Sanna aloitti maaliskuussa 2013 puolen vuoden mittaisen Intuitiivisen parantamisen koulutuksen. Sielunsäteitä-blogi keskittyy matkaan, joka suuntaa kohti omaa ydintä, sielunsäteitä. Blogissa vierailee myös kouluttaja Heli Heiskanen.
Olen alkanut viime aikoina nähdä ja kokea keskusteluja ja tapahtumia eritasoisina viesteinä. Saku Tuominen sanoo Olivia-lehden haastattelussa (11/2013): ”Yritän aina huijata itseni uskomaan, että juuri tämä oli parasta, mitä minulle saattoi tapahtua.” Se, miltä asiat ensin näyttävät, ovat egon viestejä, ja yleensä myöhemmin näkee sielun viestit, joiden sanoma on aina: ”parasta, mitä minulle saattoi tapahtua”.
Egon viestiksi kutsun totuttua tapaa kuulla, nähdä ja kokea. Siis sitä, kun reagoin asioihin esimerkiksi tunnelukkojeni tai yleisten soveliaisuuksien mukaan. Tällaisina reagointilatureina pidän uskomuksia, ennakkokäsityksiä, opittuja tunnemalleja ja käyttäytymismalleja. Kaikki tulee kuin itsestään, koska kyse on pitkälti tiedostamattomasta aineksesta.
Sielun viestiksi kutsun niin sanottuja metaviestejä, joita joko voimme nähdä tai olla näkemättä, katsoa tai olla katsomatta. Joskus elämässä on aikoja, jolloin on hirvittävän vaikea nähdä tai katsoa tällaisia metaviestejä: egon viestit ovat niin voimakkaita, ettei ole tilaa muulle näkemiselle tai kokemiselle. Saattaa kuitenkin tulla hetki, jolloin elämän ohjaaja kutsuu seuraamaan näytelmän harjoituksia. ”Katso tarkkaan”, hän kuiskaa, ”katso tarkkaan, miten näytelmä syntyy.” Kun esirippu vedetään sivulle, minulle näytetään sielun viesti.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen alkanut nähdä kahden tason viestejä. Yhtenä päivänä sain rykelmän tekstiviestejä. Egoni reagoi niihin omalla viestillään, kuten varmaan oli tarkoituskin: häpeällä, syyllisyydellä, alemmuudella, arvottomuudella. Mutta ohjaaja kuiskasi samalla hetkellä korvaani ja sain katsoa, kuinka nuo tunteet syntyvät, aloin nähdä sielun viestin.
Sielun viesti on aina puhdas, valoisa ja hyvätarkoituksinen, siinä missä egon viesti on jallitteleva ja piinaava. Sielun viesti tuo aina rauhan ja voimantunteen, egon viesti tuo levottomuuden ja yli-inhimillisen buustin. Sielun viesti selventää näkökykyä, egon viesti sumentaa sitä. Sielun viestin tehtävä on kannustaa meitä
1) kehittymään ihmisinä,
2) ymmärtämään itseä ja muita,
3) kokemaan myötätuntoa ja
4) antamaan anteeksi.
Voitaisiin ajatella, että sielun viesti on kuin talon perusta ja egon viesti on se kaikki muu, mitä perustan päälle rakennetaan. Niin kauan kuin perustan valuvirheitä ei nähdä tai katsota, talo rakentuu vinoon ja kaatuu tuulessa. Siinä vaiheessa, kun lakkaa reagoimasta akuuttiin tuulen tuhoon ja alkaa tutkia perustuksen kuntoa, on mahdollista rakentaa pytinki, jota edes iso ”paha” susi ei puhalla kumoon.
___
Huom, kiinnostuneille tiedoksi! Intuitiivisen parantamisen koulutus on energiahoitamisen opiskelua ja henkisen kasvun prosessi. Uudet ryhmät alkavat: Helsingissä 1.–3.11.2013 (enää 3 paikkaa vapaana!) ja Jyväskylässä joulukuussa. Lisätiedot heli.heiskanen(at)origonova.fi, www.heliheiskanen.fi