Myyntijohtajan hidas työpäivä -jutusta saimme lukea Bon Pankkiiriliikkeen myyntijohtajan Olli Pohjosen uudesta, antoisammasta tavasta tehdä töitä. Tässä Olli Pohjosen vinkit hitaaseen mutta palkitsevaan työn tekemiseen:
1. Tee lista tehtävistä töistä. Tämä ei ole ajan haaskausta! Näin sinun ei tarvitse yrittää pitää kaikkea mielessä, ja voit keskittyä meneillä olevaan työtehtävään. Käytä aikaasi myös listauksen tekemiseen seuraavan päivän töistä, ennen kuin lähdet töistä: pääsi ei kuormitu mielessä pidettävistä asioista vapaa-aikana.
2. Suunnittele tehtävät työt myös pidemmällä aikavälillä. Näin harvemmin pääsee syntymään suuria yllätyksiä ja kiirejaksoja.
3. Valitse työtehtävä flow’n mukaan. Kun olet organisoinut työt hyvin, voit usein valita työtehtävien järjestyksen hetkittäisen fiiliksen mukaan. Näin työt tulee hoidettua sulavammin, paremmin ja säästyy energiaa, kun ei tarvitse väkisin puskea. Flow’ssa tekeminen on mielekästä.
4. Työskentele hitaasti. Kun et pyri tekemään nopeasti, teet vähemmän virheitä, ja lopulta aikaa kuluu vähemmän. Kun rauhoitat mielesi, keskityt paremmin, eikä sinusta tunnu, että on kiire. Näin välttyy myös stressitasojen nousuilta.
5. Syö lounas rauhassa. Kun syöt, keskity vain ruokaan ja syömiseen. Älä ajattele samalla töitä – tai varsinkaan tee niitä. Pää palautuu paremmin, ja ajatus luistaa taas.
6. Pidä riittävästi taukoja. Kun alkaa tuntua, että työt eivät etene ja ratkaisua ei meinaa löytyä, lähde tuulettamaan aivoja. Käy kävelemässä joko työpaikallasi tai mahdollisuuksien mukaan ulkona. Ajatus vapautuu liikkumalla. Tauon pitäminen auttaa myös, jos tuntuu, että on niin kiire, että kaikki kaatuu päälle.
Rauhoittamalla mielen, saa rauhoitettua myös tilanteen: pystyt taas keskittymään ja saamaan aikaan asioita, ja tilanne ei enää näytäkään niin kaoottiselta.
7. Keskity oikeasti tärkeisiin asioihin. Tämä tarkoittaa priorisointia. Älä tee kaikkea sata lasissa, vaan hoida tärkeimmät hyvin ja muut siten, kun ehdit. Jos et tiedä, mikä on työsi kannalta tärkeintä, kysy reilusti esimieheltäsi.
8. Älä jää harmittelemaan asioita, jotka jäi tekemättä. Älä siis keskity työpäivän päätteeksi soimaamaan itseäsi asioista, joita et ehtinyt tehdä; se on epämotivoivaa. Sen sijaan kiitä itseäsi niistä asioista, jotka sait tehtyä.
9. Kun lähdet työpaikalta, jätä työasiat sinne. Jos mieli ei lepää iltaisin, varsinaisista työpäivistä tulee tehottomia. Jos sinun on vaikea päästä työajatuksista, kehitä itsellesi terveellinen harrastus, joka tyhjentää pään. Urheiluharrastus virkistää myös kehoa. Keskittymällä iltaisin ja viikonloppuisin hetkeen, pää pysyy poissa työpaikalta.
10. Ole elämässä sisällä. Työ on osa elämää, ja se on mielekkäämpää, jos pystyt viipaloimaan myös työaikasi läsnäolon hetkiin. Jos elät työpäivää asenteella ”sitku pääsen töistä, alkaa elämä”, työpäivistä tulee piinallisia. Läsnäoleva ihminen nauttii elämästä ja näin ollen myös työstä. Jos et kaikesta huolimatta pysty nauttimaan työstäsi, pitää uskaltaa pysähtyä miettimään, teetkö omaa juttuasi vai olisitko jossain muussa työssä omimmillasi.