Naisille tehdyt ADHD-diagnoosit ovat viime vuosina lisääntyneet merkittävästi, ja itsekin olen yksi heistä, jotka ovat saaneet diagnoosin vasta keski-iässä. Tyypillinen ADHD-diagnoosin saaneen naisen tarina onkin seuraavanlainen:
Havahduin ADHD:n mahdollisuuteen vasta sen jälkeen, kun yksi kolmesta kouluikäisestä lapsestani oli saanut ADHD-diagnoosin ja yksi lapsista on parasta aikaa neuropsykologisissa tutkimuksissa. Historiassani on muun muassa vuosia jatkunutta työnkuormitusta ja uupumusta sekä kolme pitkää sairauslomaa vaatinutta burnoutia. Lisäksi minulla on jatkuvia kehollisia oireita: niska- ja selkäkipuja, purentalihasongelmia ja migreeniä.
Minua on myös tutkittu psykiatrin toimesta, mutta vaikka minut aikanaan todettiin keskivaikeasti masentuneeksi, en itse kokenut sen olleen kohdallani oikea diagnoosi. Koin olevani vain hetkittäin masentunut ja ahdistunut liian kuormittavan elämäntilanteen takia, ja koska olin pakottanut itseni yrittämään liikaa – suorittamaan kuten muut. Soimasin jatkuvasti itseäni siitä, etten pystynyt samaan kuin muut työssäkäyvät ihmiset. Minulle on ollut äärimmäisen vaikeaa yhdistää työ ja perhe-elämä, vaikka mieskin on tukenani ja tekee osansa arkihommista. Tähän kaikkeen annettiin selitykseksi vain masennus.
Nyt kun sitä tarkemmin mietin, tämä itseni soimaaminen on ollut minulle tuttua lapsesta asti. Olen kokenut itseni monin tavoin vääränlaiseksi ja huonoksi, epänormaaliksi. En kokenut kuuluvani joukkoon, olin liian erilainen ja yritin aina sopeuttaa itseäni sellaiseksi kuin muut. Sitä samaa olen tehnyt siis koko elämäni, aidon itseni pienentämistä, jotta en menettäisi ystäviäni tai paikkaani yhteisöissä.
Tämä tarina on synteesi monen ADHD-naisen elämästä, eli uskoisin monen tunnistavan itsensä tästä tarinasta. Pohdin pitkään syitä siihen, miksi tutkimustenkin mukaan lapsuusiässä tytöt saavat ADHD-diagnooseja noin viidenneksen siitä mitä pojat.
Esitän tässä viisi tutkittuakin syytä siihen, miksi tyttöjen ja naisten ADHD-piirteitä on ollut näihin vuosiin asti vaikea tunnistaa:
- ADHD:n piirteitä ja kriteereitä on vuosikymmenten ajan sukupuolitettu, eli ADHD:ta on pidetty tyypillisemmin poikien käyttäytymiseen ja aivojen erityisyyteen liittyvänä tilana. Tällainen oireiden ja piirteiden sukupuolittaminen on ollut erittäin haitallista – ei vain ADHD-piirteiselle itselleen, vaan myös sen vuoksi, että sillä on ollut vaikutusta sekä läheisten että esimerkiksi opettajien asennoitumiselle. Sukupuolittaminen on saattanut vaikuttaa myös hoitavan tai kuntouttavan tahon näkemyksiin.
- ADHD-piirteisellä tytöllä tai naisella voi olla sisäistä ylivilkkautta ja levottomuutta, joka ei niinkään näy ulospäin muille. Tyttö/nainen on oppinut kompensoimaan tätä sisäistä vilkkautta omilla tavoillaan, esimerkiksi liikunnalla tai näpräämällä käsillään jotakin. Toisaalta ADHD-tyttö/nainen saattaa olla hyvinkin puhelias ja aktiivinen, mutta ei liian häiritsevällä tavalla, jolloin piirre saatetaan nähdä positiivisena sosiaalisuutena pikemmin kuin toisten häirintänä.
- Jos ADHD-piirteisellä tytöllä on taipumusta haaveiluun, eikä hän ole erityisemmin häirinnyt koulussa muita, tähän tarkkaamattomuuden piirteeseen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Keskittymisongelmat saattavat myös näkyä enemmän kotioloissa kuin koulussa. Tällöin vanhemmat ovat saattaneet omilla toimillaan tukea normaalia enemmän lapsen tai nuoren koulussa pärjäämistä. He saattavat esimerkiksi tehdä asioita lapsen/nuoren puolesta, varmistaa aikatauluissa pysymistä ja muistutella jatkuvasti arjen normaaleista rutiineista, jotka muutoin unohtuisivat.
