Kirjoittaja Juho Multanen on kolmikymppinen KTM Aalto-yliopistosta. Häntä kiinnostaa henkinen kasvu ja koko elämänpituinen oppiminen.
Kuten niin moni muukin, olen kohdannut viime vuodet ahdistusta, ja syystä tai toisesta siitä on tullut pysyvä vierailija elämässäni. Kokeilemalla olen löytänyt yhdeksän keinoa, joilla kohtaan tämän haastavan tunteen (ja haastavat ajatukset), kun ne minusta milloinkin kumpuavat. Toivon vilpittömästi, että näistä keinoista on apua sinullekin – sinä arvokas, kaunis ja ainutlaatuinen ihminen.
1) ”Laskeutuminen rauhaan” sohvalla
Laske hartiasi, vapauta kehon jännitykset, rentouta selkäsi, uppoudu tyyneyteen ja seesteytä kaikki lihakset kehossasi, joka palvelee sinua kauniisti joka päivä
2) Kirjoita mitä mielessäsi liikkuu
Kirjoita inspiroiva tajunnanvirtateksti puhelimeen tai kynällä muistikirjaan. Itse kirjoitan rauhasta, rakkaudesta ja myötätunnosta ja elämän viisauksista, jotka ovat kaikkein lähimpänä sydäntäni sillä hetkellä.
3) Keskity jonkin sinulle tärkeän laulun sanoihin
Kirjoita sinua inspiroivan laulun sanat puhelimeen. Valitse sinua merkittävästi voimaannuttava kaunis biisi, jolla on juuri sinulle henkilökohtaista merkitystä ja jonka sanat saavat sinun kehosi kihelmöimään elinvoimaa, raikkautta, voimaantumista ja rauhaa.
4) Kokeile tätä mindfulness-työkalua
Koe ahdistuksen ”normalisointi”, sen kokeminen kehossa ja tuon tunteen vapauttaminen Tara Brachin todella toimivalla RAIN-mindfulness-työkalulla.
A) Tunnista tunne ja mainitse se kahdesti mielessäsi.
B) Anna tuon tunteen olla – sillä ei ole kiire poistua kehostasi.
C) Tunnustele missä kohtaa kehoa ahdistus tuntuu.
D) Halaa tunnetta lämmöllä, kohtaa se lempeydellä ja vapauta se universumiin avosydämin.
5) Pura tunnettasi tanssimalla
Tanssi sinua inspiroivan laulun tahtiin olohuoneessasi ja heittäydy kehosi ja vaikean energian vapauttamiseen ilman, että välität pätkän vertaa siitä, miltä se ulkopuolisen silmiin näyttää. Ole vain tässä ja nyt ja anna kauniin energian virrata lävitsesi kuin elinvoimaisen joen
6) Puhu ystävälle
Soita tai puhu kasvokkain rakkaan läheisesi kanssa. Yritä avata lämpimässä vuorovaikutuksessa sitä, mikä ahdistuksen on aiheuttanut. Rehellinen ja rohkea puhe on mieletön voimaannuttaja, ikuinen totuuden löytäjä, johon voi aina lämmöllä nojata.
7) Maadoitu meditaation avulla
Kokeile maadoittavaa meditaatiota ja kehoskannausta. Käy risti-istunnassa läpi kaikki ainutkertaisessa kehossasi sinua uskomattoman hienosti palvelevat osa-alueet ja koe elinvoimaisuutesi lämpimässä rakkauden ja rauhan tilassa.
8) Kokeile rukouksen voimaa
Missä ikinä oletkaan laita kädet ristiin ja puhu mielessäsi auki päällimmäisiä ajatuksia ja ahdistusvyyhtiä – älä anna mielesi keskeyttää vaan puhu avoimesti kaikesta – ylemmät voimat kuulevat sinut, mielesi kuulee sinut, ja tämä saa aikaan tulvahduksen rauhallista kehoenergiaa.
9) Käy lääkärissä
Tarvittaessa hanki itsellesi lääkitys, johon voit turvautua kovan ahdistuksen yllättäessä. Tämä toimii sateenvarjona, joka suojaa silloin, kun pelkäät ahdistusta ja sitä, että se yllättää juuri silloin kun ei pitäisi.
Toivottavasti tästä oli apua. Toivon rauhaa ja rakkautta elämääsi. Sinua tarvitaan. Ole siis oma itsesi, ole voimanlähde, joka vapauttaa empaattista energiaa maailmaan.