Kun olin lapsi, vietimme joulut mummolassa Lapualla. Äidin sisarukset lapsineen kokoontuivat joulupöydän ympärille ja maalaistalo metsän laidalla oli täynnä elämää. Tontut olivat jo aiemmin hakeneet pannuhuoneeseen jätetyt kirjeet joulupukille ja joulupukki oli viisaasti toteuttanut osan toiveista.
Lahjojen avaamisen jälkeen aikuiset istuivat olohuoneessa ja me serkukset uppouduimme leikkeihin, jotka kestivät pitkälle yöhön ja jatkuivat seuraavana aamuna. Söimme itsemme suklaa- ja marmeladihumalaan. Levitimme vanhat ja uudet lelut vintin lattialle ja kehitimme spektaakkelin, jossa barbit, mollamaijat, länkkäri- ja sotahahmot, autot, junaradat ja kaikki muu omistamamme muodostivat jättimäisen leikkitodellisuuden, jossa elimme joulupäivät.
Jälkikäteen ajatellen en tiedä kuinka monta kertaa vietimme tällaisen joulun. Tällainen joulu oli kuitenkin minulle mielikuva todellisesta joulusta. Sen jälkeen olen viettänyt lukemattomia erilaisia jouluja erilaisissa paikoissa. Perheeni ja sukuni on sielultaan nomadeja, joten mitä isommaksi kasvoin, sitä vähemmän meillä oli traditioita.
Oman avioeroni jälkeen huomasin ahdistuvani, koska en tiennyt mitä tehdä jouluna. Minulla ei ollut suurta suomenruotsalaista perhettä (kaipuuni kohde on Fanny ja Alexander -joulu ilman angstista sivupotkua), joka kokoontuisi valtavan pitkän pöydän ympärille laulamaan joululauluja.
Päätin kohdata jouluni tosiasiat ja niitä vähän aikaa itkettyäni luoda oman jouluni. Sen sijaan, että vuodesta toiseen ahdistuisin joulun lähestymistä, päätin ottaa joulu haltuun. Sen sijaan, että pakenisin eri paikkoihin nauttimaan muiden joulusta, tein omani.
Se oli lopulta yksinkertaista. Ensinnäkin, asun kauniissa vanhassa puutalossa, joka on erinomaisen sopiva joulumiljöö. Viettäisimme joulun kotona. Toiseksi, sen sijaan, että tekisimme asioita, joita meidän kuuluu tehdä, tekisimme asioita joita tykkäämme tehdä. Päätimme esikoululaisen kanssa, että emme tee jouluruokia. Kumpikaan ei erityisemmin rakastanut perinteisen joulupöydän antimia, joten päätimme koota joulumenun herkuista, joista pidimme.
Lapsi innostui ajatuksesta, että joulupöytään saa toivoa omia lempiruokiaan ja halusi, että ruokalistalla olisi kalapuikkoja. Hän halusi – luojan kiitos, voin pitää yllä toivetta hänen kulinaaristen taipumustensa kehittymisestä, vähitellen — myös paahtoleipää, mätiä ja smetanaa. Minä pidän alkuruoista pääruokia enemmän, joten pöytään tuli erilaisia pieniä herkkuja. Pääruoaksi grillasimme pönttöuunissa lammasta. Jälkiruoat saivat meidät aivan sekaisin. Pöytä notkui lempiruokiamme.
Mitä haluaisimme tehdä? Halusimme saunoa, ja lapsi halusi katsoa Lumiukon. Kävimme luistelemassa. Päätimme viettää monipäiväisen leffaillan, joten suunnittelimme etukäteen ohjelmiston. Pelasimme lautapelejä ja vietimme päivät yöpaidassa.
Siitä lähtien joulu on ollut meidän. Otimme sen haltuun. Hyväksyin sen tosiasian, ettei jouluni vastannut omaa mielikuvaani täydellisestä joulusta, että tuo vastaamattomuus aiheutti ahdistusta ja pahaa mieltä. Arvioin, mitä asialle voisi tehdä tosiasioita kieltämättä ja teimme sen. Muutos ei ollut lopulta suuren suuri, mutta juuri tarvittava.
Tämä pätee oikeastaan vaikka mihin muuhunkin asiaan. Jäämme usein jumiin siihen, ettei todellisuus vastaa toiveitamme. Kieltäydymme hyväksymästä tosiasioita ja näkemästä todellisuutta tilanteena, jossa voi tehdä valintoja. Jäämme kiertämään kehää mielipahaamme ja katkeroitumaan siitä, etteivät asiat ole mielikuviemme kaltaisia. Emme erota toisistaan asioita joihin voimme ja emme voi vaikuttaa.
Todellisuuden myöntäminen ja tosiasioiden näkeminen sellaisena kuin ne ovat on hyvä alku melkeinpä mihin vain. Olet yksipuolisesti rakastunut; vatsasi pömpöttää; rakkaus on loppu; et pidä työstäsi; lounaslistalla ei ole risottoa; ulkona on räntäsade; myöhästyit bussista; vanhenet; maitokahvi on loppu. Jne. Noin. Faktat faktoina. Sen jälkeen voi miettiä, miten toimia tosiasioiden valossa ja niitä kieltämättä.
Mutta pysytään tällä kertaa joulussa. Meidän ei tarvitse jäädä traditioiden, tapojen ja mielikuvien vangiksi. Ne voi vaihtaa, päivittää ja muuttaa sellaisiksi, että niiden kanssa on hyvä elää. Valinta, tässäkin, on jokaisen oma.
Hassua on tietysti se, että joulu, joka oli minulle epätraditonaalinen ja oman elämän ja elämäntilanteen näköiseksi rakennettu, on nyt lapsilleni traditionaalinen. Viime jouluna vietimme osan joulusta alakerran naapurin kanssa. Esikoinen oli järkyttynyt. Emmehän mitenkään voisi rikkoa perinteitä, emmehän?
Hän saa joku päivä luoda itselleen omat perinteensä. Teen parhaani, että hän saa joustavia mielikuvia, joiden kanssa hänellä on taito ja rohkeus leikkiä. Muodostaa todellisuuksia, jotka tekevät hänet onnelliseksi.
Hyvää joulua teille kaikille ihanille ihmisille! Ja terveiset palmun alta. Tänä jouluna vietetään fiestaa täysihoidossa.
***
Kirjoitus on julkaistu myös HIMA Blogeissa. Sieltä löydät myös kaikki vanhemmat blogikirjoitukseni.
