Erityisherkkä ihminen, tulkitsetko liikaa? Aina ei kannattaisi

Erityisherkkyys on ominaisuus, johon liittyy amerikkalaisen tutkijan Elaine Aronin mukaan neljä ominaisuutta. Nämä ovat kiteytetty Eväs-muistisääntöön, näiden piirteiden pitäisi olla jollain tavoin tunnistettavissa kaikissa erityisherkissä. Se, kuinka voimakkaasti kukin ominaisuus kenessäkin näkyy, vaihtelee.

EVÄS
E: Empaattisuus ja emotionaalisuus (kyky liittyä toisen henkilön tai olennon tunnemaisemaan)
V: Vivahteiden vaistoaminen (kyky reagoida ympäristön ja tunnemaailman yksityiskohtiin)
Ä: Ärsykkeiden väsyttävä vaikutus (aistiärsykkeistä helposti ylivirittyminen eli väsyminen ja kaipuu omaan rauhaan)
S: Syvällinen ja pohtiva (Asioiden yhdisteleminen toisiinsa ja intuitiivisuus)

Herkkä ihminen voi aiheuttaa tarkoilla tuntosarvillaan itselleen ongelmia. Koska hän helposti ja mielellään tarkkailee muita ihmisiä, voi hän helposti ylitulkita muiden ihmisten käytöstä ja siksi helposti syyllistää itseään tilanteissa, joissa hänen itsetuntonsa on muutenkin koetuksella.

Jos on altis priorisoimaan muiden ihmisten tunteet yleensä omiensa edelle ja sopeuttamaan käytöstään sen mukaan, mitä tuntee toisten odottavan itseltään, on vaikea ymmärtää, miksi joku toinen ei tee näin. Suora johtapäätös on usein se, että hänessä itsessään täytyy olla jotain vikaa. Joillekin herkille ihmisille riittää mielen pahoittamiseen jo hyvin pienetkin asiat. Ikävää on, että tällaisen tilanteen jälkeen herkkä ihminen voi pitkäänkin soimata itseään ja omaa epätäydellisyyttään.

Tosiasia on, että herkät ihmiset myös vaistoavat hyvin nopeasti, jos heistä ei pidetä tai heitä vieroksutaan. He kuuntelevat tarkasti ja näkevät ihmisten välillä olevia jännitteitä. He antavat helposti tilaa huomionhakuisille ja poistuvat paikalta, kun tuntevat olonsa epämukavaksi. On sanottu, että herkkä ihminen vaistoaa hylätyksi tulemisen uhkan samalla tarkkuudella kuin norsu sateen saapumisen kilometrien päästä.

Jos olet herkkä, sinun olisi tärkeätä tiedostaa, että ihmisillä on hyvin moninaiset syyt käyttäytyä kuten käyttäytyvät. Kaikki ei ole palautetta tai reagointia sinusta johtuvista syistä. Kaikille ihmisille ei ole luontaista reflektoida jatkuvasti ympäristöään ja ottaa muita huomion. Se ei tarkoita, että he eivät pitäisi sinusta tai että he osoittaisivat sinulle mieltään. Toisaalta ilkeiden ihmisten seurassa on hyvä muistaa, että mulkku on mulkku todennäköisesti useimmille ihmisille, ei vain sinulle. Se, että joku kohtelee sinua huonosti ylentäen itseään on osoitus vain hänen oman sielunmaisemansa heijastumasta ulospäin, ei sinun arvostasi.

Jos sinä  kuulut erityisherkkiin ihmisiin, olisi hyvä, että pyrkisit pehmeästi karaisemaan itseäsi. Maailmaan mahtuu monenlaisia ihmisiä ja kaikkien kanssa on mahdollista tulla toimeen edes sen hetken mitä todellisuus minäkin hetkenä vaatii. Kun rohkeasti menee tilanteisiin ja kuuntelee toista ihmistä hänen maailmankuvastaan käsin, oppii myös itsestään lisää. Herkkä ihminen olettaa siis helposti toisen ihmisen ilkeyden itsestään ja omasta huonoudestaan johtuvaksi, vaikka se yleensä johtuu vain siitä, että toinen on mitä on ja ilmentää sitä omalla huonolla käytöksellään. Hän ei siis anna palautetta sinusta vaan itsestään.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Magneetti voimalauseella – Tykkään sinusta

    3,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Tikapuut rakkauteen – Tehtäväkirja

    18,60  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin