Toiveet, haaveet, ajatuspilkahdukset ja merkittävät unelmat kulkevat mukana arjessamme. Monien pienten toiveiden toteutuminen tai ajatusten konkretisoituminen saattavat jäädä huomaamatta arjessa. Ne ovat ikään kuin itsestään selvyyksiä. Ne tapahtuvat niin arkisen tylsästi, ettei niitä välttämättä edes huomaa.
Kun pientenkin toiveiden toteutumiseen alkaa kiinnittää huomiota, elämä alkaa muuttua taikamaaksi. Alkaa tapahtua ihmeellisiä asioita. Pienten, melko merkityksettömien asioiden konkretisoituminen ja niiden huomioiminen auttaa avaamaan omassa mielessä tietä myös isommille unelmille. Isommat unelmat vaativat usein vähän enemmän sisäistä työtä, sillä ne nostattavat ajatuksiin erilaisia uskomuksia omista mahdollisuuksista. Uskomusten taustalla on pelko, joka taas estä olemasta avoin elämälle.
Ystävälläni oli vuosia sitten maailman kaunein intialainen antiikkipöytä. Ihailin sitä aina käydessäni ystäväni luona. Vuosien ihailun jälkeen ystäväni sanoi, että hän haluaisi luopua pöydästä ja kysyi, haluaisinko minä pöydän hoitoon. Asuin silloin omakotitalossa, ja tottahan minä pöydän otin, ilomielin!
Kun eron myötä muutin pois omakotitalosta, myös pöytä jäi sinne. Ajattelin tuolloin, että vielä joskus asun omakotitalossa, ja haluan teettää pöytään jatkojalat, jotta sitä voisi käyttää ruokapöytänä. Pöytä päätyi lopulta varastoon, ja sitä koitettiin myydä. Mutta pöytä oli valtavan iso, eikä se sopinut mihin tahansa tilaan.
Kun etsimme pöydälle uutta hoitopaikkaa, yksi ystäväni ilmoitti hakevansa sen joogastudiolleen. Tästä on jo useampi vuosi aikaa. Unohdin koko pöydän ja unohdin haaveeni pöydän tuunauksesta ruokapöydäksi.
Viime aikoina perheelläni on ollut haaveissa omakotitalo. Olemme pohtineet sitä paljon. Olemme toivoneet omaa puutarhaa ja lapsille vapaata leikkimaastoa. Teimme lasten kanssa isänpäiväkorttia, johon leikkelimme lehdistä kuvia – sellaisia kuvia, joissa on hyvä fiilis, sellainen, jota itse toivomme omaan kotiimme. Vastaan tuli kuva intialaisesta antiikkipöydästä, joka näytti siltä, että siitä oli tehty ruokapöytä jatkojalkojen avulla. Se sai minut muistamaan ystäväni ihanan pöydän ja oman haaveeni. Muutaman sekunnin ajan mietin, mihinköhän pöytä oli lopulta päätynyt. Oliko se vielä joogastudiolla vai oliko se lähtenyt eteenpäin, kenties myyty?
Kolme päivää kortin tekemisestä ja sekuntien kestävästä ajatuksesta sain tuntemattomalta ihmiseltä viestin, että ”meillä on täällä tämä pöytä, ja meidän pitäisi päästä siitä eroon muuton takia”. TÄH! Kuinka huvittavaa, ajattelin. Vastasin hänelle, mutta en koskaan saanut vastausta takaisin.
Kului viikko, ehkä toinen. Unohdin koko asian, kun ajattelin, että he ehkä saivat asian jotenkin hoidettua. Olimme olleet monta viikkoa kipeänä koko perhe, ja vaatekaappi, jonka olin ostanut meille tori.fi:stä, oli odottanut hakemistaan. Kaapin haku siirtyi vielä parannuttuamme, kun autollinen apurimme tuli kipeäksi. Ei auttanut muuta kuin soittaa aamulla autovuokraamoon ja vuokrata paku, jotta saisimme kaapin kotiimme.
Iltapäivällä mieheni oli lähdössä toimistomme ovesta ulos, kun puhelimeni soi. Tuntematon ihminen soitti. Tämä eri tuntematon ihminen kuulosti siltä kuin olisi hädässä: ”Meillä on täällä tämä pöytä, ja parin tunnin päästä meidän pitää luovuttaa paikan avaimet eikä meillä ole mahdollisuutta kuljettaa sitä – voisitteko tulla hakemaan sen?”
Jaa, noh. Muistelen, että viimeksi meillä oli ollut paku vuokralla vuosia, vuosia sitten. ”Juuri tällä minuutilla haku onnistuu”, vastaan. Muina minuutteina edellisten vuosien aikana se ei olisi onnistunut näin helposti ja nopeasti.
Tunti puhelun jälkeen pöytä ilmestyi toimistollemme. Ja siinä se kaunokainen nökötti. Seuraavana päivänä toimistollemme tulivat valokuvaajat kuvaamaan seuraavaa kirjaani, johon toivottiin turkoosia puupintaa. Vasta aamulla uusin silmin pöytää katsoessani tajusin, että siinähän se oli!
Pöytä putosi kuin ihmeen kaupalla (vaikkakin loogisesti ja arkisesti) taivaasta. Nyt odottelen sitä omakotitaloa 😉
