Tunteiden tukahduttaminen ei tee hyvää kenellekään, mutta herkälle ja empaattiselle tunteiden patoamisen kulttuurissa eläminen on erityisen raskasta.
Kun aistii helposti toisten pinnan alla kuplivia tunne-energioita ja olotiloja ja yhdistää siihen omat voimakkaat tunteensa, joiden ilmaiseminen ei ole sallittua, elämä tuntuu välillä todella kuormittavalta.
Koska meidät on kulttuurillisesti ohjelmoitu uskomaan, että tunteemme – ja varsinkin negatiiviset sellaiset – ovat vääriä ja tekevät meistä epäonnistuneita, pelkäämme tunteitamme ja patoamme niitä. Tunteiden tukahduttaminen on yleisesti hyväksytty ja “normaalina” pidetty toimintatapa parisuhteissa, perheissä, työpaikalla ja muissa ihmissuhteissa. Ajattelemme, ettei “hyvä”, “menestynyt” ja “henkinen” ihminen koe tai ainakaan näytä negatiivisia tunteita. Ja että olemme jotenkin viallisia, kun niitä meissä joka tapauksessa nousee.
Kun vangitset tunteesi, vangitset itsesi
Kun vangitsemme omat tunteemme, vangitsemme itsemme kierteisiin, joissa kulutamme ison osan energiastamme ei-toivottujen tunteidemme tukahduttamiseen. Teemme tätä muun muassa suorittamalla elämäämme ulkopuolelta tulevien odotusten mukaisesti. Saatamme pistää tukahduttamiseen niin paljon paukkuja, että energiaa ei jää mihinkään muuhun ja uuvumme kokonaan.
Kun padotut tunteet kuitenkin pyrkivät väkisellä pintaan, painamme ne upoksiin pakonomaisilla riippuvuussuhteilla eri asioihin, kuten alkoholiin, huumeisiin, lääkkeisiin, shoppailuun, seksiin, syömiseen, ulkonäkömme muokkaamiseen, uhka- ja tietokonepeleihin, työhön, rahaan, treenaamiseen, Netflixiin, itsemme kehittämiseen, sosiaaliseen mediaan, tavoitteiden saavuttamiseen ja kipeisiin ihmissuhteisiin.
Erityisen näkyviksi tuskalliset tunnemallit tulevat läheisissä ihmissuhteissamme. Herkällä ja empaattisella tunteiden patoaminen ilmenee usein ylivedettynä empatiana ja ylivastuullisuutena toisten ihmisten tunteista ja tarpeista. Voimakkaasti toisten tunteita aistivalle keskittyminen toisten olotiloihin on keskeinen keino olla kokematta omia tunteitaan. Vaikka kuormitummekin toisten tunne-energioista, on silti usein helpompaa tuntea toisten tunteita kuin omiaan.
Kierre juontaa lapsuudestamme. Kun herkkä, empaattinen ja vanhempiensa edessä täysin auki oleva lapsi syntyy perheeseen, jossa sukupolvien ajan tukahdutetut tunteet keräävät painetta pinnan alla, hän aistii tämän pakkautuneen tunne-energian voimakkaasti. Tästä perheen epävakaasta tunneilmapiiristä muodostuu herkän ja intuitiivisen lapsen todellisuus. Siihen kuuluvat käsittelemättömistä tunteista johtuva jatkuva turvattomuuden tunne ja ristiriita siitä, miten tunteiden kanssa tulisi ylipäätään olla ja elää.
Lapsi hakee tasapainoa ja turvaa lukemalla vanhempiensa tunteita ja olotiloja rivien välistä. Hän sopeuttaa omaa sisäistä tilaansa ja ulkoista toimintaansa semmoiseksi, mikä milläkin hetkellä sopisi parhaiten hänen huoltajiensa oloon ja auttaisi välttämään tilanteet, joissa lasta häpäistään siitä, että hän on kaikkine tunteineen hankala, vaativa ja kelpaamaton. Lapsi kehittää toisten tunteiden aistimisesta ja oman toimintansa muokkaamisesta niiden mukaisesti selviytymiskeinon, jonka turvin hän yrittää navigoida myös aikuisena.
Kunnes tunteiden tukahduttaminen käy liian raskaaksi eikä kaltaisemme herkkä ihminen pysty enää pidättelemään sisällään kuplivaa elämää. Silloin voi tehdä ainakin nämä kolme asiaa, jotka auttavat purkamaan vanhoja rakenteita ja antamaan lisää tilaa sille tunnemallien takana odottavalle itsellemme, joka odottaa vuoroaan tulla näkyväksi ja puhjeta kukkaan.
1. Tunteidesi tunteminen
Se, että pelkäämme tunteitamme ja patoamme niitä, estää meitä ottamasta ratkaisevia askeleita itsetuntemuksemme syventämisessä ja itsemme ja elämämme tärkeimmäksi auktoriteetiksi tulemisessa. Kun yritämme väistellä jotain meille niin ominaista asiaa kuin tunteemme, pidämme itsemme pieninä, pelokkaina ja ulkopuolelta helposti manipuloitavina.
Tunteidemme tunteminen avaa oven uskomuksiimme itsestämme ja maailmasta. Monet uskomukset, joita meillä on, ovat erilaisia versioita siitä, että emme ole pohjimmiltamme riittäviä, hyväksyttyjä, oikeanlaisia, rakastettuja ja rakastamaan kelpaavia. Ne perustuvat muun muassa lapsuuden kokemuksiimme ja tiedostamattomiin tulkintoihimme, joita sillon teimme kokemastamme.
Niin kauan, kun emme tiedosta näitä uskomuksiamme, olemme niiden armoilla olevia heittosäkkejä. Meitä voi ohjailla uskomustemme mukaisesti esimerkiksi ostamaan tavaroita, joita emme tarvitse ja roikkumaan ihmissuhteissa, jotka tuhoavat meidät. Tämä tapahtuu vahvistamalla uskomuksiamme erilaisin viestein riittämättömyydestämme ja kelpaamattomuudestamme. Ympäristömme ja media ovat näitä viestejä pullollaan. Ja jokainen näistä viesteistä, joka saa meidät toimimaan totutuilla tavoillamme, vetoaa ensin kyseiseen uskomukseen liittyvään tunteeseemme, kuten syyllisyyteen tai huonommuuteen.
Niin kauan, kun emme ole valmiita kokemaan näihin uskomuksiimme liittyviä negatiivisia tunteitamme, emme voi myöskään vapautua niiden vaikutuksesta. Kun uskallamme tuntea tunteemme ilman tuomitsemista, opimme tunnistamaan, missä yhteyksissä tietyt negatiiviset tunteet leimahtavat liekkeihin kerta toisensa jälkeen. Ne ovat tilanteita, joissa koemme esimerkiksi voimakasta hylätyksi tulemisen pelkoa.
Näissä tilanteissa tunteemme viestittävät meille, että tunnekehossamme on kipeä kohta, jota kannattaisi tarkastella lähemmin. Kipu kertoo meille, että tilanne, jossa olemme lapsuudessamme tai nuoruudessamme kokeneet hylätyksi tulemista ja torjuntaa erityisen haavoittavasti, on säilöytyneenä tunnekehoomme ja aktivoituu joka kerta, kun koemme vastaavaa uhkaa aikuiselämässämme. Samalla aktivoituu myös tunnehaavaan liittyvä negatiivinen uskomus. Tunnehaavamme ja rajoittavat uskomuksemme toimivat siis yhteistyössä.
Mikäli haluamme kypsyä tunne-elämältämme, tunnekehoomme jumahtanut, tukahdutettu energia on laitettava liikkeelle. Kun tunteen antaa tulla ja sen läpi elää, avautuu sen jälkimainingeissa tyyni tila, jossa tunteen takana olevan uskomuksen voi nähdä kerta kerralta selkeämmin. Tukena voi käyttää erilaisia kehollisia harjoitteita, kuten sydänkeskusmeditaatiota, jotka auttavat keskittymään meistä itsestämme nouseviin viesteihin ja muuntamaan tunne-energioita tietoisesti. Kerron tästä esimerkin.
Olin vähän aikaa sitten viikonloppumatkalla tanssitapahtumassa, jossa minun oli tarkoitus myös kilpailla. Tanssiminen on minulle todella tärkeää ja rakasta tekemistä, mutta siinä kilpaileminen on minulle haastavaa. Koen siinä syvää riittämättömyyden ja epännistumisen pelkoa.
Heti ensimmäisenä iltana, ennen kuin olin kerennyt ottaa askeltakaan tanssilattialla, minulle nousi kuume. Jäin hotellille lepäämään. Seuraavana päivänä, kaiken järjen vastaisesti, nappasin kuitenkin särkylääkkeeen ja osallistuin kilpailuun. Se meni totaalisesti penkin alle. Koska oloni vain huononi, vietin loput viikonlopusta sängyssä maaten. Aikani netissä roikuttuani tunsin, että en enää voinut väistellä sisälläni kasaantuvaa pettymystä ja häpeää siitä, että en pärjännyt. Sillä, että olin tanssinut kipeänä, ei ollut merkitystä.
Annoin siis kaiken häpeän, pettymyksen ja pelon tunteiden tulla. Se ei ollut todellakaan kivaa. Se, että siirsin huomioni kehooni ja keskelle rintaani sydänkeskukseeni, helpotti ja nopeutti tunne-energioiden kokemista.
Tunnemyrskyä seurasi selkeys, jonka ilmestymiseen olen jo oppinut luottamaan. Siinä tyynessä pisteessä näin, miten kaikki torjunta ja epäonnistuminen, jota olin kokenut tuona viikonloppuna ja aikaisemmin harrastukseni parissa, iskivät kuin tikari suoraan lapsuudenaikaisiin riittämättömyyden haavoihini. Tajusin edelleen uskovani, että minussa oli pohjimmiltani jotain niin pielessä, että en voi olla kelpaava johonkin niin hyvältä tuntuvaan kuin tanssiin, saatikka kehittymään ja kilpailemaan siinä itselleni sopivassa tahdissa.
Oli helpottavaa nähdä, mitä ahdistavan jännityksen, epäonnistumisen pelon ja häpeän takana piilotteli. Oli myös huojentavaa huomata, että herkkyys omille tunteille on kuin onkin vahvuutta. Niiden kautta on mahdollista avata portteja entistä kirkkaampaan selkeyteen siitä, mikä minua pitää jumissa kierteen lailla toistuvissa, tuskallisissa tunnemalleissa.
Kun vaikeat tunteet sallii ja päästää pintaan silloin, kun ne tulevat, niiden energia vapautuu ja vapauttaa omaa olemista kerros kerrallaan.
2. Sydämesi ääneen luottaminen
Koska herkkä ja empaattinen aistii ympäristöstään ja ihmisten välisestä kanssakäymisestä asioita, joita muut eivät vaikuta tiedostavan tai ottavan tosissaan, hän alkaa helposti ajatella olevansa vääränlainen ja ulkopuolinen. Käsitystä vahvistavat suhteet emotionaalisesti etäisiin ihmisiin, jotka pitävät herkän havaintoja outoina, vaivaannuttavina ja pelottavina. Pystyäkseen toimimaan ihmissuhteissa ja osana yhteiskuntaa herkkä sopeuttaa itseilmaisunsa ja toimintansa yleisiin tapoihin sopivaksi. Hänen voimakas tunne-elämänsä ja vahva intuitionsa hukkuvat arjen alle.
Mitä enemmän käytämme energiaamme tunteidemme tukahduttamiseen ja itsemme sovittelemiseen ulkopuolelta tuleviin muotteihin, sitä vähemmän meillä jää kaistaa kiinnittää huomiotamme sydämemme ääneen. Tämä näkyy erilaisina kehon ja mielen epätasapainotiloina, pahoinvointina ja viihtymättömyytenä omissa nahoissamme ja elämässämme. Niin kauan, kun luotamme johonkin ulkopuoliseen enemmän kuin omaan sisäiseen opastukseemme, olemme myös muilta tulevan hyväksynnän ja palautteen armoilla.
Jotta voimme testata sydämemme opastusta ja opetella luottamaan siihen yhä vahvemmin, meidän on ensin kuunneltava sitä. Sydämen viestit eivät riehu ja revi, vaan nousevat meissä ennemminkin tilaan ja hiljaisuuteen. Siksi ne eivät pääse pintaan, mikäli negatiiviset tunnemallit ja muu hälinä varastavat kaiken huomiomme draamallaan. Kun tunnetaakat purkautuvat, se, kuka olet niiden takana, pääsee esiin ja virtaamaan sinussa vapaammin ja täydemmin.
Omalla kohdallani ratkaiseva askel oli se, että aloin päästää irti entisestä, kuormittavasta työelämästäni ja riippuvuuteen perustuvista ihmissuhteista. Otin aikaa – uupumisen ja haastavien kokemusten seurauksena – itseeni tutustumiseen ja tuskaisten tunnemallieni työstämiseen. Sisäinen pusku muutokseen oli tuntunut jo muutaman vuoden ajan. Kun siivosin hiljentymiselle ja tekemättömyydelle enemmän tilaa, sydämeni ääni voimistui ja aloin tunnistaa paremmin sen viestit ja visiot. Sen seurauksena arjestani on muovaantunut vuosi vuodelta yhä enemmän semmoista, joka tuntuu omalta ja jossa viihdyn.
Sisäinen, intuitiivinen viisautesi ja sen kuunteleminen on siis ratkaisevassa roolissa siinä, että pystyt huolehtimaan ja tukemaan itseäsi juuri sinulle sopivilla tavoilla kussakin elämäntilanteessa. Siksi sille kannattaa tehdä tilaa voimistua ja hengittää.
3. Sytyttävimpien visioidesi toteuttaminen
Kun tunnekehomme kipukohdat paranevat eivätkä enää pidä meitä otteessaan, se, mitä haluat ilman niiden pelokasta vaikutusta, kirkastuu. Meissä saattaa nousta kokonaan uusia visioita ja suuntia. Tai joku aihio, joka on kulkenut mukanamme jo vuosien ajan, saa uudenlaista voimaa. Usein kaikki nämä.
Kun padotut tunteemme purkautuvat ja sisäiset, sytyttävät visiomme saavat tarpeeksi tilaa tulla pintaan ja nähdyiksi, olemisemme muuttuu yhä enemmän semmoiseksi, joka tuntuu meistä itsestämme totuudelliselta ja vapaalta. Silloin meitä ei enää rajoita tarve miellyttää muita tai sopia mihinkään ulkopuolisiin uskomuksiin ja järjestelmiin, joiden mukaan ennen arvotimme itsemme ja toiset.
Vaikka aloitin tanssiharrastuksen aktiivisesti vasta kolmekymppisenä, olen nähnyt unia ja visioinut tanssimisesta nuoresta asti. Erityisen eläväisiä ja lohduttavia nuo visiot ovat olleet stressaavina ajanjaksoina, jolloin olen sukeltanut mielikuvitukseeni saadakseni lohtua, innoitusta ja turvaa. Todeksi ne alkoivat käydä tässä materiaalisessa elämässäni siinä vaiheessa, kun annoin niille aikaa ja tilaa osana viikoittaista arkeani.
Se, että joku visio sytyttää sinut erityisesti, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sen toteuttaminen olisi täysin haasteetonta. Usein ne suunnat, jotka tuntuvat meille kaikista tärkeimmiltä, vaativat meitä myös kohtaamaan itsemme yhä uusilla tasoilla. Kun sydämemme kutsuu meitä laajentumaan, se todellakin laittaa meidät kasvotusten kipeimpien rajojemme kanssa. Erona aikaisempaan kuitenkin on, että opit tuntemaan itseäsi ja kasvat asioiden parissa, jotka tuntuvat sinusta omilta ja merkityksellisiltä.
Tanssi on minulle hyvällä tavalla laajentavaa myös siksi, että en ole koskaan erityisemmin viihtynyt fyysisessä kehossani. Olen tuntenut sen rajoittavaksi vankilaksi, jossa kaikki tapahtuu liian hitaasti, jossa joudun tuntemaan fyysistä ja henkistä kipua, joka reagoi liian herkästi kaikkeen ja vaatii puuduttavia rutiineja voidakseen hyvin. Tanssin kautta olen kuitenkin opetellut läsnäoloa kehossani ja hyväksymään sen uudella tavalla. Kehoni turhauttaa minua edelleen välillä suunnattomasti, mutta saan siitä myös käsittämättömän paljon iloa. Koen viimein käyttäväni fyysistä olemustani johonkin, mikä kumpuaa suoraan sielustani. Paradoksaalista on, että koen nyt olevani monella tapaa vapaampi ja kukoistavampi kuin ennen, juuri kehoni ansiosta.
Mikäli haluamme viedä maailmaa suuntaan, jossa ihmisyys, inhimillisyys, herkkyys ja aitous saavat lisää tilaa, se maailma syntyy meidän kauttamme. Kun työstämme patoutuneita tunne-energioitamme, pelkomme arvottomuudestamme ei voi enää ohjata meitä. Sen sijaan voimme nauttia siitä, miten elämä virtaa meissä ja kauttamme vuolaasti ja vapaasti.