Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta. Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään. Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja elämästä häviää merkityksellisyyden tunne ja millaista sitä on etsiä uudelleen.
Tässä sitä nyt ollaan; tuijotan ruotsinkielistä ostos-tv:tä levällään olevien muuttotavaroiden keskellä. Sama finnipesuainemainos pyörii ruudulla puolen tunnin välein, mutta joka keralla se tarjoaa minulle yhä syvemmän näkökulman ruotsinkieliseen ihonpuhdistukseen.
Valtava muuttourakka on takana, ja takaraivossani nakuttaa tieto siitä, että kuukauden päästä tämä rumba tehdään uudelleen, kun pääsemme muuttamaan pois väliaikaisesta kodistamme. Vaikka minun kai pitäisi olla nyt onneni kukkuloilla, voin tunnustaa, että lievästi ketuttaa. No, jos ei muuta, ainakin osaan kohta myydä vakuuttavasti finniainetta ruotsiksi!
Todellinen äkkilähtö tämä olikin. Kaikki on tapahtunut sellaista vauhtia etten ole itsekään pysynyt perässä. Ja nyt tässä, muuttolaatikoiden keskellä, mietin mistä on kysymys.
Mitä hittoa minä täällä teen? Olisiko pitänyt pohtia lähtöpäätöstä hieman pidempään? Nyt täytyisi aloittaa uusi elämä. Miten ihmeessä se tapahtuu?
Olimme ruokakaupassa, kun se iski – valtava järkytys. Tajusin, että tässä tämä nyt on. Tätä elämä nyt sitten on.
Mitä elämä nyt sitten on?
Enhän minä tiedä. Ei minulla ole hajuakaan siitä millaiseksi arkeni nyt muodostuu. Kaikki on uutta, aivan kaikki. On niin monta asiaa, joihin täytyy tottua: uuteen elämänrytmiin, uuteen kieleen, uuteen tapaan tehdä töitä. Häneen. Aivan kuin ei olisi jo riittävän hankalaa aloittaa yhteiselämä Suomessa ja nyt se täytyy tehdä toisessa maassa valtavan henkilökohtaisen murroksen kynsissä.
Minä, joka olen tottunut jos jonkinlaiseen muutokseen ja sopeudun helposti uuteen, tunnen valtavaa muutosvastarintaa. Minä, joka pidän uusien ihmisten tapaamisesta, ja jota vieraat kulttuurit kiehtovat, en halua kohdata ketään, en puhua kenellekään. Minä, joka olen kovasti rakastunut, haluan itsenäisyyteni takaisin. Minä, joka olen halunnut uuden mahdollisuuden, haluan paeta takaisin vanhaan, turvalliseen elämään.
Ja samalla janoan tätä seikkailua enemmän kuin mitään muuta. Sitähän tämä äkkilähtöni on; seikkailu, suuri lahja, joka minulle on annettu! Tämä mielessä rakennan arkeni päivä kerrallaan.
