– Oivallustarina-juttusarjassa kerrotaan ihmisten suurista oivalluksista, ja niiden vaikutuksesta elämään ja elämänlaatuun. Lähetä vinkki omasta tai läheisen ihmisen oivalluksesta osoitteeseen info(at)hidastaelamaa.fi.
”Nyt siirrytään downsiftaamaan!”
Italialaista kosmetiikkaa maahantuova Camilla Aho, 59, tuskin oli kuullutkaan tätä hidastamisen termiä. Pitkän linjan bisnesnainen kun on sitä sukupolvea, jolle elämä mahdutetaan työntekoon, ei toisinpäin. 70-luvulla hän jopa hoiti kahden tyttärensä synnytykset kalenterin mukaan, työpäiviin sopiviksi limitettyinä. Äitiyslomasta ei ollut tietoakaan. Tahti jatkui samanlaisena viime vuosiin asti. Edes vuonna 1995 Ahon potema syöpä ja sitä seurannut leikkaus ei saanut häntä pysähtymään.
Kalenterisynnytyksistä alkoi kuitenkin pulputa jotakin tahtia hidastavaa: uusi sukupolvi, tyttäret Fiona ja Leonna, jotka nyt aikuisena työskentelevät Ahon perheyrityksessä. Fiona alkoi kiinnostua lehdissä entistä enemmän huomiota saaneesta downsiftingista. Hän oli huolissaan äitinsä jaksamisesta, sekä kaipasi itsekin lisää vapaa-aikaa.
Fiona, Camilla ja Leonna
”Onko tämä pakko tehdä näin?”
Fionan kysymys oli käänteentekevä. Hän alkoi kyseenalaistaa viisi päivistä työviikkoa ja etenkin perjantain tarpeellisuutta. Viikon viimeinen työpäivä kun oli tehotonta työaikaa, kun niin oma henkilöstö kuin asiakkaatkin olivat jo toinen jalka ovesta ulkona kohti viikonloppua. Kannattiko toimistolla todellakin kuluttaa aikaa, kun sen voisi viettää kotona vaikka koirien kanssa leikkien tai pullaa leipoen? Akkuja ladaten?
Perheyrityksen pyöreän pöydän äärellä alkoi pulputa avoin keskustelu. Puhuttiin zombailusta, tilasta jolloin ei väsymykseltään ole enää hereillä, eikä näe mitään. Sellaisesta ei ole hyötyä yrityksellekään. Yritys oli jo tarpeeksi tuottava, enää ei niinkään tarvittu rahaa, vaan aikaa. Onnea ei ollutkaan omaisuus, vaan potkukelkkailu jäällä tai isovanhempien tapaaminen. Puhuttiin pehmeistä arvoista, siitä, miten jokainen hetki pitäisi elää. Miten juuri tästä hetkestä voisi saada iloa?
”Hengenpelastus.”
Tällä sanalla Camilla Aho kuvaa yrityksensä päätöstä hidastaa. Nelipäiväinen viikko on riittänyt mainiosti: tulosta tehdään entiseen tahtiin, ellei paremminkin. Kun rentoutumiseen on saatu yksi päivä lisää, työkin on tehostunut. Inspiraatio virtaa herkemmin, perhe viihtyy yhdessä leppoisammin ja asiakkaatkin ovat ihastelleet rohkeutta uudenajan järjestelyyn. Tasapaino työn ja vapaa-ajan kanssa on löytynyt.
Nyt kaikki tehdään entistäkin suuremmalla sydämellä. Aho on aina uskonut hyviin energioihin, siihen, että mille antaa huomiota ja mitä päättää kokea, sen saa. Nyt hän saa rakastamansa työn lisäksi nauttia sen hedelmistä. Saamaansa nelipäiväistä viikkoa hän ei enää vaihtaisi mihinkään.
