Kirjoittaja Kreeta Karhu-Mankki on entinen pahoinvoiva ja synkistelijä, joka rakkauden tien löydettyään kutsuu itseään pilke silmäkulmassa rakkauden sanan saattajaksi. Kahden tyttären äiti. Lähihoitaja ja opiskelee tällä hetkellä psykiatrisen hoidon erityisammattitutkintoa. Käynyt Intuitiivisenhoitajan koulutuksen. Lauluntekijä. Kristallipuolue ry:n perustajajäsen.
“Se on mahdotonta”, on nykyään sanonta, joka ei enää lamauta minua, vaan se saa aikaan vimman etsiä tietä, joka osoittaa mahdottoman lopulta mahdolliseksi. Se että kukaan ei ole aiemmin löytänyt tietä, ei tarkoita, etteikö sitä ole olemassa.
Kerron tähän pienen tarinan.
Olipa kerran pieni tyttönen, joka uskoi sisällään olevan jotain suurta. Hän joskus jopa kuvitteli pystyvänsä leijumaan maan yläpuolella, kun oikein kovasti toivoi ja puristi silmiään kiinni. Hänellä oli luja usko elämään ja kuinka kaikesta aina selviää. Aurinko paistoi elämään. Kunnes n. 8 vuotiaan tytön taivaalle alkoi kertymään mustia pilviä.
Alkoi kasvamaan ymmärrys, mitä ympärillä tapahtui. Perhe ei ollutkaan tavallinen. Äiti sairasti skitsofreniaa ja sisko oli kehitysvammainen. Tyttö alkoi pienestä pitäen huolehtimaan, että äidillä olisi kaikki hyvin ja ettei äiti päätyisi heikkoina hetkinään tekemään itselleen mitään pahaa. Äidillä oli paljon sairaalahoitojaksoja, kun psykoosit äityivät pahoiksi. Kodinhoitajien turvin he selvisivät silloin arjesta. Isän tehtävä oli keskittyä tuomaan rahaa perheelle.
Yksi äärettömän tärkeä kanava tytölle purkaa syvimpiä tuntojaan oli ollut musiikin tekeminen. Hän purki ajatuksia laulun sanoiksi ja hänen sisällään alkoivat vain melodiat soimaan. Niin syntyi kappaleita, kuin taivaasta tipahdellen.
Pienestä tytöstä kasvoi teini eivätkä mustat pilvet olleet enää vain hänen taivaallaan, vaan ne olivat asettuneet asumaan hänen sisälleen. Hän oli alkanut uskomaan toisten puheisiin, kuinka hänestä ei koskaan tulisi mitään. Hän alkoi näkemään ympärillään vain synkkyyttä ja pahaa. Pimeys veti puoleensa. “Miten kukaan voi väittää, että maailmassa olisi mitään suurta hyvää, kun elämä kohtelee minua näin kaltoin?” Valon säikeitä onneksi toi elämään veli, isoäiti ja monet ystävät. Mutta siitäkin huolimatta tyttö kulki pimeydessä. “Minä en ole mitään”- mantra ja “hällä väliä”- elämäntyyli vei mukanaan.
16 kesäisenä peruskoulu oli rämmitty ja kohta hänet asetettiinkin suuren kysymyksen eteen: Oletko valmis äidiksi? “Ei sinusta ole siihen, mahdotonta” nousi monien huulille ja näkyi monien kasvoilta. Hän päätti kuitenkin pitää lapsen ja että hänestä tulee hyvä äiti. Hän oivalsi, että itse valitsee, onko hyvä vai huono. Jos päättää, että elämä on synkkää, eikä siinä voi pärjätä, niin näin se sitten on. Mutta jos päättää tekevänsä kaikkensa, että on hyvä ihminen, niin sitten ON. Hän tiesi, että ei ole vielä aikuinen ja ymmärsi oman keskeneräisyyden ja että tarvitsisi apua alkuun käytännön asioissa. Tuolloin 90-luvun alun Kotkassa nuorille yksinhuoltajille tarjottiinkin tukihenkilö avohuollon tukitoimenpiteenä. Heille sattuikin tukihenkilöksi todellinen ihmisenkeli ja niin mustat pilvet alkoivat poistumaan elämästä.
– Se oli minun tieni, mutta en voi enkä halua väittää, että kaikki teiniraskaudet tulisi saattaa maailmaan. Joskus ne raskaudet ovat opettamassa aivan muita asioita. Ja tekee kuka minkä ratkaisun tahansa, on aina ajateltava, että ratkaisu on oikea juuri hänelle. Tuomitseminen ei auta ketään, eikä kukaan muu voi tietää hänen askeliaan, koska ei ole kulkenut hänen polkuaan.
