Anteeksipyytämisen taito tuo turvaa parisuhteeseen – Vaikka ylpeys haluaisi voittaa, sydän haluaa rakastaa

”Anteeksi, kulta.”

Onko sinusta helppoa pyytää anteeksi? Entä antaa?

Minun oli ennen todella vaikeaa pyytää anteeksi. Oikeutin huonon käytökseni sillä, että toinen oli tehnyt ensin jotain minua kohtaan. Tavallaan kumppanini oli siis aiheuttanut koko jutun! Kun todella sitouduin nykyiseen parisuhteeseeni, asuntolainaan ja perheen perustamiseen (noin kymmenen vuotta sitten), aloin ottaa sitoutumisen ja parisuhteessa kasvamisen tosissani. Minunkin olisi tärkeää myöntää virheeni eikä vaan oikutella tai siirtää vastuuta toiselle.

Hyvä parisuhde on molempien etu, joten kummankin kannattaa myöntää virheensä ja luoda siten turvaa parisuhteeseen.

Tämä oli hankala läksy, joka otti kovasti ylpeyteni päälle. Mutta koska tiesin, että haluan pysyä tässä suhteessa, halusin voittaa itseni – olihan puoliksi minun vastuullani tehdä suhteesta niin hyvä kuin vain mahdollista!

Anteeksipyyntöä ei tietenkään voi kiirehtiä niin, että asioita ei selvitetä. Kaikkea ei voi kuitata pahoittelemalla.

”Annan anteeksi.”

Joskus myös anteeksi antaminen tuntuu hankalalta. Mielessä olisi vielä kymmenen nasevaa vastausta ja olo on edelleenkin loukkaantunut. Joskus keskustelu ei kuitenkaan kerta kaikkiaan etene vaan molemmat vain riitelevät, kiukuttelevat tai mököttävät. Silloin on parasta tarttua tarjottuun anteeksipyyntöön ja antaa anteeksi, ja mahdollisesti myös pahoitella vielä omaa osuuttaankin. Joskus sitä saa todella taistella mielensä kanssa: ”Tiedän, että sanoin rumasti ja minun kuuluisi pahoitella käytöstäni. Minua ei silti huvita lainkaan pyytää anteeksi, sillä toinen sanoi näin, teki noin ja…”

Ylpeys haluaa voittaa. Sydän haluaa rakastaa.

Vilpitön pahoittelu lähtee tietysti sydämestä asti. Aina sinne ei meinaa yltää, mutta vilpitön yrityskin on hyvä. Kesken rasittuneen automatkan hieman kireä anteeksipyyntö voi olla parasta, mihin pystyy. Ja hieman huokailuja sisältävä anteeksianto saattaa myöskin olla sen hetken paras, vilpitön saavutus. Jo pelkkä halu sopia ohjaa oikeaan suuntaan – itsepäisyydestä, ylpeydestä tai eristäytymisestä sydämeen. Se tuo suhteeseen turvaa ja on selkeä viesti: haluan valita läheisyyden.

Todellinen anteeksianto saattaa tulla pienen hengittelyn jälkeen – tai koko riita saattaa unohtua seuraavan kymmenen minuutin sisään.  Silloin ihmetyttää, miksi olikaan niin vaikeaa pahoitella tai päästä sopuun!


Mitran upea tehtäväkirja Meidän vuosi – lempeä matka parille on nyt saatavilla – löydät sen tästä!

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image