Jokainen meistä tietää, miltä alakuloisuus tuntuu kehossa. Ryhti ja hartiat ovat painuneet kasaan, kasvot kääntyneet alapäin ja katse viipyilee lattianrajassa. Koko olemus viestittää ulospäin kokemaamme tunnetta. Valitettavasti olemuksemme lähettää saman viestin myös omille aivoillemme. Viestin perusteella aivomme tulkitsevat tilanteen huonoksi ja näin ollen lisäävät alakuloa.
Yleisesti ajatellaan, että ulkoiset hyvän tai pahan olon merkit ovat seurausta sisäisestä tunteesta, jonka katsotaan olevan reaktio johonkin tapahtuneeseen. Esim. ollaksemme onnellisia tarvitsemme jotain, joka vaikuttaa mieleemme positiivisesti. Tuo jokin aiheuttaa meissä myönteisen tunteen. Jolloin tuo sisällämme oleva hyvän olon tai onnellisuuden tunne muuttuu ulkoiseksi reaktioksi saaden meidät hymyilemään tai askeltamaan reippaasti eteenpäin.
Näin ajateltuna meillä täytyisi siis olla jokin selkeä syy onnellisuuteemme. Pyrimme etsimään tuota syytä itsemme ulkopuolelta. Kunpa elämässä olisi jotain, joka piristäisi mieltäni tai tekisi minut onnellisemmaksi, saatamme ajatella. Tai ryhdymme ponnistelemaan pitääksemme ajatuksemme positiivisina. Näin haluamme vaikuttaa aivoihimme ja omaan onnellisuuteemme. Ja toki näin tapahtuukin. Mutta on toinenkin tie.
Aina emme tarvitse syytä ollaksemme onnellisia. Voimme vaikuttaa tunteisiimme myös suoraan kehomme kautta. Voimme kehomme avulla ikään kuin herättää meissä luontaisesti olemassa olevan hyvän olon ja onnellisuuden jälleen virtaamaan.
Keholta aivoihin tulevat viestit vaikuttavat hyvin nopeasti mieleemme. Sen lisäksi kehon kautta vaikuttaminen on äärettömän helppoa, sillä nämä keinot ovat aina mukanamme.
Kolme helppoa tapaa
1. Ryhti
Istutpa tai seisotpa juuri nyt, kiinnitä huomio hetkeksi omaan asentoosi. Korjaa ryhtiäsi ja ojenna selkäsi sen täyteen mittaansa. Ihan kuin kasvaisit pituutta useita senttejä. Nosta vielä katse vaakatasoon. Huomaatko muutoksen olotilassasi?
On vaikea olla alakuloinen ryhdikkäänä ja katse kohotettuna. Sillä avatessamme ryhdin ja katsoessamme eteenpäin myös mielemme avautuu uusille asioille. Ryhti avoimena koemme itsemme vahvemmiksi ja voimakkaammiksi, stressi vähenee ja itsetunto kohoaa. Kaiken tämän taustalla on asentomme aivoille välittämä viesti, joka saa aivojemme hormonitasot muuttumaan.
2. Hymy
Samoin kuin hyvä ryhti, hymy lähettää aivoille viestin, että kaikki on hyvin. Vedäpä siis juuri nyt kasvoillesi leveä hymy. Ja anna hymyn viipyä huulillasi ainakin tämän jutun loppuun asti. Lupaan hymyillä sinulle takaisin.
Aivomme eivät erota, käytetäänkö hymylihaksia tietoisesti vai tahattomasti. Joten tekohymykin välittää aivoille hyvän olon viestiä. Valitettavasti mielemme – ja erityisesti kulttuurimme – helposti tulkitsee tekohymyn niin valheelliseksi, että sitä on kaikin keinoin vältettävä. Ole kiltti ja vapauta itsesi tuosta tulkinnasta! Aivoillemme tekohymy on yhtä totuudellinen kuin hymy, jonka aiheuttaa jokin ulkopuolinen tapahtuma.
Ja hymyn hyvää tekevät vaikutukset ovat aivan kiistattomat. Itsemme ja mielemme lisäksi se vaikuttaa positiivisesti myös ympärillä oleviin. Anna siis hymysi levitä.
3. Hengittäminen
Tietoinen syvähengitys on erittäin tutkittu tapa rentouttaa oma mieleensä. Sen tiedetään mm. laskevan stressitasoa, hidastavan sydämen sykettä sekä alentavan verenpainetta. Se saa myös pelkoreaktion laantumaan. Tietoinen hengittäminen rauhoittaa mielemme aivan kuten meditaatio. Hengittäminen on vain paljon helpompi ja yksinkertaisempi toteuttaa.
Juuri nyt kuvittele jalkapohjiisi reiät, joiden kautta hengität rauhallisesti syvään sisään neljään laskien. Ja sitten yhtä rauhallisesti neljään laskien hengitä ulos. Toista muutaman kerran. Mielenrauha ja onnellisuus on vain muutaman rauhallisen syvähengityksen päässä.
Kaikkia näitä kolmea tapaa voit käyttää missä tahansa tilanteessa, istutpa sitten palaverissa tai seisoit kaupan kassajonossa. Joka tapauksessa sinä hengität ja pidät kehoasi jollakin tavalla pystyssä. Ja joskus jopa hymyilet. Kaiken tämän voit tehdä myös tietoisesti ja siten vaikuttaa positiivisesti mielialasi ja avata itsesi onnellisuudelle.
Meillä jokaisella on kyky olla onnellinen. Meidän tarvitsee vain tunnistaa onnellisuutemme ja antaa itsellemme lupa kytkeytyä siihen.