Olin pitkään tiennyt mitä haluan elämältä, kulkenut polkuani määrätietoisesti ja muista välittämättä, varmana. Kunnes kuin salama kirkkaalta taivaalta aloin kyseenalaistamaan valintojani ja unelmiani. Mikään ei tuntunut enää hyvältä vaihtoehdolta. Tunsin olevani pahemman kerran eksyksissä.
Tuntui etten saa otetta ajatuksistani. Toisena hetkenä halusin toista ja toisena toista. Jokin asia tuntui hetkellisesti hyvältä vaihtoehdolta, mutta seuraavana aamuna taas vieraalta ja kaukaiselta. Tuntui, että sisälläni oleva kompassi olisi villiintynyt ja pyöri nyt vimmatusti pystymättä pysähtymään. Tunne oli minulle outo. En ollut koskaan kokenut olevani näin eksyksissä. Halusin takaisin vanhalle polulle ja ennen kaikkea sen varmuuden, jota olin tuntenut. Suorastaan ärsytti olla sellaisessa ajatusten ristiaallokossa.
Tunsin, että kaikki vaihtoehdot olivat ihan hyviä, mutta ei kuitenkaan niin hyviä, että niitä kohti haluaisin lähteä. Jossain sisimmässäni tunsin kuitenkin, että jotain parempaa on vielä tulossa, mutta minun täytyisi malttaa vain odottaa. Tietämättömyys raasti, se ei ollut minun tapaista ja halusin äkkiä pois tuosta oudosta olosta. Pohdin paljon sitä, miten pääsisin takaisin hyvään ja varmaan oloon. En keksinyt millään ratkaisua, kunnes muutama viikko sitten muistin työkaverini sanat ja sanoin ne itselleni puoli vahingossa ”nyt on näin”. Nyt on näin, olen eksyksissä ja se on vaan hyväksyttävä.
Hyväksyttävä, vaikka en pitänyt tunteesta, joka sisälläni mylläsi. Päätin antaa itselleni aikaa, etenkin sille oudolle tunteelle. Myllätköön niin kauan kun on tarpeen. Ajattelin, että tämä on nyt uusi olotilani halusin tai en. Minun ei tarvitse pakottaa tuota outoa tietämättömyyttä itsestäni pois. Olinhan sallinut itselleni sen, että nyt on näin. Ja sydänkin sen tiesi, parempaa on vielä tulossa, kunhan maltan odottaa. Lupasin itselleni, että odotan kärsivällisesti niin kauan, että sisäinen kompassini rauhoittuisi ja löytäisi jälleen suunnan, jota osoittaa värähtämättä.
Mieleni alkoi rauhoittumaan, kun hyväksyin ja ennen kaikkea sallin itselleni sen, ettei minun tarvitse tietää juuri nyt mitä haluan. Opettelin elämään sen tietämättömyyden kanssa. Pienen hippusin tunnen ajoittain jälleen sitä varmuutta, mikä minussa aikaisemmin vallitsi.
Aika parantaa sanotaan ja niinhän se tekee.
