Elämällä on taipumus ja taito pysähdyttää ihminen silloin, kun vauhti on karkaamassa käsistä. Kaksi vuotta sitten läheisen ihmisen sairastuminen sai minut hiljaiseksi. Ajomatkat lokakuisessa maisemassa antoivat tilaa hiljentymiselle ja kanavan kuulla, mitä kohinan takaa sisimmässäni oikeasti virtaa.
Olen aina viihtynyt syntyjen syvien mietinnöissä, mutta sillä hetkellä tuntui, että välillä on saatava etäisyyttä syvyyteenkin, jotta oikea perspektiivi elämään voisi säilyä. Hetken hiljaisuuden jälkeen ymmärsin, että on oikea hetki fokusoida työhön. Noin viisitoista vuotta työelämää edessä ja halusin hoitaa sen paremmin, kuin mitä viime vuosina koin tehneeni.
Nyt pari vuotta myöhemmin voin todeta löytäneeni paikkani ammattilaisena. Syksyn yhteistoimintaneuvottelut kuitenkin pysähdyttivät minut kesken juoksun. Vauhti oli kiihtynyt tasolle, jossa pyörän selkään hyppääminen tuntui hidasteelta ja siksi juoksua oli jatkettu väsymiseen asti. Teen paljon, mutta voisinko tehdä paremmin?
Ylikierroksilla käyminen antaa tunteen kaikkensa likoon laittamisesta, mutta totta se ei silti ole. Joskus tuntuu, että itsensä väsyttämisellä yrittää ansaita jotain, jota ei itsekään osaa ehkä selittää. Voisiko saada loistavaa tulosta aikaan hieman kevyemmällä otteella, alle 100% panoksella? Se ei ole vain mahdollista, vaan jopa välttämätöntä, sillä kellon ympäri työskenteleminen ei optimoi tulosta. Tehdyn työn määrä ei ole takuu tuloksesta. Tästä on loputtomasti empiiristä näyttöä eri tieteenhaarojen tutkimuksista.
Tein tänään havainnon ja päätöksen. Seuraava vuoteni on voimaantumisen vuosi. Teen määrällisesti vähemmän työtä ja saan laadun kautta enemmän tulosta ja elämäniloa aikaiseksi. Keino on yksinkertainen. Olen kerännyt 35 vuotta kokemuksia työelämästä ja siitä viimeiset 20 vuotta niiden asioiden tiimoilta, joita nytkin. On aika ottaa nuo kokemukset käyttöön ja auttaa samalla kollegoita tekemään saman. Huikea määrä kokemusta jää hyödyntämättä kiireen pysäyttäessä ajattelun.
On hyvä lakata juoksemasta ja ottaa sen sijaan kaikki keinot käyttöön. Miten toimimalla minä saan kaikki parhaat voimavarani jalostettua riittäväksi määräksi tuloksia? Riittävä määrä viittaa myös siihen, että 100% panostus ei voi tarkoittaa 24 tuntia päivässä. Työ on osa elämää, ei toisinpäin.
Klisee tai ei, mutta oppiminen edellyttää toistoja. Siksi toistan itselleni; on aika voimaantua elämällä enemmän. Lisätä ilon määrää elämään yhdessä läheisteni kanssa.
Yrittäjämäisestä asenteesta puhutaan paljon ja aiheesta. Sen sijaan, että odotan organisaatin muuttuvan sellaiseksi, että saan omat vahvuuteni käyttöön, voi tehdä aloitteen ja lähteä tekemään ja edistämään asioita, joiden kautta todellisuus muuttuu.
Miten myyn idean lopputuloksesta ja löydän yhdessä tarvittavat keinot yhdessä onnistumiselle? Joskus voi joutua myös ottamaan riskejä, mutta se on olennainen osa yrittäjämäistä asennetta. Ja jos ihan tarkkoja ollaan, elämän ja kehittymisen ytimessä on asioiden tekeminen uudella tavalla, riskinotto ja virheet, jotka osoittautuvat joskus siunaukseksi.
Varoituksen sana. Kerron lopuksi häpeämättömän itsestäänselvyyden, jonka olen juuri palauttanut uutena mieleeni.
Kymmenien uskomattomien kirjojen ja satojen viisaiden ihmisten kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen alan vähitellen sisäistää, mihin henkinen kasvu lopulta tähtää. Rohkeuteen hylätä gurut, mentorit ja opetukset, sovittaa oppimaansa elämään ja löytää sisältään oma voima, ilman että sokaistuu siitä. Se on päättymätön harjoitus, myös mestareille.
