Resepti: Ei niin perinteinen lohikeitto

Kalan monipuoliset rasvahapot on minulle ehkä tärkein syy sisällyttää se ruokavaliooni. Lisäksi se on myös oivallinen D-vitamiinin lähde ja toki siinä on myös paljon hyvälaatuisia proteiineja, valkuaisaineita, magnesiumia, jodia, fosforia, rautaa, kuparia ja kalsiumia. Ja mikä tärkeintä, se maistuu hyvälle.

Kalan tervysvaikutuksista voidaan olla montaa mieltä, mutta itse kuulun siihen koulukuntaan, jonka mukaan hyödyt voittaa haitat. Syön kalaa ehkä noin pari kertaa viikossa ja koetan syödä sitä mahdollisimman monipuolisesti – aina hauesta seitiin ja lohesta makrilliin. Tällä tavoin uskon raskasmetallien ja muiden haitallisten aineiden määrän minimoituvan.

Perinteinen lohikeitto on yksi lempiruoistani. Siinä yleensä perinteikkyys voittaa, mutta testasin nyt hieman varioidun version, jossa perunaa osittain korvaa kukkakaali ja koostumuksen keittoon tuo kesäkurpitsa. Lopputulos oli yllättävän toimiva. Keitto ei ollut niin täyttävä, koska perunan määrä oli vähäisempi. Jos kaupan kasvatuslohet eivät sinua houkuttele, voi lohen hyvin korvata esim. seitillä, hauella tai oikeastaan millä tahansa kalalla. Tässä ohjeessa tein pika-kalaliemen lohen nahasta, mutta jos pakkasesta itsetehty kalaliemi löytyy, käy se paremmin kuin hyvin. Valmiita kalaliemikuutioita en suosittele, koska liemi on todella helppo tehdä itse ja silloin myös tietää, mitä se sisältää…

 

Ei niin perinteinen lohikeitto

2 l vettä

2 tl ruususuolaa

1 kg lohta (tai jotain muuta kalaa)

1 varsisellerin varsi (myös pala juuriselleriä käy)

1 tillinippu (ja halutessasi myös muita yrttejä)

2 dl valkoviiniä

500 g kesäkurpitsaa

500 g kukkakaalia

500 g porkkanaa

4 – 6 perunaa

1/2  purjo

1 sipuli

50 g voita

100 g koskenlaskijaa (voimakas)

½ – 1 sitruunan mehu (maun mukaan)

2 dl kuohukermaa (luomu) tai ranskankermaa

musta – ja valkopippuria maun mukaan

maizenaa (ei välttämätön)

Poista kalasta nahka ja laita se kiehuvaan veteen tillin varsien, suolan, valkoviinin ja lehtisellerin varren kanssa. Keittele noin 10 minuuttia ja tämän jälkeen siivilöi tilli, selleri ja kalan nahka liemestä pois. Lisää liemeen nyt pilkottu kesäkurpitsa ja anna se kiehua lähes pehmeäksi (jotta koostumus hajoaa lopulliseen keittoon ikään kuin suurusteeksi). Pilko perunat ja porkkanat ja lisää ne keittoon. Tällä aikaa pilko ja sipuli, valkosipuli sekä purjo ja freesaa ne nopeasti voissa pannulla. Lisää ne nyt keittoon pilkotun kukkakaalin ja koskenlaskijan kanssa. Lisää pippurit, sitruunamehu ja silputtu tilli (voit myös laittaa muita tuoreita yrttejä, esim. basilikaa, korianteria ja persiljaa). Kun perunat ja porkkanat on lähes kypsyneet lisää kerma, voi ja pilkottu lohi (josta ruodot on poistettu). Anna kiehua muutama minuutti ja paksunna keiton koostumusta tarvittaessa maizenalla. Tämän jälkeen ota kattila pois liedeltä ja anna lohen hautua kuumassa liemessä kypsäksi. Tarjoa valmis keitto sellaisenaan tai paahdetun ruisleivän ja voin kera.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image