Vappupallo on suomalaisen kevään, työn ja opiskelijoiden juhlan symboli. Vappu ja juhannus ovat suomalaisia, ilon juhlia, joihin kytkeytyy monilla myös iloliemi, mutta se tuskin vahvistaa niiden juhlavuutta. Ne ovat niitä harvoja karnevaaliluontoisia hetkiämme, joiden juhlimista ei tarvitse erikseen perustella. Toki juhlia löytyy muitakin, kuten joulu, pääsiäinen, sekä syntymä-, hää- ja muut merkkipäivät. Niitäkin voi juhlia avoimen iloisesti tai sitten pönöttämällä. Jossain päin maailmaa myös hautajaiset ovat ilon juhlia.
Ilo ja juhla
Juhlan aiheita voi toki olla monenlaisia. Minä, kuten monet muutkin suomalaiset, olen huono iloitsemaan juhlimalla. Ei siksi, ettei ilon ja juhlan aiheita olisi, vaan jotain siihen suuntaan, että juhliminen koetaan pröystäilevänä ja liiallisena. Sana ”juhliminen” on monelle kirosanan luontoinen syntisyyden ilmentymä. Ehkä jostain tuon tyyppisestä kulttuurista johtuen avoimen iloitsemisen ja juhlan kulttuuri on jäänyt turhan vieraaksi.
Vaikka itse juhlin niukasti, ymmärrän, että elämän jokainen, itsestään selvältäkin tuntuva asia, olisi juhlimisen arvoinen. Olisiko niukan juhlimisen taustalla myös jonkinlainen mystinen uskomus siitä, että hyvä häviää jos sen tuo julki. Elämä on kuitenkin osoittanut, että ilo lisääntyy jakamalla.
Mikä on juhlaa?
Niin, ja mikä on juhlaa. Ei juhlimisen tarvitse olla suurta tai kallista. Uskon, että juhla syntyy siitä, kun koen juhlavaa tunnetta, jopa yksin. Ehkä tärkeintä on se, että tunnustan itselleni juhlan aiheen ja teen jotain arjesta poikkeavaa asian ”kunniaksi”. Minulle kyse on ensisijaisesti sen hyvän tunnistamisesta ja arvostamisesta, jota omalle kohdalle on tullut. Tästä näkökulmasta lupa iloita ja lupa juhlia kytkeytyvät mielessäni tiukasti yhteen.
Vieraat tekevät juhlan
Yleensä juhlissa on vieraita. Kun kutsun, vaikka yhdenkin henkilön, juhlimaan kanssani, hän tietysti haluaa tietää mitä juhlin. Silloin minulle tulee oiva tilaisuus kertoa oma iloni, onnellisuuteni tai tyytyväisyyteni ääneen. Samalla kun kerron sen toisille, vakuutan sen entistä vahvemmin myös itselleni. Siinä lienee yksi juhlan ja sen vieraiden keskeinen merkitys.
Muistanko eläneeni?
Meistä jokainen tietää, että arkielämän iloja, onnistumisia ja hyviä asioita ei tule huomioitua lainkaan niin usein, kuin olisi mahdollista ja myös syytä. Hyvät asiat tulevat ja menevät, jättämättä juuri mitään jälkeä elämääni. En huomaa niitä, koska en anna itselleni aihetta huomata niitä. Toisaalta kuitenkin koen, että juuri ne tulisi huomata.
Vappu on yhteinen juhla. Mitäpä jos aloitettaisiin tästä juhlakausi. Luvattaisiin itsellemme, että löydämme ja juhlistamme jotain elämämme hyviä asioita niin usein, että siitä muodostuu arkipäivää. Ei – emme me silti juhlaa menetä. Löydämme aina uudenlaisia tapoja juhlia.
Miltä tuntuisi, jos elämä alkaisi tuntua entistä enemmän juhlalta. Asialta, joka tuottaa muistoja, joihin on mukava palata ja kokemuksia, jotka kertovat että olemme eläneet. Elämä on juhlan aihe – joka päivä – ei vain tippaleivän aikaan.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
