Kirjoittaja Satu Tuominen on Firstbeatin hyvinvointiasiantuntija.
Kohtaan työssäni yhä useammin päällisin puolin hyvinvoivia ihmisiä, jotka syövät terveellisesti, ovat fyysisesti hyvässä kunnossa ja nukkuvat riittävästi, mutta joiden palautuminen on poikkeuksellisen heikkoa ilman selkeää syytä. He eivät tupakoi eivätkä ole käyttäneet alkoholia mittauksen aikana. Osa heistä on saattanut juosta jo pidemmän aikaa lääkäriltä toiselle epämääräisten oireiden vuoksi – löytämättä mitään.
Kunnes joku ottaa heitä olkapäästä kiinni ja kysyy, kuinka sinä voit. Silloin he itseltäänkin yllättäen puhkeavat kyyneliin ja myöntävät, etteivät jaksa enää metriäkään.
On helppo puhua tupakoinnista, liikunnasta, ravinnosta, liiallisesta työteosta, liian vähäisestä unesta ja jopa alkoholin käytöstä, mutta huolista vaikenemme. Mieli, tunteet ja henkinen hyvinvointi ovat teemoja, joita pitää välttää, ettei joku kavahda, tuhahda tai naurahda. Tai paheksu, ettei sellaisista asioista ole suotavaa kysyä. Asioista, joiden tiedetään altistavan sairauksille yhtä lailla kuin esimerkiksi tupakointi tai epäterveellinen ravitsemus.
Minä en usko, että ihmisen mieli tai sydän särkyy siihen, että joku kysyy, kuinka sinä voit, vaan siihen, ettei kukaan kysy. Tai ettemme muista kysyä sitä itseltämme. Eivät kaikki tarvitse psykologia vaan ihmisen, joka ihan oikeasti välittää.
Joskus elämässä saattaa ajautua nurkkaan ja tuntea olevansa voimaton muuttamaan mitään. Kunnes tulee se piste, että on pakko. Moni uupumuksen sairastanut on todennut jälkikäteen, että lopulta oli hyvä, että niin kävi. Se pakotti tyhjentämään elämän turhista velvollisuuksista, kuuntelemaan omaa kehoa ja hyväksymään rajalliset voimavarat.
Moni on kertonut, kuinka uupumuksen, masennuksen tai avioeron myötä he jättivät kaiken taakseen tai lähtivät ulkomaille, vuorille tai metsän keskelle, ja siellä jossakin kaukana kaikesta löysivät itsensä uudelleen. Ja kertovat tällä hetkellä toteuttavansa unelmiaan ja mikä tärkeintä, olevansa onnellisia.
Jos jossain vaiheessa suunta elämässä hukkuu, ei se tarkoita, että kerran valittu polku pitää kulkea sydän karrella loppuun asti.
Joskus on järkevämpää todeta olevansa väärällä polulla ja tehdä täyskäännös. Onneton elämä saa meidät tekemään huonoja valintoja turruttaaksemme pahaa oloa. Silti mieluummin välttelemme kuuntelemasta omaa sydäntämme kuin että pettäisimme muiden odotukset tai kuoriutuisimme ulos rooleistamme, jotka ovat käyneet liian ahtaiksi.
Mutta vaikka kukaan ei kysy tai me emme kerro, alitajuntaamme emme voi huijata. Se valvoo, vaikka tietoinen mielemme vaikenee, tai nukkuu.
Pysähdy siis hetkeksi, kysy itseltäsi kuinka sinä voit – ihan oikeasti. Mieti mikä auttaisi sinua voimaan paremmin ja mikä olisi se ensimmäinen, pienikin askel kohti onnellisempaa itseäsi. Älä luettele asioita, joita et voi muuttaa, vaan mieti mitä kaikkea voit muuttaa tai tehdä toisin. Ehkä joku rakentamasi suojamuuri saattaa matkasi varrella sortua, mutta eikö muurien ole välillä hyväkin sortua, jos niiden takaa löytyy ihminen, joka me oikeasti olemme. Ja saattaa mahdollistaa sen, että voit hymyillen vastata ”Kiitos kysymästä, minä voin erinomaisesti – ihan oikeasti!
