Minulla on aika ihana mies. Olen ollut totaalisen kypsynyt talven loputtomalta tuntuvaan liukasteluun ja jäätikköratoihin, joten pohdin aamiaisella, mitä ihmettä kivaa tänään voi tehdä: ”Tuodaanko hevonen keittiöön kylään!?”
Mies oli hiljaa, huokaisi ja myöntyi sen kummempia kyselemättä. Niin tehtiin. Pieni ori johdatettiin rappuset ylös, ulko-ovesta sisälle ja keittiöön. Se seurasi luottavaisena korvat höröllä, ylähuuli tötteröllä silloinkin, kun maalattu lattia oli liukas sen kavioiden alla, kissat säntäilivät ja jääkaappi hurisi oudosti. Olimme psykologisen turvallisuuden ytimessä.
Kun tunnet, että olet turvassa, olet valmis kokeilemaan sellaistakin, joka on uutta, outoa ja jännittävää. Kun tunnet että olet turvassa, voit luottaa. Kun tunnet että olet turvassa, voit tehdä outoja ehdotuksia, intoilla, kertoa epäilyksistä. Kun olet turvassa, tiedät ettei sinulle tahdota pahaa, ettei sinua nolata tai sinulle naureta.
“Olenko turvassa?” onkin ollut yksi elämäni suurista kysymyksistä. Yksin? Yhdessä? Ikinä? Niin omakohtaisten hankaluuksien kuin psykoterapeutin työn pohjalta olen tullut siihen tulokseen, että se, voiko ihminen tuntea olevansa turvassa muiden kanssa on yksi tärkein meidän henkistä hyvinvointia tai terveyttä määrittävä asia.
Psykologinen turvallisuus on aina elävien olentojen välisessä suhteessa. Se tarkoittaa varmuutta siitä, että voi olla muiden seurassa oma, kokonainen itsensä. Ettei itseään tarvitse pienentää tai pelätä että muut häpäisevät, hylkäävät tai rankaisevat siitä, että ilmaisee oman kokemuksensa jostain asiasta. Psykologisen turvan tunne ystäväporukassa, työtiimissä, perheessä, parisuhteessa on valtava lahja. Kun tunnemme, että yhdessä olemme turvassa, avautuvat sellaiset mahdollisuudet, kauneudet ja häikäisevyydet, jollaisia emme ennen tienneet olevankaan.
Charles Duhigg avaa aivan loistavassa The New York Timesin artikkelissa Googlen projektia, jossa selvitettiin, millaiset tiimit ovat tuottavimpia. Aluksi ajateltiin, että parhaat tiimit muodostuvat parhaista, osaavimmista yksilöistä. Näin ei kuitenkin ollut, vaikka tietysti taitoakin tarvitaan. Loppujen lopuksi löytyi vain yksi muista erottuva parametri – psykologisen turvallisuuden tunne.
Ihminen haluaa olla kokonainen ja tulla kohdatuksi kaikkinensa. Niin parisuhteessa kuin töissäkin. On ahdistavaa, jos tuntuu, että osa itsensä täytyy jättää aamulla töihin lähtiessä kotiin. Tai jos parisuhteessa ei ole tilaa innostua, kehittää omia juttujaan tai rakastaa itselle omanlaisilla tavoilla. Psykologinen turvallisuus mahdollistaa vaikeista asioista puhumisen, kaikenlaisten tunteiden sallimisen, epävarmuuden ja sisäisen sotkun. Se mahdollistaa anteeksiannon ja luottamuksen rakentamisen uudelleen silloinkin kun siihen on tullut säröjä.
Vein hevoslapsen takaisin tarhaan. Se huikkasi ”minä tulin nyt!” hirnunnat kavereille ja jäi vierelleni, katsoi ja hymyili. Pienen hevoseni maailma avautui tänään valtavasti. Tiedän, että hän yhdistää rohkeuden ja uljauden tunteen meihin hänen ihmisiinsä. Saamme olla hänelle ne ystävät, joiden kanssa hän uskaltaa astua uusille mantereille. Saamme hänet tuntemaan itsensä vielä vähän rohkeammaksi. Elämän ihana seikkailu tulee yhdessä todeksi. Ja samalla me ihmiset laajennumme ja kasvamme taas hiukan rikkaammaksi. Sellaista on ystävyys. Ja psykologisen turvallisuuden lahja.
Rakkaudella, Henriika
