Tunteet ja tuntemukset ovat minulle tärkeitä, ne toimivat osaltaan kompassina, jonka kautta elämässä suunnistan – sillä jokaisella tunteella on aina viesti, joka kaipaa nähdyksi tuloa. Tarve, joka tarvitsee huomiota.
Silti, minullakin on tuntemuksia, joita mieluummin jättäisin kohtaamatta.
Yksi niistä on tyhjyyden tunne. Sellainen tyhjyys, joka tuntuu sydäntilassa ja vatsassa ammottavalta mustalta aukolta, joka nielaisee valon mennessään.
Muistan lapsuudestani, kun koin tuon tunteen ensimmäistä kertaa, ja siitä tuli nuoruusvuosiksi matkakumppani, jota en halunnut. Pyrin välttelemään tunnetta erilaisin tuhoisin keinoin, kuitenkaan koskaan pääsemättä karkuun. Vieläkään, yli kolmekymppisenä, monet kerrat sisimpääni itsekseni sekä ammattilaisen kanssa myllänneenä ja historiani kanssa sovun tehneenä, musta merkityksettömyyden aukko ei ole se mieluisin tunne kohdattavaksi. Uskon, etten ole ainoa, joka tunnistaa tämän.
Silti, tyhjyydelläkin on meille asiaa.
Joskus sen taustalla on muita tunteita, kokemuksia tai tarinoita, jotka ovat jääneet matkan varrella vaille huomiota. Joskus tyhjyys on kokemus merkityksettömyydestä. Tyhjyyden tunne voi saada ihmisen säntäilemään hätääntyneenä paikasta, asunnosta, ihmissuhteesta, seksikumppanista tai matkakohteesta toiseen. Täyttämään kehoa ruoalla tai kieltäytymään siitä. Ottamaan vielä yhden lasillisen tai tarttumaan omaan tuttuun selviytymiskeinoon kerta toisensa jälkeen. Ja se on vain inhimillistä.
Joitakin kuukausia sitten sydänsurujen keskellä musta aukko asettui sydämeni takaosaan ja koko kehoni jäykistyi puolustautumaan: ei, et ole tervetullut tänne. En kuitenkaan enää halunnut asettua vastustamaan tai täyttämään tilaa muulla, sllä tiesin, ettei tunne katoaisi ennen kuin se saisi huomioni. Niinpä minä asetuin istumaan tuohon tyhjään tilaan ja katsoin sisään, kohdaten sen, mitä siinä hetkessä pelkäsin eniten. Minä vain istuin ja pitelin itsestäni kiinni.
Se, mitä tyhjyydestä ja sen kautta avautuneiden muiden tunteiden alta löysin, oli rakkautta. Rakkautta, joka ei koskaan katoa, ei mene pois, ei häviä. Sellaista rakkautta, josta me kaikki synnymme, ja jonka kautta pohjimmiltaan täällä elämme, joka meitä kaikkia yhdistää. Mikään ei ole minun, eikä silti menetettyä.
Tyhjyyden kohtaamisen kautta löysin syvää turvaa, sillä vaikka joskus siltä tuntuisi, elämässä mikään ei ole turhaa. Emme ole yksin, emmekä koskaan ole merkityksettömiä.
Jokaisen kokemus tyhjyydestä on uniikki, eikä kirjoittamani välttämättä resonoi sinulle ollenkaan. Tärkeämpää on kuitenkin harjoitella tutustumaan omaan kokemukseensa, joskus hitaasti, joskus avun kanssa. Oppia ymmärtämään, mistä tyhjyydessä on itsellä kysymys ja millaista viestiä se kantaa.
Tyhjyyden ei tarvitse olla pelottavaa, se voi olla osa syvää ihmiskokemusta. Tyhjyys voi merkitä puhdasta elämän kanvasta, jolle maalata seuraava tarina. Paikkaa, jossa katsoa syvemmin omia tarpeitaan.
Tyhjyyskin voi olla omalla tavallaan täynnä – elämää itseään.
Kolme keinoa, joilla kohdata omaa tyhjää oloa
1. Kosketa ja liikuta kehoa
Jos mielessä myllertävät katastrofiajatukset, kosketus palauttaa takaisin tähän hetkeen – sillä kehomme on aina tässä. Se ei voi olla missään muualla. Kosketus on hoitavaa ja voi luoda turvan kokemusta itselle. Jos tunne tuntuu lamauttavalta kehon sisällä, myös liike voi auttaa. Tunnustele, millaista liikettä kehosi kaipaisi? Ravistelua, venyttelyä, tanssia, jotain muuta? Kun liikut, tunne sisälläsi liikkuu.
2. Kirjoita ja sanallista
Sisäistä tyhjyyttä voi olla helpompi hahmottaa sanojen kautta. Itselleen voi kirjoittaa lohduttava kirjeen, aivan kuin kirjoittaisit parhaalle ystävällesi. Jos kirje ei tunnu omalta, voit esimerkiksi listata sanoja tai asioita, joita tunne nostaa itsessä esiin, ja mitkä asiat ja teot helpottaisivat oloa.
3. Anna huomiota itsellesi ja/tai anna toisen nähdä sinut sellaisena kuin olet
Yksi myötätuntoisimmista teoista on tulla nähdyksi sellaisena haavoittuvaisena, ainutlaatuisena ihmisolentoja, joka on. Tätä voi harjoitella siten, että antaa itsensä tuntea myös inhottavia tunteita, antaa huomiota kaikille kokemuksilleen ja joskus niille omille välttelytekniikoillekin.
Yhtä hoitavaa voi toisaalta olla se, että antaa turvallisen ihmisen nähdä sinut tunteen keskellä. Voit puhua, sanallistaa, itkeä – sillä mitään ei tarvitse kantaa vain omilla harteillaan, kaiken voi jakaa. Emme ole täällä yksin, vaan aina yhteydessä toisiin.
HUOM. Jos tyhjyyden tunne on valtavan voimakas, pitkäaikainen matkakumppani tai harjoitukset aiheuttavat epämukavaa oloa, ethän jää yksin. Käännythän tarvittaessa ammattiavun puoleen. Kaikkea ei tarvitse eikä pidä kohdata itsekseen. <3
