Mihin minä päätyn, ja mistä muut alkavat? Jos katson pelkästään kehoani, tuntuu luontevalta määrittää rajaksi ihoni. Kaikki mikä on ihoni sisäpuolella tai ihoani, on minua. Loput on ulkopuolista maailmaa. Mietityttävä havainto: sisälläni elää bakteereja ja muita pikkueläjiä, jotkut hyödyllisiä ja jotkut potentiaalisesti vaarallisia (lue artikkeli ScientificAmerican). Ovatko ne minua, vai onko ihoni sisällä muukalaisia?
Olen muutakin kuin kehoni. Aistin ympäristöäni, muodostan havainnoistani omia tulkintojani, ne herättävät minussa tunteita, rakennan mieleeni uskomuksia ja ajatusmalleja. Ajatuksillani on kyky lentää kauas, niin paikan kuin ajan suhteen. Mitä jos olenkin mielikuvitukseni kokoinen? Kasvoinko jättiläiseksi sillä hetkellä, kun näin ensimmäisen kerran Hubblen ottaman kuvan kaukaisesta galaksista?
Kasvanko sisältä ulos, vai ulkoa sisään? Onko minun ensin “laitettava itseni kuntoon”, jotta voin olla läsnä muille ja todella kohdata ulkomaailman? Vai tarvitsenko muita löytääkseni ja kohdatakseni itseni? Ehkä koko ajatus raja-aidasta minä vs. muut on väärä? Kasvan sitä sukkelammin, mitä huokoisemmaksi tuon raja-aidan ajattelen. Ehkä löydän todellisen minäni, kun luovun pysyvän minän ajatuksesta? Onko mieleni kasvupotentiaali ääretön? Kykenenkö kasvamaan universumin kokoiseksi? Vai olenko jo?
Kysymyksiä pohdittavaksi
- Näetkö ulkoisen maailman ystävällisenä vai uhkaavana? Tarvitsetko rajan itsesi turvaksi?
- Koetko kasvavasi sisältä ulos, vai toisinpäin? Vai molempia samanaikaisesti?
- Haluatko kasvaa ja uudistua jatkuvasti? Miten mittaat kasvuasi?
– terveisin Pexi
Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