- ADHD-tyttö tai -nainen oppii miellyttämään muita, joustamaan ja muuntamaan itseään muille sopivaksi. Tätä kutsutaan maskaamiseksi, ja se kuluttaa valtavasti sellaisia voimavaroja, joita aikuiseksi kasvanut tarvitsisi muihin elämän asioihin, kuten opintoihin ja edellä mainittuun työ- ja kotielämän yhteensovittamiseen. ADHD-tyttö saattaa olla hyvä koulussa erinomaisen muistin takia, vaikka ei juurikaan lukisi kokeisiin. Hänellä saattaa myös olla poikkeuksellista lahjakkuutta jollakin erikoisalalla, kuten musiikissa tai urheilussa, minkä vuoksi ADHD:ta ei heti ensimmäisenä aleta pohtimaan tiettyjen havaittujen haasteiden syyksi.
- Mikäli ADHD-piirteisellä on selviä oireita tai haasteita, hänelle tyypillisesti selitetään, että stressiherkkyys tai muut vaikeudet johtuvat vain ahdistuksesta tai masennuksesta, tai että tietyt oireet, kuten aistiyliherkkyydet, ovat vain psykosomaattisia. Ja jos tyttö on selvästi ylivilkas, hänet leimataan hankalaksi lapseksi. Impulsiivisuus saatetaan nähdä pelkästään häiriötilana, jos se esimerkiksi johdattaa naisen jo nuorena tupakka- ja päihdekokeiluihin tai muihin normien vastaiseen toimintaan. ADHD-piirteinen tyttö tai nainen saatetaan siis määritellä häiriköksi ja ongelmatapaukseksi ilman, että kukaan on koskaan kysynyt häneltä tarkemmin, mitä hänelle on tapahtunut ja miksi.
Tässä siis joitakin tekijöitä, jotka ovat voineet lapsuudesta asti vaikuttaa siihen, ettei naisen ADHD-piirteisyyttä ole riittävän ajoissa tunnistettu. Tämä on hyvin surullista muun muassa sen vuoksi, että liian moni nainen ei ole kyennyt löytämään omia vahvuuksiaan, vaan hän on jäänyt itseä rajoittavien olettamusten ja ”totuuksien” vangiksi. Nämä oletukset ja asenteet eivät ole lähtöisin hänestä, vaan siitä, millä tavoin muut ihmiset ovat häntä määritelleet jopa lapsesta asti.
Näiden syiden vuoksi on tärkeää, että ADHD-piirteitä omaava nainen alkaa itse oivaltaa, etteivät hänen erityiset piirteensä ole vika tai sairaus, vaan ne yksinkertaisesti vain ovat hänessä olevia synnynnäisiä piirteitä. Piirteet taas eivät ole lähtökohtaisesti hyviä tai huonoja, ne vain ovat sellaisia kuin ovat.
Mutta jos nainen on oppinut näkemään piirteensä ainoastaan negatiivisessa valossa – ja jos ympäristökin on pitänyt niitä pelkästään puutteina ja vikoina – tämä on useimmiten se suurin ongelma, eivät piirteet itsessään. Ja juuri tämän vuoksi jokaisen, jonka lähipiirissä tai esimerkiksi työpaikalla on erityisiä ihmisiä, on tärkeää pysähtyä pohtimaan, miten itse kohtaa ja asennoituu erityisyyteen.
Haluan itse ajatella, että me kaikki olemme lopulta samalla neuromoninaisuuden janalla, toiset ääripäissä ja toiset jossakin keskellä. Arvostakaamme siis jokaisen ominaisia piirteitä. Ollaan valmiita ymmärtämään toisiamme – erilaisuus on lopulta rikkautta!
Kirjoituksessa on käytetty lähteenä ADHD-liiton Youtube-luentoa naisten ADHD:sta, suosittelen!
Artikkelikuva: Depositphotos
Uutuuskirjassani Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD kerron, millaisia piilossa olleita haasteita ADHD-tyyppisesti oireilevilla naisilla usein on ja annan välineitä oireiden tasapainottamiseen. Katso kirja täältä.
