet vaan vyöryivät päälle. Ja nyt kuulostaan varmaan ehkä ärsyttävän imelältä, mutta lopulta onneksi niin (vaikken kyllä sitä tunnekipuilua olisi välttämättä halunnutkaan), sillä elämän kriisit ovat pakottaneet minut hakemaan apua tunteiden käsittelyyn.
Tunnelukot saavat meidät herkästi reagoimaan ja toimimaan tavoilla, jotka kääntyvät meitä vastaan. Siksi yksi keskeinen asia tunnelukkojen kanssa työskentelyssä on toiminnan ja reaktion viivästämistä. Se edellyttää meiltä lopulta aika paljon. Ja siksi tämä onkin harjoitus joka kysyy toistoja. Näitä toistoja kannattaa kuitenkin todella tehdä, sillä ne vahvistavat aivan valtavaa taitoa: Kykyä tunnesäätelyyn.
Ihmisyys koskettaa jokaista ja lopulta vaikka meillä olisi millainen arsenaali kikkoja, ihminen kaipaa myös toista ihmistä, näkemään, kohtaamaan ja olemaan rinnalla. Ja samaan aikaan mielestäni on tosi hyvä, jos meillä on jotain ns. ”kättä pidempää” niihin hetkiin kun tunteet tuntuu hyökyaalloilta.On monia erilaisia tapoja tukea itseään tunteiden läpi. Mitään ydinfysiikkaa se ei onneksi ole, mutta se kyllä sisältää…. iiiiiiik…..sen että suostuu TUNTEMAAN tunteensa. Se ei siis ole tunteiden poistamista (koska vielä 2020-luvullakaan, se ei vaan ole mahdollista)
Tässä tiivistetysti mitä voimme tehdä silloin, kun tunnelukot on aktiivisena
- Saa tuntua.
Sen sijaan että vastutat tunnetta, sano sille mielessäsi, että SAA TUNTUA. Voit ajatella että oikeen nojaat tunnetta vasten.
- Vie huomio kehoon.
Mitä kehossasi tapahtuu? Tutki uteliaasti. Missä päin kehoa tuntuu? Mitän hengitys menee? Sinun ei tarvitse muuttaa mitään, tee vain huomioita.
- Kysele uteliaasti
Tutki uteliaasti tunnetta. Onko tunne tuttu jostain aiemmasta? Mitä se ehkä pelköö?
Mitä se kaipaisi? Olisiko sen tärkeä saada jotain kuuluville?
- Itsemyötätunto:
Mikä olisi sinulle nyt myötätuntoa? Mikä tekisi sinulle nyt hyvöä?
Tadaa! Mikään ei maagisesti muuttunut, eikä galaksit räjähtäneet, mutta sinä sait toivon mukaan kokemuksen siitä että vaativan tunteen läpi eläminen on mahdollista, ilman että kääntyy itseään vastaan. Vaan jopa päinvastoin <3
Miten tunnistaa omia tunnelukkoja ja työskennellä niiden kanssa?
Tutustu tunnelukkoihin Eevi Vuoriston kanssa on täytettävä kirja, joka kertoo perustiedot 18 tunnelukoista tekstein ja audioluennoin sekä haastaa pohtimaan tunnelukkojen vaikutusta omaan elämään täytettävien sivujen ja meditaatioiden avulla. Kurkkaa kirja TÄÄLTÄ.
-
Ole itsellesi armollinen -kortit
22,90 € (sis. alv)16,03 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!
Parisuhteen keskustelukortit -paketti
Alkuperäinen hinta oli: 49,80 €.39,90 €Nykyinen hinta on: 39,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!
Tunnetaitopaketti
Alkuperäinen hinta oli: 49,80 €.41,90 €Nykyinen hinta on: 41,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin