Vihreä Lanka –lehdessä Mari Valkonen kertoo laskelmista, joiden mukaan VR:n junien myöhästelyistä voi kertyä pelkästään yhden talvikuukauden aikana kansantaloudelle yli neljän miljoonan euron menetys.
Laskelmissa oletetaan, että lähijunilla kulkevien työaika lyhenee myöhästymisten vuoksi kolme minuuttia päivässä. Kun arkipäivisin lähijunissa tehdään 195 000 matkaa, myöhästymisten vuoksi töitä jäisi päivässä tekemättä yhteensä 4 875 tuntia. Valtion taloudellinen tutkimuslaitos on arvioinut yhden työtunnin arvoksi kansantaloudelle vuonna 2008 noin 43 euroa. Tämä tarkoittaisi vajaan 210 000 euron menetystä päivässä. Jos junat myöhästelisivät saman verran jokaisena työpäivänä, nousisi lasku kuukaudessa yli neljään miljoonaan euroon.
VR:n ongelmilla nähdään olevan yhteiskunnallista merkitystä tuhlatessamme työaikaamme siihen, että odottelemme myöhästeleviä junia.
Ottamatta kantaa sen enempää VR:n ongelmiin, olisi pohdittava tällaisten päivittäisten myöhästelyjen lisäksi, millaisia vaikutuksia työmatkoilla ja niiden pituuksilla on yksilöön ja sen kautta yhteiskuntaan.
Olen hiljattain käynyt keskusteluja ystäväni Kristiinan kanssa, jonka työmatka piteni päivittäin reilulla tunnilla hänen aiempaan työpaikkaansa ja -matkaansa verrattuna. Puolen vuoden jälkeen hän on stressaantuneempi, uupuneempi ja kiireisempi kuin koskaan.
VR:n myöhästelyt olivat Kristiinalle se viimeinen piste iin päälle: Hän oli ajatellut käyttää työjunamatkansa hyödykseen, lukea ja opiskella matkat, mutta nyt junat ovat kuitenkin jatkuvasti niin paljon myöhässä, että hänen on ollut pakko ryhtyä käyttämään bussia. Bussissa Kristiina ei pysty lukemaan ja muutenkin hyvät aikeet itsensä kehittämisestä työmatkoilla ovat jääneet, kun uusi työ on niin kuormittava. Hän koettaa nyt käyttää matkansa lepäämiseen ja työstä palautumiseen, sillä kotona huomiotaan odottavat lapset ja mies.
Kristiinan työmatka on siis reilu tunti suuntaansa, hänellä menee nyt noin kaksi tuntia päivässä työmatkoihin. Se tekee kymmenen tuntia työviikossa, kuukaudessa työmatkoihin kertynyt aika jo 40 tuntia. Tämä vastaa ajallisesti samaa kuin tekisi yhden ylimääräisen työviikon kuukaudessa. Vuoden (11 kuukauden) aikana työmatkoista on kertynyt jo 440 tuntia, joka vastaa yli 50:ntä kahdeksan tunnin työpäivää. Selvää on, että uuden työn tuoma palkankorotus ei hyvitä moista uhrausta, puhumattakaan kiireestä, jonka valtaan Kristiinan elämä on joutunut, kun vapaa-aikaa on huomattavan verran vähemmän hänen aiempaan elämäänsä verrattuna.
Työmatkat saavat vallan toisenlaiset mittasuhteet, kun niihin kuluvaa aikaa ja rahaa alkaa laskea vuositasolla. Työpaikka maksaa meille yllättävän paljon. Jos laskisimme työmatkamme ja vapaa-aikamme rahallisen arvon ja ottaisimme sen huomioon muun muassa työpaikan sijaintia tai kulkuneuvoa valitessamme, sillä olisi varsin suuria merkityksiä yksilön jaksamiselle ja hyvinvoinnille, mutta myös taloudelliselle pärjäämisellemme.
Jos työmatkamme olisivat kohtuullisen lyhyitä, olisimme jaksavampia työntekijöitä, kenties sairastaisimme vähemmän, lapsilla olisi lyhyemmät päiväkotipäivät jne. Samalla liikenteen vähetessä vastaisimme myös ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin.
Kannattaa siis miettiä voisimmeko asua lähempänä työpaikkaamme tai voisiko työpaikka olla lähempänä kotia, voisimmeko työskennellä kotoa käsin (yritys, etätyöt) ja voisimmeko kulkea työmatkat esimerkiksi kimppakyydein tai käyttämällä joukkoliikennettä. Tsemppiä VR:lle, palveluitanne tarvitaan!
Kolumnisti-kirjailija Kaarina Davisin ajatuksia voit lukea lisää hänen kotisivuiltaan www.kaarinadavis.com, josta voit tilata myös Davisin kirjoja suoraan kirjailijalta itseltään.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
