Manipuloija houkuttaa ja koukuttaa ystäväksi – Liian nopeasti syvenevä ystävyys voi aiheuttaa hämmennystä

Tutustut uuteen ihmiseen. Hän on sinua kohtaan todella ystävällinen, ja alkaakin pian kutsua sinua ystäväkseen. Hän haluaa tavata, lähteä kanssasi johonkin ihanaan kahvilaan tai elokuviin. Jonkin ajan kuluttua uusi ystäväsi haluaa sinulta jotakin. Hän pyytää apuasi, tai ehkä haluaa päästä mukanasi piireihin, joissa liikut. Hän saattaa soitella pitkiä puheluita, ja odottaa sinun kuuntelevan, koska ystäväthän tukevat toisiaan. Tässä blogissa kerron manipuloinnin muodosta, jossa toinen tekeytyy sinulle läheiseksi, ja saa sillä tavoin sinut toimimaan haluamallaan tavalla.

Ystävällisyyttä on vaikea torjua

Kehuihin ja kohteliaisuuksiin on vaikea suhtautua kovin kielteisesti. Siksi ne ovat ystäväksi tekeytyjän väline päästä lähelle. En väitä, etteikö kaveeraaja oikeasti pitäisi sinusta ja haluaisi aidosti tutustua. Hän on kuitenkin löytänyt tavan päästä ystäväksesi pikakaistaa pitkin. Saatat jopa saada jonkin yllättävän lahjan tai erityisen palveluksen. Ehkä uusi ystävä on leiponut sinulle, tai tarjoutuu järjestämään sinulle syntymäpäiväjuhlat. Hän saattaa haluta kanssasi matkalle, vaikkapa laivaristelylle. On vaikea kieltäytyä lupaavista tarjouksista. Saatat kuitenkin tuntea olosi hämmentyneeksi, jos löydät itsesi uuden tuttavuuden kanssa risteilymatkalta, kun oikeastaan olisit kaivannut vanhan ystäväsi seuraa tai halunnut viettää viikonloppua rauhassa kotona.

Haasteena on sekin, että hetken päästä sinultakin odotetaan samanlaista ystävällisyyttä. Ehkäpä et koe tuntevasi uutta tuttavaa niin hyvin, että veisit hänet syntymäpäivänä ravintolaan tai pyytäisit läheisten ystävien kanssa suunnitellulle reissulle mukaan. On hyvä tunnistaa, että nopeasti kehittyvissä ystävyyssuhteissa on samoja haasteita kuin parisuhteissakin. Tutustumiselle ja oman kiintymyksen kehittymiselle on hyvä antaa sille tarvittava aika. Useimmat meistä muodostavat todella läheisiä ystävyyksiä vuosien, ei viikkojen kuluessa. Silti ystävällisyys saattaa koukuttaa nopeasti.

Yksityiset asiat

Eräs tyypillinen piirre kaveeraamisessa on yksityisten asioiden utelu. Tyypillisesti se alkaa niin, että uusi tuttavuutesi kertoo sinulle hyvin henkilökohtaisista, ehkäpä tramaattisistakin elämänkokemuksistaan. Sinusta olisi vaikeaa toimia muuten, kuin kuunnella ymmärtäväisesti ja hyväksyvästi. On hyvä muistaa, että jos tarina on todella yliampuva, se ei välttämättä ole tosi. Voit myös kysyä itseltäsi, miksiköhän tämä henkilö haluaa kertoa näitä asioita juuri sinulle. Todennäköisesti hän herättää sinussa tunteen, että nyt on sinun vuorosi vastavuoroisesti avautua omista ongelmistasi. Jos se tuntuu yhtään kiusalliselta, älä tee niin. Tietoja saatetaan nimittäin hyödyntää johonkin.

Ensinnäkin ystäväksesi tekeytyjä voi yksityisten asioidesi tuntemuksella oppia vetämään oikeista naruista, jotta saa sinut toimimaan haluamallaan tavalla. Mikäli kaveeraaja kuuluu vaikkapa samaan työyhteisöön, hän saattaa vetää sinut lähelleen kertomalla salaisuuksia, joita ei saa kertoa muille. Niinpä teillä onkin nyt kahdenkeskinen salaisuus, ja ehkäpä jaatte muitakin luottamuksellisia asioita. Saatat kuitenkin huomata, että hän onkin kertonut jonkin sinua koskevan yksityiskohdan eteenpäin ja mustamaalaa sinua muiden silmissä. Tätä voi olla vaikeaa ottaa puheeksi, koska manipuloija osaa loukkaantua verisesti siitä, että rohkenet edes epäillä hänen luotettavuuttaan.

Olethan ystäväni

Ystävyyteen vetoaminen on pohjimmiltaan arvoihin vetoamista. Meillä on vahvasti mielessämme käsitys, että ystäviä kuuluu auttaa. Tavallisesti saatat ihan vapaaehtoisesti joustaa ja venyä ystävyyden nimissä. Ystävää tuetaan vaikeina aikoina, häntä kuunnellaan, hänelle tarjotaan yösija tai lainataan rahaa, kun on tiukka paikka. Ei välttämättä ole helppoa jättää apua tarvitsevaa ilman tukea, vaikka hän olisikin melko uusi tuttavuus. Tätä manipuloija saattaa hyödyntää.

Opi tunnistamaan omat rajasi. Toisen ystävällisyys ei velvoita sinua mihinkään. Voit myös kertoa, että sinua hämmentää hyvin yksityisten asioiden puhuminen, tai yhteiselle matkalle lähtö, kun olette tunteneet vasta vähän aikaa. Älä ole liian sovinnainen, vaan kuulostele, mikä sinusta tuntuu hyvältä sen sijaan, miten kuuluisi toimia. Aseta rohkeasti raja ja kerro vain niistä asioista, joista todella tuntuu mukavalta puhua vielä tuntemattomalle henkilölle. Tylyksi ei tarvitse ryhtyä, voit kertoa ystävällisesti omista tunteistasi. On varmasti hyvä merkki, jos uusi tuttavuus kunnioittaa sinun tahtiasi tutustua. Joskus käy ihan hyvin, ja uudesta tuttavuudesta tulee ajan kuluessa hyvä ja läheinen ystävä.

Voit tutustua kirjaan ja tilata sen itsellesi TÄÄLTÄ.

 -20% alennusta Seksuaalisuus -kategorian tuotteista 16.2. asti etukoodilla NAUTINTO20 
PUOTIIN
close-image