5 asiaa, joita ihminen katuu eniten kuolinvuoteellaan: ”Ei ollut rohkeutta elää omaa elämää”

Sairaanhoitaja Bronnie Waren listaus viidestä asiasta, joita kuolinvuoteella eniten kadutaan, palauttaa meidät tähän hetkeen – siihen, kun meillä on vielä mahdollisuus vaikuttaa elämämme kulkuun. Ware listaa kotisivuillaan seuraavat asiat, joita parantumattomasti sairaat katuvat kuolinvuoteellaan:

1. Ettei ollut rohkeutta elää omaa elämää.
2. Että tuli oltua niin paljon töissä.
3. Ettei uskaltanut näyttää omia tunteitaan.
4. Ettei tullut oltua yhteydessä ystäviin.
5. Ettei ollut rohkeutta olla onnellinen.

Listaus kääntää meidät hetkeksi ymmärtämään elämämme rajallisuuden ja sen, että miksi emme valitsisi toisin, kun vielä voimme. Oivalluksemme kuitenkin usein katoaa yhtä nopeasti kuin medianostot. Unohdamme.

Jo ennen ajan laskun alkua stoalaisilla oli omintakeinen mutta herättelevä aamurituaali, he aloittivat aamunsa ajatuksella: ”Kun aloitat päiväsi kuoleman mietiskelyllä, päivästä tulee hyvä.” Joka aamu.

Muinaisilla roomalaisilla taas oli aamutervehdys Moriens!, joka tarkoittaa kuolevaista.

Anthony de Mello toteaa kirjassa Havahtuminen: ”Rakastakaa siis kuoleman ajattelemista. Palatkaa siihen yhä uudelleen. – – – Tai käykää hautausmaalla. Se on tavattoman puhdas ja kaunis kokemus. Katsotte jotain nimeä ja sanotte: Voi, hän eli niin kauan, kaksisataa vuotta, sitten. Hänellä oli varmaan kaikki samat ongelmat kuin minullakin, varmasti hänkin vietti monia unettomia öitä. Miten hassua, että elämme niin lyhyen ajan. – – – Elämä on vain välähdys ja me tuhlaamme sen. Me haaskaamme sen ahdistukseemme, huoliimme, huolehtimiseemme, taakkoihimme.”

Jos tietäisit kuolinpäiväsi, millaista elämäsi olisi juuri nyt?

Lähteet:
Peter Englund: Hiljaisuuden historia, WSOY
Anthony de Mello: Havahtuminen, Like 1999
www.inspirationandchai.com

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image