Omassa systeemissäni on ollut ohjelmointi siitä, että hyvää saa vastaanottaa vain tekemällä älyttömästi — ja tämä on ajanut aikanaan sekä uupumiseen että ylipäätään kaiken tekemiseen vaikeimman ja tuskaisimman tien kautta. Olen jollain … Lue lisää
Avainsana: lepo
5 keinoa pitää hyvää huolta aivoista – Rakkaus, riemu ja rauha löytyvät kehoa kuuntelemalla
Kirjoittaja Tupu Nordström on Tampereella sijaitsevan Varalan Urheiluopiston liikunnan ja hyvinvoinnin asiantuntija ja aivoterveyden edistämisen luennoitsija. Ihminen tarvitsee jotain, mikä koskettaa, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Jotain mikä saa aivot lomalle, kehon rentoutumaan … Lue lisää
4 tapaa helpottaa uupunutta oloa
Kun uuvuttaa, tässä neljä reittiä, joiden avulla voit helpottaa uupunutta oloa ja lähteä purkamaan tilannetta. Väsymyksen ja uupumisen kokemukseen voi olla monenlaisia syitä, joten asia voi vaatia selvittelyä, ennen kuin pääset jyvälle … Lue lisää
Kun uni ei tule ja rauhoittuminen on vaikeaa – lohdun ajatuksia unettomalle
Olen kokenut elämässäni useampia unettomuuden jaksoja, eikä yhdenkään niistä muisteleminen tunnu mukavalta. Tiedän, miltä tuntuu maata yön pimeinä tunteina hereillä ja pelätä hulluksi tulemista tai sitä, selviytyykö seuraavasta päivästä. Tahdon sanoa tämän … Lue lisää
Ihan tavallinenkin arki kuormittaa minua erityisherkkänä ja ADHD -kumppaniani – toimivatko meidän palautumiskeinot myös sinulle?
Vahvasti tunteminen, aistiminen ja syvällinen prosessointi on kuormittavaa puuhaa. Erityisherkkien hermosto reagoi herkemmin, kuin ei-herkkien ja ihan tavallinen arki voi uuvuttaa, jos herkkyyttään ei ymmärrä ja palautumista osaa vaalia. Monia herkkiä (mukaan … Lue lisää
Miksi lomalla alkaa ahdistaa, vaikka kaikki olisikin ihan hyvin?
Mitä hitsiä? Juuri, kun kaikki on niin mukavasti; riippumatto paikoillaan, kirjapino vinksallaan, lasissa kylmää juomaa ja puissa huojuva humina, joku ihme shitti tärähtää tuulettimeen. Kun pysähtyy, avautuu tilaa kaikelle arjen tohinan alle … Lue lisää
Suorittamisen taustalla on usein arvottomuuden kokemus – Tämä voi auttaa puurtajaa hellittämään
Jos ei ole alitajuisesti sellaista tunnetta, että ole tällaisenani arvokas, voi olla vaikeaa nähdä tekemistensä merkitystä ellei a) ponnistele b) siitä ole jotain superhyötyä. Paikkaamme monesti alitajuista arvottomuuden kokemusta paahtaen tekemällä – … Lue lisää
Miksi väsymyksen tunteen torjuminen ei kannata? – Väsymyksellä voi olla tärkeä viesti sinulle, mutta moni ohittaa sen
Puhutaan hetki väsymyksestä, tuosta niin itsestäänselvästä ja ehkä jopa hiukan tylsästä aiheesta. Miksi sen tunnistaminen ja itselleen tunnustaminen on tärkeää uupumuksesta toipuvalle? Mieti hetki, miten suhtaudut väsymyksen tunteeseen? Kunnioitatko sitä vai ohitatko … Lue lisää
Talvi kutsuu meitä hidastamaan tahtia – Luontokaan ei pakota itseään kukkimaan talvella
Talvi on aikaa, jolloin elämä ympärillämme hidastaa tahtiaan. Se tuntuu myös meissä, sillä mekin olemme osa luontoa ja sen rytmejä. Pimeän ja kylmän tuoma väsymys luovat haasteen jaksaa, mutta näin pohjoisessa asuvalle … Lue lisää
Kun kierrokset ovat taas kovat ja pysähtyminen on vaikeaa – lempeää pohdittavaa hankaliin hetkiin
Ihminen ei ole kone, eikä yksikään meistä jaksa paahtaa eteenpäin pysähtymättä – ainakaan ilman seurauksia. Kehomme tarvitsee lepoa siinä, missä aktiivisuuttakin. Elämällä on kuitenkin taipumus järjestää yllätyksiä ja käänteitä, ja välillä jokaiselle … Lue lisää
”Kyllä, se on ihan sallittua olla joskus tekemättä yhtään mitään!” – 4 voimakuvaa levosta
Jokainen meistä tarvitsee lepoa ja pysähtymistä. Tärkeintä on muistaa, että se on ihan tavallista ja kuuluu ihmisyyteen. Älä häpeä levon tarvetta❤️🙏🏼 Kurkkaa stressinhallintakortit:
Käykö mieli päivän päätteeksi yhä kierroksilla? – Kokeile näitä rentouttavia uniharjoituksia
Väsyneenä maailma tuntuu tympeältä ja arjen tehtävät ponnisteluilta. Hyvin nukuttu yö auttaa jaksamaan päivän askareissa ja pitämään mielen virkeänä. Moni haastavaltakin tuntuva asia elämässä on helpompi kohdata, kun on ensin saanut levättyä. … Lue lisää