Isä kävelee mietteissään ja tutkii ilmanpainemittaria. Hän kuuntelee säätiedotuksia useamman kerran päivässä ja ilmassa on lähdön ensi merkkejä. Eränkävijä-isäni tuntee Lapin kutsun suonissaan ja kohta lähdetään seikkailemaan.
Lapset ja aikuiset autoon. Laukut ja reput ja priimuskeitin takakonttiin ja teltta sekä makuupussit useimmiten kattotelineelle. Sitten auton nokka kohti pohjoista: käsivartta ja Norjan tuntureita.
Näille seikkailuille suunnattiin aina kesäisin ja koko perheen voimin. Erityisenä elämyksenä muistan yhä erään yöttömän, auringonkultaaman yön, jolloin alle kaksivuotias pikkusiskoni kömpi teltasta ja tokaisi tomerasti: ”Auli paistaa, Sali ei nuku.” Valkoinen valo vei unihiekat mennessään ja melkein koko yö valvottiin auringonpaistetta ihmetellen.
Pohjoisen retkillä yövyimme teltassa tunturipurojen varsilla, joimme purojen raikasta vettä ja nautimme niin retkimuonaa kuin tuoretta kalaa. Ruoka tehtiin tulella nuotiossa ja kahvia keiteltiin priimuskeittimellä.
Luontoelämyksiä perheen kanssa
Elämykset olivat kokonaisvaltaisia, moniaistisia ja niihin liittyi vielä monella tavalla luonto. Vastakalastetun ahvenen tai hauen tuoksu oli raikas ja neutraali. Ahven maistui herkulliselta vaikka vain suolavedessä keitettynä. Muuta ei tarvittu, kalan oma aromi, hieman suolaa – ja omat sormet. Sekä keitetyt että nuotiossa hiillostetut ahvenet syötiin sormin. Sormilla syöminen lisäsi makunautintoa ja naulasi elämyksen entistä tiukemmin aivojen tunnekeskuksen limbiseen järjestelmään. Nokipannukahvikin maistui erityisen hyvältä siksi, että siihen liittyi kaikkien aistien harmonia. Tuli räiskyi nuotiossa, viileä ilma nosti ihokarvat pystyyn ja tunturipuro solisi vieressä. Tulilla kerrottiin myös kiehtovia tarinoita, jotka jäivät lapsen mieleen.
Aistillisia kohtaamisia
Synnytyksen jälkeinen teemukillinen lontoolaisessa sairaalassa maistui taivaalliselta. Tee oli tavallista mustaa teetä maitotilkan kera, mutta 48 tunnin synnytysmaraton sai lämpimän juoman maistumaan nektarilta. Keho oli kuin piesty ja hormonien hyökyaalto teki olosta ylitsepursuavan onnellisen. Sitä teehetkeä en unohda ikinä.
En myöskään koskaan unohda rakastavaa kulttuurien kohtaamista, jossa hymy ja tanssi riittivät luomaan pysyvän, jäljen jättävän yhteyden. Oli tähtikirkas yö laivassa matkalla Italian Brindisistä Korfulle interraililla. Makasin kumppanini kanssa kannella laivan savupiipun läheisyydessä ja katselin sinimustaa taivasta ja kaikkialla tuikkivia tähtiä. Korfun satamassa hyppäsimme paikallisen pikkuhotellin pitäjän pickupin lavalle ja matkasimme pieneen Karousadesin kylään. Kylän pikkuruisessa tavernassa tavernanpitäjän mustiin pukeutunut, pieni, noin seitsemänkymppinen äiti kaappasi minut tanssiin eikä yhteistä kieltä tarvittu. Tuossa aidossa tavernassa söin elämäni parasta tsatsikia, kyläsalaattia ja tulella grillattua kanaa.
Elämykset henkilökohtaisia
Elämykset ovat aina henkilökohtaisia eikä niitä kannata arvottaa tai vertailla muiden kanssa. Kenenkään elämykset eivät ole arvokkaampia kuin muiden. Se mikä sykähdyttää ja koskettaa minua, ja jopa muovaa minua ihmisenä, voi olla jollekin toiselle mitäänsanomaton, ohikiitävä kokemus muiden kokemusten janassa.
Läsnäoleminen kussakin hetkessä on hyväksi niin kehon kuin mielen terveydelle, mutta myös aikamatkailu elämyksellisten muistojen kanssa tukee aivoterveyttä ja hyvinvointia. Miten muuten ihmiset selviäisivät perhehelvetistä, kidutuksista ja sietämättömistä olosuhteista pakolais- ja vankileireillä? Tuskallisesta tilanteesta pakeneminen positiivisiin elämyksiin ja muistoihin antaa voimaa, selkeyttä ja tarkoitusta.
Toivo ei vaikeissa olosuhteissa synny hetkessä läsnä olemisesta, vaan elämyksellisistä, positiivista muistoista ja tarinoista. Pelon, ahdistuksen ja jännityksen kivettämä keho saa hetken helpotuksen ja rentoutuu hyvän ja rakkaan muiston kosketuksessa.
Muisteleminen on positiivinen asia ja jokaiselle tekisi hyvää kirjoittaa ylös omia positiivisia ja elämyksellisiä muistojaan ja tehdä niistä elämyskirja. Kun käsi työskentelee kynän kanssa, hyvät muistot vahvistuvat entisestään. Elämyskirja on voimavarapakki meille itsellemme. Mutta kun meistä aika jättää, se on myös arvokas perintö omaisillemme ja ystävillemme. Edesmenneen läheisen elämysten lukeminen voi avata ihmisestä kokonaan uudenlaisen kuvan ja tarinan. Se voi olla täysin tuntematon taival ja jälkipolvien elämää rikastuttava ja eheyttävä kokemus. Sen voin sanoa ja allekirjoittaa täysin omasta kokemuksesta.
