“Nasse-setä on nyt hyvin, hyvin hämillään!”
Viimeisen viikon sisällä olen tehnyt hämmentäviä havaintoja arkipäiväisistä asioista. Meille suomalaisille merkittävässä lehdessä maailmaa on selitetty ja tutkittu tavalla, joka ei kestä tuntevan ihmisen tarkastelua.
Juuri Suomen ensi-iltansa saanut elokuva Cloud Atlas kuvaa ihmisen valintoja tilanteissa, joissa oma etu ja yleisempi, tai toisen ihmisen etu, näyttäisivät olevan ristiriidassa. “Pysynkö piilossa ja säästän henkeni, vai menenkö ystävän avuksi ja tulen tapetuksi?” “Lähdenkö taistelemaan orjien oikeuksia vastaan, ja riskeeraan hyvinvointini, vai kuljenko joukon mukana ja hyödyn riistosta ilman, että minun tarvitsee itse olla siinä toimijana mukana?”
Miksi riskeerata oma hyvinvointinsa tässä ja nyt jonkin sellaisen vuoksi, jonka onnistuminen on hyvin epävarmaa, ellei jopa varmuudella tuhoon tuomittua?
Perustavanlaatuinen kysymys, josta on kirjoitettu hyllykilometreittäin punnittuja ajatuksia. Samaisen Helsingissä ilmestyvän päivälehden kriitikon mukaan Cloud Atlas epäonnistuu vastauksessaan. Hänen mukaansa se ei kerro, miten ahneus ja pahuus pysäytetään. “Tuska ei jalostu varteenotettavaksi pelastusohjelmaksi. Vapahtajaksi tarjotaan epämääräistä vapauden ja rakkauden sanomaa.”
No voi hyvää päivää!
Ja aiemmin samalla viikolla, samassa mediassa oli kerrottu, miten usko kristillisiin perusoppeihin on romahtanut. Saatanaan ja Jeesuksen neitseestä syntymiseen uskovia on puolet vähemmän kuin kymmenisen vuotta sitten. Nämäkö ovat perusoppeja? Mihin jäivät armo ja rakkaus?
On kuin The Voice of Finland olisi muuttunut BB-taloksi. Ketään ei kiinnosta millainen laulajan ääni tai laulelman tarina on. Enemmän tuntuu kiinnostavan se, kuka oli kenen kanssa ja missä lymyilee porukan luuseri?
Mistä ihmeestä tulee se ääni ja vimma, joka hakee pelastusohjelmaa pelosta, halveksunnasta ja pahisten peittoamisesta? Eivätkö vapaa tahto, vastuu valinnoista ja kyseenalaistamaton rakkaus ole sen verran kovia juttuja, että niitä käyttävälle ihmiselle voisi antaa ‘bad-ass-motherfucker’ leiman passiin?
Ei sentään.
Oman haavoittuvuuden ja sisäisten prosessien kohtaamisen pelko saa meidät tarrautumaan entistä tiukemmin kuolemattomuuteen ja voiman ylistämiseen. Rationaalinen, tavoiteohjautuva suorittaja on ihanne tässä omaa heikkouttaan pelkäävässä yhteiskunnassa. Sellaiseksi me haluamme, sillä siihen meidät on opetettu. Ja siksi rakkaudella ja kunnioituksella toisia kohtelevat pitää tallata. Pelosta ja varoitukseksi. Sillä sellainenhan on uhka maailmanjärjestykselle. Sille, missä heikot ovat olemassa vain vahvempien ravitsemiseksi.
Nyt vain on niin, että kun arvostukset muuttuvat, muuttuu myös käsitys vahvuudesta ja selviytymisestä. Ja sitä myötä puheemme ja toimintamme. Samaan aikaan kun vihapuhe lisääntyy, lisääntyy myös rakkauspuhe. Ei tarvita vastavoimaa, kun on voimaa rakastaa. Vahvasti ja peräänantamattomasti. Aina ja kaikille sitä ei ole, mutta asiaan voi vaikuttaa. Tekemällä tästä yhtä näkyvää ja väkevää, kuin vihapuheestakin.
Me tiedämme, mikä on selviytymisellemme ja onnellisuudellemme välttämätöntä, ja samaan aikaan kaikki mitä olemme oppineet, ohjaa meitä toiseen suuntaan. Mikä neuvoksi? Miten tulla tolkulliseksi ihmiseksi tässä perusteellisesti muuttuvan paradigman maailmassa?
Hallinnan ja kovuuden pakkomielteestä irrottaminen voisi auttaa. Se, joka kantaa itseään ja hallitsee elämäänsä, ei tarvitse muita. Ei ketään. Sellaisiksi meitä kasvatetaan. Itsenäisiksi selviytyjiksi. Sellaisen maailmanko oikeasti haluamme?
Eikä kannata selittää asiaa itselleen ymmärtämällä tahallaan väärin tuota itsenäisyyden kritiikkiä. Vastuu valinnoistamme meillä on, jakamattomana. Jokaisella. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisimme selvitä elämästä yksin. Että yksin pärjääminen olisi itsetarkoitus. Tätä kannattaa miettiä.
On aika nostaa valokeilaan rakkaus ja armo. Kannustaa toisiamme vaillinaisen ja rikkinäisen ihmisyyden hyväksyntään ja kunnioittamiseen. Ottaa ne voiman lähteiksi ja sielunmaisemaksemme.
Sellaisessa maailmassa on nimittäin mukavampi kulkea. Riippumatta kelistä ja kartan topografiasta.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
