Muistatko vanhan lorun: kolme sanaa sinulle – ole ystävä minulle? Mitä jos se menisikin näin: olen ystävä minulle – sen annan myös sinulle.
Tapasin ihanan uuden ihmisen. Suhteemme alku oli intensiivinen: puhelut ja tapaamiset kestivät tuntikausia. Pian ystäväni halusi kommunikoida ja jakaa kanssani enemmän kuin minulla oli aikaa ja energiaa. Koin kuormittuvani. Minulle on huipputärkeää, että ihmissuhteeni ovat vastavuoroisia. Hommeli lähtee tietysti siitä, että yhdessä tuntuu hyvältä. Kummatkin saavat tarvita, tulla kuulluksi ja nähdyksi. Ei tarvitse venyä mutkalle, jotta suhteessa sopu säilyy, tai jotta saa mitä tarvitsee. Suhde ei myöskään voi perustua siihen, että toinen kantaa ja toinen on kannettavana.
Olin pian ystäväni kanssa tilanteessa, jossa minulle oli epäselvää, olenko kamu vai terapeutti. Asia painoi minua – ja myös ystävääni, joka aisti perääntymiseni. Kuulostelin, mitä rakkaus tekisi. Päätin puhua suoraan. Voima siihen syntyi kunnioittavasta suhtautumisesta omiin tarpeisiini: haluan, että elämässäni on tasapainoa. Tilaa itselleni. Tarvitsen itseäni. Myös, jotta minulla on antaa ja jakaa toisten kanssa.
Monille omien tarpeiden sivuuttaminen on automaattinen toimintamalli. Selviytymiskeino, joka synnyttää marttyyriutta ja uhriutta; käymme kauppaa hyväksynnästä ja läheisyydestä. Täysin inhimillistä, koska näin olemme oppineet. Mutta koska halumme ja tarpeemme ovat viestejä todelliselta minältämme, niiden sivuuttaminen on minuuden ohittamista. Jos haluaa voimaantua, on alettava kuulostella tarpeitaan ja uskallettava toimia elämänsä hyväksi. Itsensä suoraan ilmaiseminen on parasta, mitä toisellekaan voi antaa: silloin näyttäytyy toiselle rehellisesti sellaisena kuin on. Tarpeidensa kuuleminen on ystävyyttä.
Ladatessani aatokseni syyttelemättä ja vaatimatta tiskiin, uusi ystäväni loukkaantui. Häntä harmitti, etten ollut ilmaissut asiaa aiemmin. Kerroin, etten ollut valmis olemaan niin suora – olen itsekin prosessissa omien tarpeideni ja halujeni sallimisessa itselleni. Kerroin, että minulla on suhteeseemme niin paljon luottamusta, että haluaisin viedä sitä tasapainoisempaan suuntaan. Jos se ei toimisi, voisin myös päästää ”meistä” irti. Ymmärtäisin, jos ystäväni tarvitsisi jotakin muuta kuin mitä minulla oli antaa.
Terapeutti Carita Hellstenillä on hieno ilmaus: suhdetta voisi ainakin silloin tällöin katsella kirahvin silmin. Vähän etäämmältä, korkeammalta. Mitä tämä suhde nyt tarvitsee? Suhde itseeni, toiseen ihmiseen tai johonkin asiaan? Mikä minulle tai meille tekisi nyt hyvää? Se mikä tekee sinun sielullesi hyvää, tekee usein toisillekin hyvää tavalla tai toisella.
Suhteemme uuden ihanan ystäväni kanssa on rehellisimpiä, joita meillä kummallakaan koskaan on ollut. Ystävyytemme ei perustu sille, että tarvitsemme toisiamme (mihinkään tiettyyn). Tykkäämme toisistamme. On ilo olla minä – ja jakaa elämää juuri hänen kanssaan.
Kuva: Unsplash/Frank McKenna
