Mitä hidastaminen on? – 34 määritelmää

Hidastaminen merkitsee eri ihmisille eri asiaa konkretian tasolla. Olemme Hidasta elämää -sivustolla määritelleet hidastamisen tarkoittavan oman ominaisen elämänrytmin löytämistä, sen kunnioittamista ja sen mukaan elämistä. Mutta on kiinnostavaa, miten me puhumme hidastamisesta – käsitteestä, joka on tullut jo kovin tutuksi mutta joka aiheuttaa aika ajoin sekaannusta. Yleensä se sekoitetaan laiskotteluun.

Tässä on Facebookissa esitettyjä hienoja määritelmiä hidastamiselle:

Vauhdin vähentämistä, mutta ei pysähtymistä kokonaan.

Hypähdä alas oravanpyörästä, näet maisemat paremmin.

Jos on elämä kiireistä ja jatkuvasti tapahtuu paljon, eikä huomio meinaa keskittyä niihin näennäisesti vähäpätösempiin juttuihin, on hidastettava tahtia. Hidastaminen on sitä, että huomataan elämän pieniä tärkeitä asioita isojen keskellä. Hidastaminen voisi olla myös sellaista, että tehdään vähemmän asioita, säästetään voimia ja aikaa johonkin muuhun.

Hidastaminen on mielestäni itsen kuuntelemista ja asioiden priorisoimista. Koska ympärillä oleva maailma vaatii meiltä jatkuvasti jotain, on tärkeää löytää oma rytmi joka voi olla hitaampi kuin muiden muttei välttämättä tarkoita konkreettisesti hitaampaa tekemistä. Hidastamisen eli kuuntelemisen avulla oppii priorisoimaan niitä asioita joita todella haluaa tehdä. Hidastaminen on myös lempeyttä itseä kohtaan ja sitä kautta muitakin kohtaan, se on oman herkkyyden ja voimavarojen kuuntelemista ja tunnistamista, jatkuvaa oppimista ja kasvamista ihmisenä.

Hidastamalla ehtii nauttimaan elämästä. Elämä loppuu jokaisella joskus, miksi pitäisi sinne kiirehtiä?

Korvaan ”määrän” tekemällä harvempia asioita, mutta keskittyen niiden tekemiseen ja siinä hetkessä läsnä olemiseen, minulle hidastaminen ei tarkoita jättäytymistä pois yritysmaailmasta, pikemminkin asenteesta jolla siellä teen töitä.

H i d a s t a sanon aina itselleni kun asiat alkavat vyöryä yli.Aloitan hidastamisen liikkeestä ja puheesta ja niin hidastuu kaikki tekeminen ja lopulta myös se ”vyöry”.

Elämän leppoistaminen.

Mummuni jaksoi aina muistuttaa että ”mihin meillä on kiire tässä valmiissa maailmassa? Eihän meillä muuta olekaan kuin aikaa, ja sitä jää tänne meidän jälkeenkin!”

Makustele, älä ahmi! Minun elämänohjeeni… siis että elää hetkessä kiinni … että kiinnittyy tekemisiinsä…että ei koko ajan vaan pompi….

Priorisoin asioita, mutta saatan silti (näin on ollut aina = tapani toimia) tehdä montaakin asiaa limittäin ja yhtä aikaa, mutta olen luopunut turhasta hössöttämisestä, sähläämisestä ja säntäämisestä. Keskityn sen hetkiseen tekemiseen enkä stressaa tekemättömistä – sillä yleensä ne ei karkaa minnekään, teen kun on niiden aika.

Hidastaminen on elämän ja itsen huomaamista. Se on kuuntelemista ja näkemistä. Hidastaminen auttaa heräämään.

Vaatimattomuutta.

Hengittelemistä, kuuntelemista ja läsnäoloa. Kunnioitusta, kärsivällisyyttä ja nöyryyttä itseään ja ympäristöään kohtaan.

Oma…oma…oma elämä…itsekkyyttä se ei ole…vain omaa elämää…suuntana nenä…oma nenä…

Hidastaminen on sitä, kun ihminen tunnistaa omat arvonsa ja pääsee kiinni sisimpäänsä. Ja alkaa ohjautumaan sieltä käsin.

Halua vähemmän = Mielenrauha

Tee vähemmän, nauti enemmän.

Hidastaminen on itsensä kuuntelemista. Jos ei kuule itseään, ei kuule muitakaan.

Vapautta, luovuutta ja rentoutta.

Juon kahvia olohuoneen sohvalla.

Fokusoituu tähän hetkeen ja ajattelee mikä on nyt tärkeää ja jättää huomisen Herran haltuun.

Hidastaminen on sitä, kun ehtii heittämään lasten kanssa sen toisenkin kepin jokeen ja katsoa, kun se alittaa sillan…

Läsnäolon taitoa, ei etukäteen buukattua kalenteria, vaan vapaus tehdä asioita spontaanisti.

Hetkessä elämistä.

Tempo sellaiseksi, että sielu kestää mukana.

Mihin ihmisillä on sitten kiire? Kaikki ovat hautaan kerenneet, minusta kyllä tuntuu siltä, että tämä kiireinen elämä on ohimenevä ilmiö, ei ole kohta muodissa.

Lomaillaan leväten eikä aikataulutettuina.

Hetkessä olemista, lasten lailla. Ja pienistä jutuista nauttimista.

Keskeneräisyyden ihastelua.

Hidasta elämää on se, että kotiin töistä tullessasi huomasit etanan tietä ylittämässä ja jäit sitä katselemaan!

Syventymistä. Jos kiitää liian nopeasti, jää syvyysulottuvuus kokematta ja kaikki pinnalliseksi. Vähän kuin vesisurffaaja ei tietäisi, mitä meri sisältää.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image