Happinaamari tulee laittaa ensin itselle ennen kuin auttaa vieruskaveria. Olemme kenties kaikki kuulleet tämän hätätilanteiden viisaan neuvon, jos ei muuten niin lentokoneen turvaohjeistuksessa. Itsestä pitää huolehtia ensin, jotta on kykeneväinen auttamaan muita – eikä esimerkiksi tuuperru kesken avunavunnon.
Neuvo sopii myös hyvin arkiseen kanssakäymiseen. Jos on jatkuvasti katse läheisten, rinnalla kulkijoiden ja muiden ihmisten hyvinvoinnissa, tulee ennen pitkää havahtumaan omaan pahoinvointiinsa. Havahtuminen voi tapahtua myös myötätuntouupumuksen myötä kuten kävi itselleni. Siksi allekirjoitankin neuvon ja pyrin vaalimaan sitä mahdollisimman hyvin omassa arjessani. Lauseeseen liittyy kuitenkin myös kääntöpuolensa: entä jos unohdumme tuijottamaan liiaksi omaa hyvinvointiamme emmekä näe, mitä tapahtuu ympärillämme?
Jos olen ihan rehellinen (ja kärjistän hieman), käytin useamman vuoden elämästäni silmät ulkomaailmalta suljettuina, happinaamari omalla naamalla. Todennäköisesti tarvitsin tuon ajan toipuakseni myötätuntouupumuksesta ja jaksaakseni jälleen kääntää sydämeni kohti maailmaa ja sen epäkohtia.
Oma hyvinvointi luo perustan, josta käsin voimme toimia muiden parhaaksi.
Jokainen meistä tarvitsee välillä hengähdystaukoja, aikaa itselle ja omalle paranemiselle. Ongelmaksi itseen keskittyminen muodostuu tässä yksilö- ja kulutuskeskeisessä maailmassa, jossa markkinavoimat saavat meidät tuntemaan, että olemme jatkuvasti jotenkin rikkinäisiä, korjaamisen ja itsensä kehittämisen tarpeessa. Tällöin saatamme käpertyä omaan hyvän olon tavoittelemisen kuplaamme sen sijaan, että kokisimme merkitykselliseksi osallistua yhteisen hyvän edistämiseen. Aika, jossa elämme huutaa kuitenkin jälkimmäistä.
Nyt jos koskaan tarvitsemme jokaista, joka haluaa puolustaa yhteisöllisen hyvinvoinnin perusarvoja: tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja inhimillisyyttä. Tarvitsemme herkkiä ja empaattisia ihmisiä näyttämään oikeaa suuntaa; tarvitsemme rohkeita esimerkkejä ja aloitteentekijöitä; tarvitsemme heitä, jotka marssivat mielenosoituksissa; heitä, jotka laittavat itsensä peliin hoitamalla yhteisiä asioita; tarvitsemme arjen sankareita; ja sielun syviä tulkkeja; tarvitsemme myös kannattelijoita ja parantajia, heitä, jotka muistuttavat itsehoivan tärkeydestä ja auttavat meitä kaikkia jaksamaan. Ennen kaikkea tarvitsemme yksilön hyvinvointipuheen rinnalle enemmän puhetta yhteisestä hyvinvoinnista.
Me ihmiset muodostamme tämän kokonaisuuden, jota myös yhteiskunnaksi kutsutaan. Siksi jokaiselle meistä löytyy oma paikkamme, josta käsin voimme vaikuttaa siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu ja miltä tulevaisuus tulee näyttämään. Aina ja kaikilla siihen ei ole voimavaroja tai edes mahdollisuutta. Siksi on sitäkin tärkeämpää, että me joilla on mahdollisuus toimia, käyttää ääntämme ja kantaa kortemme yhteisen hyvinvoinnin kekoon emme jätä sitä tekemättä.
Muiden auttaminen – oli kyse kuinka pienistä tai arkisista teoista tahansa – lisää tutkitusti myös omaa hyvinvointia. Se vahvistaa minuutta ja luo yhteyttä toisiin. Kehon ja mielen hyvinvointia voikin lähestyä myös yhteisöllisyyden ja auttamisen näkökulmasta. Aina ei tarvitse mennä lenkille tai joogaan saadakseen hyvää oloa. Muun muassa tutkijat Anne Birgitta Pessi ja Frank Martela (2017) ovat tuoneet esiin, miten myötätunto on myös kehollinen kokemus: sen ansiosta vagushermo aktivoituu ja mielihyvähormonit oksitosiini ja dopamiini lisääntyvät kehossamme.
Happinaamariviittaukseen palaten: ehkä toimintakehotuksen suurin viisaus piileekin sen jälkimmäisessä osuudessa – kyvyssä auttaa toinen toisiamme. Sillä lopulta elämän merkityksellisyys syntyy yhteydestä toisiin ihmisiin. Parantavinta on opetella rakastamaan itseään, mutta merkityksellisintä on laittaa rakkaus kiertämään.
Minne sinä haluaisit seuraavaksi suunnata rakkauttasi? Mitä asioita ja arvoja pidät itsellesi tärkeinä? Mitä haluaisit nähdä ympärilläsi enemmän? Minkälaisen maailman haluaisit jättää jälkeesi? Miltä tuntuisi ottaa ensimmäinen askel tuon tavoitteen suuntaan?
Lähde: Anne Birgitta Pessi & Frank Martela (2017), Myötätuntoista ihmistä ja työelämää etsimässä. Teoksessa Myötätunnon mullistava voima. Jyväskylä: PS-kustannus.
