Kuuntelin hiljattain Loch Kellyn haastattelun, jossa hän lausui seuraavan havahduttavan lausahduksen: ”Syy kärsimykseesi ei ole se, kuka olet”. Tämä virke pitää sisällään paljon – tutkitaanpa sitä tarkemmin.
Jokainen kokee elämässään kärsimystä, ja joskus se voi jäädä pysyväksi osaksi ihmisen kokemusta. Kun koemme kärsimystä, siihen voi liittyä esimerkiksi surua, emotionaalista ja kehollista kipua, luopumisen tuskaa, vihaa ja katkeruutta. Jos nämä tunteet jylläävät kehomielessä pitkään, ne saattavat olla osatekijöinä jopa sairauksien synnyssä.
Kärsimykseen jääminen tarkoittaa mielestäni sitä, että eristäydymme aidosta minästä, siitä keitä me syvimmiltämme olemme. Traumaattiset kokemukset, ihmissuhdekonfliktit tai esimerkiksi erilaiset onnettomuudet voivat olla niin kovia kolauksia minuudelle, että se hetkellisesti haavoittuu, särkyy. Kun haavoitumme, pyrimme automaattisesti suojelemaan herkkää ydintämme.
Alamme kehittää parhaita mahdollisia selviytymiskeinoja. Saatamme alkaa suojella herkkää ydintämme vihalla tai ohjaamalla katkeruuden tunteemme toisia kohtaan, jotta kukaan ei huomaisi haavoittunutta osaamme. Mitä pidempään toimimme näiden suojelevien keinojen pohjalta, sitä vähemmän itse lopulta tiedostamme, mistä siinä kaikessa on kyse. Syntyy kärsimystä.
Onkin todella tärkeää ymmärtää, että kärsimyksen hyvä tarkoitus on pyrkimys selviytyä vaikeista elämänvaiheista. Tästä seuraa se, että jos yritämme irrottautua kärsimyksestä kohtaamatta kärsimykseen liittyneitä tunteita, kärsimyksestä irti päästäminen on lopulta mahdotonta. Vaikka saatamme suojella ydintämme jopa itseltämme, aito minä on kuitenkin olemassa ja se odottaa kohtaamistamme.
Mitä jos seuraavan kerran kärsimystä kokiessamme uskaltautuisimme kohtaamaan tunteemme ja lopulta aidon ytimemme, minuutemme? Se voi tapahtua vaikka näin:
Tunnusta kärsimyksen alla olevat tunteesi itsellesi, tunnista ne kehossa ja salli itsesi tuntea nämä tunteet sellaisena kuin ne ovat. Kun hyväksyt tunteesi, otat niistä vastuun.
Tutki sitten sitä, mitä herkkää osaasi kärsimys on tullut suojelemaan? Saatat tuntea tämän osasi jopa kehollisena tuntemuksena ja paikkana jossain päin kehoa. Jos mahdollista, luo mielikuva tästä herkästä, aidosta ytimestäsi. Jos se olisi jonkin värinen, mitä väriä siinä olisi? Voitko aistia siinä jonkinlaisen muodon?
Kysy herkältä osaltasi, mitä se kaipaisi? Kaipaisiko ydin vaikkapa vain sitä, että tunnistaisit tämän aidon, autenttisen osasi? Kaipaisiko se ymmärrystä, hyväksyntää, rakkautta?
Kysy sitten itseltäsi, mitä sinä kaipaat? Ymmärrystä, hyväksyntää, rakkautta vai jotakin muuta?
Lopuksi, kysy itseltäsi, tarvitseeko tämä herkkä, aito ytimesi enää kärsimystä suojelijaksi? Hyväksy se vastaus, jonka sait.
Yhteys ytimesi ja sinun välillä on aina ollut olemassa. Se mitä aito ytimesi kaipaa, on todennäköisesti myös oma kaipauksesi. Kun alat yhä useammin nähdä kärsimystunteittesi taakse, pääset joka kerta kontaktiin ytimesi kanssa. Ja mitä enemmän vietät aikaa ytimesi kanssa, sitä enemmän olet tämä ydin, aito minä.
Voisitko rakastaa myös kärsimystäsi ja siihen liittyviä tunteita? Ne ovat silti osa sinua, ja kohtaamalla kaikki puolesi hyväksyvästi, elät jo aidon minäsi ”energiassa”. Aito minä nimittäin elää aina ehdottoman hyväksynnän ja rakkauden tilassa, ja tämän tilan sinäkin ansaitset. Ja mikä onkaan ihmeellistä, se on jo sinussa.
Artikkelikuva: Anne Toivonen (Instagram: anne_toivonen)
