Parasta ikinä -blogin kirjoittaja Kristiina Komulainen on tuottaja, juontaja, toimittaja ja käsikirjoittaja. Kristiinan mielestä “parasta ikinä” on se, että positiivisella asenteella vaikeimmatkin asiat kääntyvät lopulta tärkeiksi oivalluksiksi. Kristiina pohtii noita arjen pieniä, suuria oivalluksia.
Jos kaiken mitä tekee on oltava lopputulokseltaan täydellistä, niin tekemisen sekä kokemusten määrä elämässä tyrehtyy tai jää kovin pieneksi. Kuten eräs menestynyt persoona on todennut: ”Ei se ole niin justiinsa”.
Otetaanpa esimerkki. Koulun päättötyötä tehtäessä itse tekeminen ei ole haastavinta vaan se, että saa tyhjälle paperille sisältöä. Pelottaa kirjoittaa ensimmäinen lause, mitä jos se ei ole täydellinen aloitus? Homman starttaaminen venyy ja venyy, lopulta on pyydettävä lisää aikaa. Meillä oli koulussa fiksu luennoitsija, joka antoi hienon neuvon, se meni kutakuinkin näin: ”Kun alatte tehdä lopputyötä, niin tuottakaa ensin sisältöä kritisoimatta oikeinkirjoitusta tai sisällön täydellisyyttä. Aloittaminen on haastavinta, joten ylittäkää se raja.” Saatko kiinni?
Uuteen työhön hakeminen, treffeille pyytäminen, kirjan kirjoittaminen, kaulaliinan neulominen, hiustyylin muuttaminen tai kokkaamaan opetteleminen saattaa jäädä kokonaan kokematta, kun ennen asiaan ryhtymistä meidät valtaa pelko. Mitä jos lopputulos ei mene ihan nappiin? Pilalle menneet paistinpannut, arvet, sydänsurut ja kaulaliina, josta tulikin pannulappu, kuuluvat elämään ja ne ovat elämä. Tässä on kyse vähän samasta asiasta kuin raskauden jättämistä jäljistä naisen kehoon. Ne kuuluvat asiaan. Jos ravintolan ruokalistalla on liian paljon hyviä vaihtoehtoja ja juuri sen täydellisen valitsemiseen on mennyt jo kolme tuntia, niin heitä vaikka noppaa. Ei ole olemassa oikeita tai vääriä vaihtoehtoja. Kaikki on yhtä oikeita tai vääriä.
Ei ole olemassa jotain prototyyppi-ihmistä tai elämää, täydellisyyden perikuvaa, johon meidän tulisi pyrkiä. Sitä paitsi, vaikka meillä olisi joku täydellinen kaava siihen, kuinka oman ja ympärillä olevan tulisi edetä niin sattuma puuttuu kuitenkin kuvaan. Sattumaa vastaan voi taistella, sitä voi yrittää sietää pakosta tai sitten siitä voi alkaa nauttia.
Itse suosittelen viimeistä vaihtoehtoa.