Ihmissuhdehoipertelua
Vuosien saatossa oli pari vakavampaa suhdetta, jotka olivat opettamassa minulle, kuinka itseään tulee arvostaa ja kuinka kumppania tulee kohdella. He opettivat sitä tosin kääntäen, eli mitätöimällä ja alistamalla. Olin tilannut itselleni kumppanin, “kunhan olisi edes joku jonka kainaloon voisi käpertyä”. No jokuhan sieltä tuli, mutta ei sitä suurta, joka rakastaisi minua sellaisena kuin olen ja hyväksyisi minut ainutkertaisena menneisyyksineni. Pääsin ns. vaimokouluun, jota en läpäissyt, kun en pystynyt olemaan heidän mittansa kokoinen. Jotenkin sitä turvautui niihin joihinkin hyviin hetkiin ja huonon itsetunnon rippeet saivat vielä uskomaan, etten saisi ketään muutakaan koskaan. Oma voima alkoi kuitenkin kasvamaan ja pääsin eroon epäterveistä suhteista. Päätin, että olen mielummin yksin, kuin kurjassa suhteessa, jossa molemmat tekevät toisistaan vain onnettomia.
Sielunkumppani löytyi
Vuonna 2006 tuli elämääni suuri rakkaus. Sain viimein kokea sen, mitä on todellinen pyyteetön rakkaus parisuhteessa. 2006 muutimme yhteen, 2007 menimme naimisiin ja 2008 saimme ihanan tytön. Jaksoin jatkuvasti kiittää, kuinka onnellinen ja kiitollinen olen kaikesta hyvästä, mitä minulle oltiin tuotu. 2011 syksyllä valmistui omakustannelevyni -Mistä tietää huomisen.
Totaaliherätys
2012 koin elämäni suurimman rysäyksen. Miehelläni todettiin mahasyöpä ja kerron siitä elämäni ylösalaisin pyöräyttäneestä matkasta blogini alussa Oppikoulu nimeltä syöpä: http://kreetalandia.blogspot.fi/2013_05_01_archive.html
Se matka sai silmäni ja sydämeni aukeamaan, kuinka huonolla tolalla on terveydenhuoltomme ravitsemusneuvonta ja tietämys lisäravinteista. Henkisyyttä ei myöskään huomioida sairauksien hoidossa. Kun totuudet alkoi paljastua, olin ensin raivoissani ja kysymysten tulva oli loputon: Ketkä ja missä ovat päättäneet, että lääketiede on ainut tiede, johon terveydenhuoltomme tulee nojata? Miksi luonnonmukaisia hoitoja ei hyväksytä Suomessa lääketieteen rinnalle?
Sama ilmiö toistuu kaikkialla, oli kyse sitten energian tuottamisesta, ruoan tuottamisesta, rahan valheesta, loputtomista byrokratian rattaista jne. Miksi me annamme tämän tapahtua, hiljaa hyväksymällä vain yhden “totuuden”? Annamme rahan määrätä ja tehdä tuhojaan ja tukahdutamme sydämemme äänen.
Me ihmiset olemme antaneet vallan pois itseltämme, koska olemme alkaneet uskomaan harhoihin, joita meille peloin ulkoapäin tuodaan. Olemme unohtaneet oman rakkauden ja annamme kohdella itseämme huonosti. Vaikka näemme vääryydet ympärillämme, käännämme niille selkämme, koska meille on uskoteltu, ettemme voi muuttaa niitä.
Muutos lähtee itsestä
Miten itse päivittäin valitsen, miten kohtelen itseäni, miten kohtelen läheisiäni, miten kohtelen eläimiä, miten kohtelen luontoa, miten annan muiden kohdella itseäni? Eli kuinka paljon toimimme rakkaudesta käsin, siinä on todellisen muutoksen siemen parempaan.
Syyskuussa 2013 puhuimme ystävän kanssa pitkään puhelimessa ja heitimme ilmoille, miten mahtavaa olisi, jos jonain päivänä Suomessa olisi puolue, joka nojaa vahvasti henkisiin arvoihin. Toiminnan perustana olisi Universaali rakkaus, joka ei pelkää olla rakkauden puolella eikä olisi pelkojen johdateltavissa. 2015 maaliskuussa selviää, että saadaanko Suomeen sellainen puolue. Siihen mennessä tulisi olla 5000 kannattajakorttia kasassa, jotka puoltavat Kristallipuolue ry:n rekisteröimistä viralliseksi puolueeksi.
Joka tapauksessa muutos on jo alkanut ja tietoisten joukko kasvaa koko ajan. Joka päivä voimme kysyä itseltämme: Mitä minä olen tänään tehnyt, jotta maailmasta tulisi parempi paikka elää? Olenko valinnut tänään pelon vai rakkauden tien?
Oma uskoni elämään ja rakkauteen on lopulta vain vahvistunut omien kokemusteni kautta. Rakkaus on väkevin voima maailmassa, eikä sen ääni koskaan katoa sydämestämme, jos emme itse sitä peloilla ja katkeruudella tukahduta.
Rakkaudella,
Kreeta Karhu-Mankki
Kristallipuolue ry:n puheenjohtaja
www.kristallipuolue.fi
“Elämässä ei koskaan voi mennä niin huonosti, etteikö sitä voisi synkistelemällä ja katkeroitumalla tehdä vielä huonommaksi.”
