Tunnustan. Oli aika, jolloin poistin varmistimen sanaiselta arkultani aina, kun kuulin Jari Sarasvuon avaavan suunsa. Nyt ylistän YLEn jakelupolitiikkaa mahdollisuudesta kuulla Jarin nauhoitteita missä ja milloin vaan. Jari nostaa kissan pöydälle ja silittää sitä vahvasti, mutta kunnioittavasti. Uskon mirrin kehräävän.
Hänen kirjoituksissaan on kritiikkiä hyvinvointivaltion väärin ymmärtämiselle ja väärinkäytölle. Nyttemmin ymmärrän pointin. Hyvinvointivaltio ei ole oikotie onneen. Se pitää hengissä ja on miltei välttämätön, vaan ei ihan riittävä edellytys onnelliselle elämälle. Siihen tarvitaan myös kansalaisen omaa panosta ja hyvää dialogia sen peilistä katsovan kaverin kanssa.
Tunnustan taas. Olen tottunut elämään yltäkylläisyydessä joka sokeuttaa. Minulla on vakituinen työ ja asunto, enkä todellakaan kärsi nälkää. Terveydestäni on myös huolehdittu tavalla, jota välttämättä en ole edes ansainnut.
Olemme yhdessä edeltäneiden sukupolvien kanssa luoneet järjestelmän, joka hakee vertaistaan maailmanhistoriassa. Näin meille sanotaan ja uskon sen olevan totta.
Olen kiitollinen siitä, että lapseni saavat erinomaista koulutusta ja terveydenhoitoa. Ja siitä, ettei lähipiirissäni kukaan ole menehtynyt aliravitsemukseen tai hoidon puutteeseen.
Mutta voinko hyvin? Vaihtelevasti. Tunnenko ihmisiä, jotka voivat tai ovat voineet todella huonosti? Tunnen. Ja luulen, ettei valtio voi sille mitään. Eikä kuulukaan voida.
Osa huonovointisuudesta kun kuuluu ihmisenä kasvamiseen. Siksi kanssaihmistensä auttajankin on hyvä olla hereillä. Välttämättömät kasvukivut jatkuvat läpi elämän, aiheet vain vaihtuvat. Psykologi Kari Kiianmaa sanoi viimeksi tavatessamme, että murrosiät kuuluvat ihmisen kasvuun ja jokaisella meistä on niitä monta. Epätieteellisesti arvaan saman lainalaisuuden kuuluvan myös ihmisten yhteisöön, yhteiskuntaamme.
Olemme vaiheessa, jossa sekä yksilöllisen hyvinvoinnin, että yhteisöllisyyden nousu on yhä ilmeisempi ilmiö. Polarisoitunut, ehkä, mutta tosi kuitenkin.
Voi käydä niinkin, että saamme tilaisuuden tehdä välttämättömyydestä hyveen. Joudumme ehkä miettimään samaan aikaan uudelleen hyvinvoinnin sisällön, suhteemme talouden kasvuun ja yhteisöllisyyden merkityksen.
En ole pessimistinen. Olemme päinvastoin tavattoman onnekkaita, kun saamme miettiä millä keinoin turvaisimme tulevankin hyvinvoinnin. Enemmistöllä kansoista ei ole tätä lähtötasoa.
Valtaosalla kanssaihmisistä ei ole myöskään sitä tietotaitoa, joka meillä täällä on käytettävissämme hyvinvointiimme. Tälläkin sivustolla on valtava määrä tietoa, ajatuksia, vinkkejä ja esimerkkejä siitä, miten jokainen meistä voi itse kohentaa omalta osaltaan hyvinvointiaan. Tutustutaan niihin kaikessa rauhassa. Mietitään, kokeillaan ja otetaan käyttöön. Ja kerrotaan myös lähipiirille.
Ja hei, kaiken innokkaan jakamisen keskellä, ÄLKÄÄ UNOHTAKO KUUNNELLA. Se voi olla joskus paras hyvinvoinnin lähde sille läheiselle, joka juuri nyt kaipaa tukeasi.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
