Mitä tapahtuu, kun jäämme vaille fyysistä kosketusta?

Me kaikki tarvitsemme kosketusta, voidaksemme hyvin. Joka ikinen meistä. Kyse ei ole arjen luksuksesta, vaan ihmisen perustarpeesta, joka säilyy syntymästä kuolemaan asti.

Meidän aivot ja hermosto on suunniteltu tekemään kosketuksesta miellyttävä kokemus ja useimmat meistä kokeekin kosketuksen positiivisena asiana. Harva kuitenkin tietää, miten iso vaikutus kosketuksella, tai oikeastaan sen puutteella, on meidän hyvinvoinnille.

Ilman kosketusta ihminen nimittäin heikkenee. Tutkimuksissa on havaittu, että kosketusvajeella voi olla vakavia ja pitkäaikaisia vaikutuksia siihen, miten me voidaan fyysisesti ja henkisesti.

Kosketusvaje

Monissa kehittyneissä maissa kosketetaan entistä vähemmän. Varsinkin kouluissa ja julkisissa laitoksissa on voimassa tarkat säännöt siitä, miten muita saa koskettaa tai saako ollenkaan. Näiden käytäntöjen on tarkoitus turvata kaikkia osapuolia väärinkäytöksiltä. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa, sillä yhä suurempi osa ihmisistä kärsii kosketuksen puutteesta.

Kosketusvaje syntyy, kun henkilö kokee vähän tai ei ollenkaan fyysistä kontaktia muihin.

Kosketuksen puutteen vaikutukset

Kosketusvaje on yhdistetty ylivilkkauteen, väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja aggressiivisuuteen. Normaalien aistikokemusten puute lapsuudessa, eli vähäinen lempeä kosketus, voi myös johtaa aistiriippuvuuksiin, kuten huumeriippuvuuteen aikuisena. Lisäksi on todistettu, että fyysisen kosketuksen ja terveellisen kiintymisen puuttuminen aikuisen ja lapsen välillä voi aiheuttaa elinikäisiä tunnehäiriöitä.

Kosketusvaje voi syntyä yllättävän nopeasti. On nimittäin dokumentoitu tapauksia, joissa lapsella, joka kärsi tilapäisestä kosketusvajeesta, eli tyypillisestä kosketuksen tason vähenemisestä, esim. vanhemman työmatkan takia, alkoi ilmetä masennuksen merkkejä muutamassa päivässä.

Tämä selittyy mm. sillä, että kun olemme vaarassa tai ahdistuneita, turvallinen, lempeä kosketus auttaa ja vähentää tilanteiden stressaavuutta.

 

Näin kosketuksen rauhoittava voima toimii

Kun ihoa kosketetaan se stimuloi ihon alla olevia paineantureita. Mikäli kosketus koetaan turvalliseksi ja miellyttävän tuntuiseksi, vagushermolle välittyy rauhoittavia viestejä ja hermosto tasapainottuu. Syke sekä verenpaine laskevat ja aivoaallot osoittavat rentoutumista. Myös stressihormonien, kuten kortisolin, tasot laskevat, mikä vuorostaan rauhoittaa ja vahvistaa meidän turvallisuuden tunnetta.

Kosketus vapauttaa myös oksitosiinia, ns. rakkaushormonia, sekä endorfiineja ja seratoniinia, mikä lievittää ahdistusta, masennusta ja unettomuutta. Lempeä kosketus voi vahvistaa myös meidän immuunijärjestelmää sekä vähentää kipua ja sosiaalisen syrjäytymisen tunteita.

Turvallinen, lempeä kosketus tekee siis meille hyvää monella tasolla!

 

Mistä tunnistaa kosketusvaje ja miten hoitaa sitä

Ei ole mitään varmaa tapaa tietää, kärsiikö kosketuksen puutteesta, mutta yleisimpiä oireita ovat yksinäisyyden tunteet, masennus, ahdistus, stressi ja univaikeudet.

Jos kärsit kyseistä oireista kannattaa ehdottomasti kokeilla lisätä kosketusta omaan arkeen.

Voit lieventää kosketusvajetta omatoimisesti, vaikka antamalla itsellesi päähieronnan tai levittämällä tietoisesti ja lempeästi kosteusvoidetta ihollesi. Kaikkea positiivista ja turvallista kosketusta pidetään nimittäin hyödyllisenä, myös itselle tarjottua kosketusta. Myös lemmikkiä silittämällä pääset nauttimaan kosketuksen hyödyistä.

Läheisiltä ihmisiltä vastaanotettu kosketus toimii erinomaisesti vähentämään kosketusvajetta, mutta yhä useammat ihmiset hakeutuvat myös hierojien, kampaajien ja kosmetologien vastaanotoille, kosketuksen puutteen takia.

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image