Takana on pitkä, lämmin kesäloma ja pitkä kirjoitustauko. Alkukesästä New me tuli polkunsa päähän ja se aiheutti voimakkaan tunteen päästää hetkeksi irti kaikesta. Keho ja mieli kaipasivat tilaa. Laitoin pois näkyvistä kaikki aarrekartat, polut ja suunnitelmat.
Tällainen toimintamalli olisi aiemmin ollut minulle täysin vieras. Ennen olisin yhden projektin päättyessä miettinyt heti, mitä seuraavaksi. Uusi projekti ja tavoite kehiin, kuten suoritusyhteiskunnassa kuuluukin. Uusi luku elämän CV:hen.
Tällä kertaa päätin kuunnella intuitiotani ja päästää irti. Olla ajattelematta yhtään tulevaisuutta, nauttia vain kesästä ja ajelehtia.
Kuinka ollakaan, mielelle ei tällainen joutilaisuus meinannut sopia ollenkaan. Se meni lähes paniikkiin, kun hektinen kevät vaihtui melkein virikkeettömään olotilaan joogaretriitillä Sisiliassa, kesäisessä Suomessa ja ihanassa Lissabonissa. Pelästynyt mieli vyörytti esiin sellaisen määrän vanhoja, käsittelemättömiä uskomuksia ja tunteita, etten meinannut pysyä perässä.
Kesäisinä tyhjinä viikkoina oli hyvää aikaa käydä pintaan noussutta sakkaa läpi yksi asia kerrallaan. Välillä tosin meinasi loppua kärsivällisyys suorittaja-egon loputtomaan ääneen. ”Kyllä, kaikki on hyvin.” ”Sinä saat vain olla.” ”On ihan ok elää ilman tavoitteita ja projekteja.” ”Luota siihen, että tyhjyydestä nousee seuraava tarpeellinen askel.” Näitä lauseita toistelin yliaktiiviselle mielelleni uudestaan ja uudestaan.
Nykyajan aikataulutetussa yhteiskunnassa on vieras ajatus, että palautuminen tyhjässä tilassa on yhtä tärkeää kuin luova vaihe ja suorittava vaihe. Sille ei ole työelämässä juuri sijaa. Monilla vapaa-aikakin saattaa olla hyvin aikataulutettua, myös lapsilla. Pysähtyminen saattaa olla pelottavaa, koska silloin joutuu kohtaamaan oman itsensä ja omat tunteensa. Minullekin se oli aiemmasta harjoittelusta huolimatta vaikeaa ja ikäviä tunteita teki mieli paeta.
Suorittamiseen pakenemisen sijaan kuitenkin valitsin olemisen, sillä tiesin, että joutilaisuus ja jopa tylsistyminen ovat välttämättömiä paitsi oman sydämen kuulemiselle, myös luovuudelle. Siedin tyhjyyden nostamat haastavat tunteet. Ja onneksi näin, koska nyt, syksyn alkaessa tyhjyydestä on alkanut nousta rauhaa, selkeyttä ja uusien, ihanien asioiden versoja.
Välillä on hyvä taantua, jotta voi taas mennä eteenpäin.
p.s. Fläppitaulupiirustus on tietoisen elämän ohjaaja -kurssin ohjaajien Eevi Minkkisen ja Kati Susiahon käsialaa
